maanantai 15. kesäkuuta 2015

Raskasta hiekkaa

Anatoli Rybakov: Raskasta hiekkaa, Tammi 1981.

Hyvän aikaa on tämä kirja saanut odotella hyllyssä mutta tulipa se viimein luettua.

Raskasta hiekkaa on ns. holokaustiromaani eli se kertoo Venäjän juutalaisten kohtaloista 1900-luvun alkupuolelta sodan jälkeiseen aikaan. Sivumääräisesti painopiste on jossain 20- tai 30-luvulla mutta sisällön ja sanoman suhteen tietenkin saksalaismiehityksen ajassa.

Teos eroaa vahvasti nykykirjallisuuden trendeistä. Koko kirja on yhden kertojan monologia. Referoitua dialogia on jonkin verran joukossa, mutta pääosin teksti on kerrontaa. Tuossa kerronnassa Rybakov on hyvin taitava. Lukija jaksaa pitkätkin sepustukset ja yli sivun kappaleet uupumatta.

Rybakov sai itsekin opetusta totalitaarisesta valtiosta. Hän oli Siperian vankileirillä opettelemassa, mitä sopi kirjoittaa ja mitä ei. Oppi meni hyvin perille. Raskasta hiekkaa etenee vallankumousten ja Stalinin vainojen ajan läpi tavalla, jossa juutalaisille - eikä muillekaan - ei tapahdu mitään pahaa, vaan ihmiset luisuvat yhteiskuntamuodosta toiseen kitkattomasti.

Kirjailija käsittelee holokaustin ajan etäännytetysti. Kertojahenkilö oli rintamalla muualla ja kaikki on vain hänen kuulemaansa. Tekstin myötä kuulo paranee ja lopulta hän kuulee holokaustissa tuhoutuneiden ihmisten ajatuksetkin. Aluksi kertomus on totetavaa. Natsien hirmuteot kerrotaan sinällään ja ilman tunnepainotuksia. Loppua kohti tyyli muuttuu. Järjestetty tappaminen muuttuu sadistiseksi verellä mässäämiseksi. Lukija jää miettimään, huvittelivatko natsit hakkaamalla pikkulapsia yhdellä kirveeniskulla kahtia. Ehkä huvittelivatkin.

Pari juutalaisista on pettureita. Muut ovat ehdottomia ja yli-inhimillisiä sankareita. Kaikki kestävät julmimmankin kidutuksen salaisuuksiaan paljastamatta. Näin myös kahdeksanvuotiaat lapset. "Sulje vain silmäsi", huutaa äiti, kun hänen lapseltaan lyödään päätä poikki. Tuhomisesta jäljellä olevat juutalaiset hankkivat aseita ja ryhtyvät kapinaan. He pakenevat metsään. SS-sotilaat syöksyvät heidän tulitukseensa ja kuolevat kuin koirat.

Rybakovin kirja on merkittävä, koska se avaa näkymän juutalaisten kohteluun muualla kuin keskitysleireillä. Loppuosan liioiteltu sankaruus kalvaa sen uskottavuutta aikakauden kuvauksena.