torstai 23. joulukuuta 2021

Joulun kaksi näkymää

 Joulu on taas, kattiloihin en ole kurkkinut. Mustan ja valkoisen joulun arvuuttelu on menossa, tietysti. Nyt kylläkin laimeilla kierroksilla, on muuta uutissisältöä. 

Mustakin joulu voi tuntua hyvältä. Pimeys on turvallista, suojelevaa. Vesipisarat pehmentävät kovan urbaanin maiseman. Tällaista oli kortintekoaikaan. Nyt maa (asfaltti) on valkoinen, mutta on  myöhäistä saada siitä korttia tähän lähtöön.


Hyvää joulua!  siis, perinteiseen tapaan.


Dystooppinen näkemys menossa olevaan aikaan kiteytyy alla olevaan kuvaan. Mutta eihän se ole totta, eihän!





perjantai 5. marraskuuta 2021

Mestari Olavin häät

Carl Georg Starbäck 1828 – 1885 oli ruotsalainen historioitsija ja kaunokirjailija, sanoo Wikipedia. Paitsi tiedemies ja opettaja, hän oli myös tuottelias kirjailija. Saavutusten merkitystä lisää se, että hänen terveytensä oli horjuva ja lopetti työt ennenaikaisesti.

Starbäck kirjoitti menestyksellisesti historiallisia romaaneja Walter Scottin ja Bernhard Severin Ingemannin jalanjäljissä ja laati kiehtovia kuvauksia Ruotsin historian henkilöistä Engelbrekt Engelbrektssonista ja Nils Bonpoika Sturesta. Suurista painoksista ja laajasta lukijakunnasta huolimatta akateeminen maailma suhtautui välinpitämättömästi hänen kaunokirjalliseen tuotantoonsa. (Wikipedia)

Starbäckin kirjojen merkitys on siinä, että ne toivat kansan tietoisuuteen elävästi Kustaa Vaasan ajat, niiden merkittävät tapahtumat, jotka määrittivät, kuuluuko Ruotsi Tanskan yhteyteen vai ei. Nykyajan lukijan on helppo osoittaa kirjoissa rakenteellisia ja kerronnallisia ongelmia, jotka tekevät lukemisesta raskasta.

Mestari Olavin häät on kertomus Kustaa Vaasan kuninkaaksi valitsemisen jäkeisiltä parilta vuodelta. Kuningas on siinä sivuosassa, päähenkilöitä ovat uskonpuhdistajapappi Olavi Pietarinpoika, hänen morsiamansa Kristiina, Joakim Brahen leski Kristina Gyllenstjerna ja juonittelevat munkit. Nimet ovat vanhan suomennoksen mukaan. Kirjan lisäotsikko on "romanttinen kertomus". Alkuperäistekstin mukaan "romantiserad berättelse". "Romantisoitu kertomus" sopiikin hyvin teosta määrittämään.

Kirjan kieli on vanhahtavaa, niin alkuperäisen kuin suomennoksenkin. Se antaa tavallaan historiallisen syvyyden tuntua mutta vaikuttaa toisaalta vähän hassulta. Starbäck kuvaa ihmisten tunnetiloja silmien leiskunnalla tai värittömyydellä sekä ihon kalpeudella tai punoituksella. Vähitellen tuo tulisilmäisyys alkaa huvittaa.Aikansa tapaan kerrontaratkaisu on kaikkitietävän kertojan. Ja hän tietääkin kaiken kaikista henkilöistä, heidän ajatuksistaan ja mielentilastaan, heidän menneisyydestään ja tapahtumien liittymisestä yleiseen historiankulkuun. Tutkija ei ole ihan pysynyt pilttuussaan. Kerronta hyppii tapahtumasta, henkilöistä ja paikasta toiseen. Ei niin tavatonta, mutta lukija jää kaipaamaan väliin jääneiden kuvausta. No, jännitystähän siinä nostetaan, kun juonen kannalta oleelliset tapahtumat jäävät lukijalta pimentoon ja niiden seurakset selitetään myönemmin. Starbäck on innokas lisäämään jännitystä myös ennakoinneilla, onnistuneilla ja vähän naiveilla. Onhan kirjan nimikin yhdenlajin ennakointi. Jännnitys tiivistyy loppua kohti ja tapahtumat saavat vauhtia. Viimeiset sivut ovat kuin Marx-veljesten elokuvan käsikirjoituksesta.

Kreivi Johan oli mies parhaissa 
vuosissaan, muhkea ulkonäöltään ja liikkeissään pehmeyttä ja
miellyttäväisyyttä, joka teki hänet suuressa määrin rakastettavaksi.
Kentiesi olisi kuitenkin saanut olla hieman enemmän lujuutta hänen
katseessaan ja hieman enemmän miehuutta yleensä hänen olennossaan.

Siinä istuessaan rouva Margaretan käsi kädessään ja tarkastellen
silmäillessään kallisarvoista sormusta, jota Margareta kantoi
sormessaan, muodosti hän katsojalle rakastettavan kuvan elähtäneestä
ritarismiehestä.

Leikkisä hymy väreili hänen huulillaan ja lempeä liekki paloi hänen
tummissa silmissään ...

Alkaisikohan olla uuden käännöksen aika? 

Alkuperäisteksti menee näin:

Greve Johan var en man i sina bästa
år, av ett ståtligt utseende och med en mjukhet och
ett behag i alla sina rörelser, som gjorde honom i
hög grad älskvärd. Måhända skulle man dock velat
hava litet mera fasthet i hans blick och litet mera
karlavulenhet i allmänhet i hans väsende.

Där han nu satt med fru Margaretas hand i sin
och med blicken granskande en dyrbar ring, som
Margareta bar på sitt finger, utgjorde han för betraktaren
en älsklig bild av en belevad riddersman.

Skämtet lekte på hans läpp, medan en mild låga
brann i hans mörka öga.

Vanhentunut sanasto loistaa tässä otteessa lähes kokonaan poissaolollaan, mutta onhan sentään "måhända" ... 

Måhända tämänkin kirjan joku lukee. Gutenbergista se on saatavilla, toistaiseksi vain suomennoksena. Alkuperäinen on tulossa.


sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Että onko puolukoita?

 No on.

Hyvä vihje: etsi sieltä mistä poimit viime vuonna.

Parempi vihje: etsi matalista ja kosteista paikoista, suon tai ojan läheltä. Pitää tietenkin olla avaraa maastoa, esimerkiksi karulla hakkuuaukealla, joka ei ole vielä kasvanut umpeen.

Onko kartasta apua? On tietysti suunnistamiseen mutta ei marjapaikkkojen löytämiseen. Jos kartassa on hakkuuaukea, se kasvaa luultavimmin jo pusikkoa. Jos kartassa on mäki, se voi kasvaa puolukoita, mutta luultavammin siellä on vain heinää.

Hyvää marjasyksyä!



maanantai 2. elokuuta 2021

Ettäkö ei ole mustikoita?

 

Onhan toki.  Yhtä paljon kuin viime vuonna. Siis paljon.

- Niitä on metsässä. Joissain metsissä.

- Samoissa paikoissa kuin viime vuonna,

- mikäli paikka on kostea, siis notkelmassa tai suolla.






tiistai 4. toukokuuta 2021

Kehveli

 Antti Heikkinen: Kehveli, WSOY, 2018

Kuvalähde WSOY

"Mahanpohjasta naurattava veijariromaani, jossa parhaiten pärjää vähän kehveliluontoisempi eläjä." Näin sanoo WSOY. Minun mahanpohjassani on jotain vialla, tulkitsisi luultavasti WSOY. Kulunut ja kaluttu veijarirommanityyli ei napannut. Mutta: Jos piti " Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi -kirjasta, pitää myös Kehvelistä. Ja kääntäen.

Heikkisen kirja alkaa yksilötarinana, veijariromaanityyliin. Mikäs siinä, aivot narikkaan, sitä tarvitsee ajoittain. Vähitellen Suomen ja maailman sodanjälkeinen historia kirjoitetaan uusiksi. Toiset presidentit, toiset merkkihenkilöt, tosielämän merkkihenkilöiden kurjistunut ura. Yhdenlajin huumoria, joistakin hauskaa, mutta minulla ei napannut.

Kehveli on ehdottoman helppolukuinen eikä rasita mieltä.  Sellaista saattaa hyvinkin tarvita tässä ajassa. Tapahtumat ovat tavallaan dramaattisia, mutta kerronta on toteavaa, lässyttävää. Jännite puuttuu.

Antti Heikkiseltä on jo uutta tulossa: Kari Tapion elämäkerta on WSOY:n uutuuksissa. Odotettavissa lienee hyvin erityylistä tekstiä kuin Kehveli.

perjantai 30. huhtikuuta 2021

Neverwhere – maanalainen Lontoo

Neil Gaiman: Neverwhere – maanalainen Lontoo, 1996

Wikipedia sanoo teoksesta näin:

Richard Mayhew on menestyvä nuori mies, joka joutuu maanalaiseen Lontooseen pelastettuaan nuoren tytön, Doorin. Door on Alapuolisesta Lontoosta. Doorin vanhemmat ja sisarukset murhattiin, sillä Doorin isä yritti avata oven Ylä- ja Alapuolisen Lontoon välille, eivätkä tätä kaikki suinkaan hyväksyneet. Richard yrittää ensin auttaa Dooria, mutta murhaajia pakenevan tytön pelastaminen koituu hänelle kohtalokkaaksi.

Helsingin sanomien Jussi Ahlrothin mukaan teos on esimerkki siitä, kuinka sarjakuvien ja novellien taitaja epäonnistuu romaanien kirjoittajana Portti-lehden arvostelussa Erkka Leppänen toteaa, ettei romaani kuulu Gaimanin tuotannon parhaimmistoon. Teos on liiankin rönsyilevä, ja televisiosarjan pohjalta tehty tarina kaipaa kuvia tuekseen.Toni Jerrman kirjoittaa kirjassa Ulkomaisia fantasiakirjailijoita, että teoksen rikkaat kulissit kätkevät sisäänsä hieman onton tarinan. Rakenteessa ”noudatetaan perusfantasian kliseisintä kaavaa, jossa esineitä keräilemällä ja koettelemuksia voittamalla edetään tehtävän tasolta toiselle”.

Jos aiot lukea kirjan, elä lue tästä eteenpäin.

Arvostelut ovat kovia, mutta on niissä perääkin. Teos alkaa mielenkiintoisena. Maanalainen Lontoo ja sen asukkaat: ihmiset, rotat ja mielikuvitusolennot kiinnostavat ja hämästyttävät. Juoni alkaa vauhdikkaana ja raakana. Ennen puoliväliä alkaa kyllästyttää. Kohtaus seuraa toistaan, uusi olento toistaan. Tarinalla ei tunnu olevan päämäärää. Lopulta tullaan johonkin tulokseen, muutama pahis saa palkkansa. Maanalaisen maailman vangiksi joutunut päähenkilö pääsee takaisin. Tämä tila ei ole loppuratkaisu, mutta se on helposti arvattavissa.

Kirjan opetus: moniosaisesta tv- tms. -sarjasta on vaikea tehdä romaania. Tämähän on todettu jo moneen kertaan.

Puutteistaan huolimatta teos on lukemisen arvoinen. Sen verran erilainen se on tavanomaisesta fantasiasta.

lauantai 10. huhtikuuta 2021

Distributed Proofreaders

DP
 Distributed Proofreaders on vapaaehtoisten ryhmä, joka oikolukee digitoituja vanhoja kirjoja ja
koostaa niistä e-kirjoja. Valmiit kirjat viedään Project Gutenbergiin kaikkien saataville. Kaikki henkilöt, jotka haluavat auttaa tätä työtä ovat tervetulleita liittymään. Proofreadersiin liittyneet voivat myös ehdottaa mukaan otettavia kirjoja, joiden tekijänoikeudet ovat päättyneet. He voivat tehdä ehdotuksia tai toimittaa itse skannaamiaan kirjan sivukuvia.

Uudet oikolukijat aloittavat tasolta P1. Kun kokemusta kertyy, etenee uusille tasoille. Niille, joita tekstien vertaaminen ei kiinnosta, on tarjolla "Smooth reading", lähes valmiiden kirjojen lukeminen epöloogisuuksien paljastamiseksi vertaamatta tekstiä skannauskuviin.

Jonkinasteinen englannin kielen taito on Proofreadersissa käytännössä välttämätön. (Saksalla tai ranskalla saattaa pärjätä.) Kopioin siksi alle heidän esittelytekstinsä suoraan.


Site Concept

Distributed Proofreaders provides a web-based method to ease the conversion of Public Domain books into e-books. By dividing the workload into individual pages, many volunteers can work on a book at the same time, which significantly speeds up the creation process.

During proofreading, volunteers are presented with a scanned page image and the corresponding OCR text on a single web page. This allows the text to be easily compared to the image, proofread, and sent back to the site. A second volunteer is then presented with the first volunteer's work and the same page image, verifies and corrects the work as necessary, and submits it back to the site. The book then similarly progresses through a third proofreading round and two formatting rounds using the same web interface.

Once all the pages have completed these steps, a post-processor carefully assembles them into an e-book, optionally makes it available to interested parties for 'smooth reading', and submits it to the Project Gutenberg archive.


https://www.pgdp.net/c/

perjantai 9. huhtikuuta 2021

Project Gutenberg

 

Project Gutenberg on ilmaisten kirjojen kokoelma netissä. Tällä hetkellä siellä on yli 60 000 teosta ja määrä on koko ajan kasvussa. Kirjat ovat sen verran vanhoja, että tekijänoikeudet ovat loppuneet. Uudempaa kirjallisuutta löytyy hyvin vähän, vain sellaisia, joiden tekijät ovat luopuneet oikeuksistaan.

Valtaosa kirjoista on englanninkielisiä. Tietysti jo senkin vuoksi, että palvelu on amerikkalaislähtöinen. Suomenkielisiäkin kirjoja on tarjolla satamäärin. Esimerkiksi Juhani Aholta on iso kokoelma.

Uudet kirjat tulevat sen pohjalta, mitä vapaaehtoiset toimittavat tai ehdottavat mukaan otettaviksi. Siis kokoelma on aika kirjava, eikä monenkaan kirjan kohdalla keksi muuta syytä kuin, että se on miellyttänyt yhtä ihmistä tai että se on sattunut olemaan hänellä. Mutta mukana ovat tietysti kaikki (englanninkielisen) maailmankirjallisuuden klassikot.

Useimmat kirjat ovat tarjolla eri formaateissa. Käytännöllisin on epub. Se rivittyy uudestaan, kun lukuvälineen näytön/ikkunan leveyttä muutetaan. Kirjan voi ladata Gutenbergista omalle laitteelleen, tietokoneelle, tabletille, puhelimeen tai lukulaitteeseen. Sen voi myös määrätä menemään Dropboxiin, Google Driveen tai Onedriveen käyttäjän omalle tilille.

Siitä vaan lukemaan      http://www.gutenberg.org




perjantai 19. maaliskuuta 2021

Saarikko vastustaa

 


No tottakai. Onhan niin paljon turvallisempaa rokkottaa alueilla, joilla tautia on vähän tai ei ollenkaan.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Helsingin koronaluvut kauhistuttavat

 

Media raportoi joka päivä koronaan sairastuneiden määriä, koko maassa ja paikkakunnittain. Mutta kuka muistaa, mitä oli viime keväänä? Mitä oli erityisesti Helsingissä silloin jamitä on nyt? Määrät ovat suuria. Kauhistuttavinta on kasvusuunta. Alla olevassa taulukossa on sairastuneiden määrä viikoittain Helsingissä. Luvut on haettu THL:n nettisivun kautta. Ne ovat kaikkien saatavissa, kunhan näkee vähän vaivaa pyöritellä THL:n kuutioita.




perjantai 12. maaliskuuta 2021

Jamaica Inn

 Dafne du Maurier: Jamaica Inn, Google Play

ETsin käsiini Du Maurierin kirjan kurssin harjoitustehtävää varten. Gutenbergissa sitä ei ole, koska kirjailija on kuollut vasta vuonna 1989. Tarvitsin kirjan heti, joten etsin e-version. Suomenkileisenä sitä ei ole sähköisenä saatavilla. Vähän näyttää siltä, että sitä ei ole suomennettu ollenkaan. Kirja oli tuttu englannin kurssilta. Nyt luin sen uudestaan.

Wikipediassa on perusteellinen juoniselostus; sen verran perusteellinen, että sitä ei ole hyvä katsoakaan, jos aikoo lukea kirjan.

Jamaica Inn edustaa genreltään goottista kauhua, voisi sanoa että naisille suunnattuna. Silti siinä ei hempeillä, vaan ruumiita tulee kasoittain. Loppuratkaisu ja loppukohtaus eivät ole ihan linjassa tämän päivän naiskirjailijoiden tuotannon kanssa.

Jos kauhusta tykkää ja helpohko englanti on hallussa, niin siitä vaan lukemaan.

Hitchcock on tehnyt kirjan pohjalta epäonnistuneen elokuvan. Filmin mustavalkokuvaus on loistava, samoin Maureen O'Hara. Muutoin leffa on varsin kummallinen, sanoisinpa hullunkurinen.


torstai 11. maaliskuuta 2021

Margarita

 Anni Kytömäki: Margarita, Gummerus 2020

Vihdoinkin sain finlandiavoittajan luettua. Kannatti se lukea. Kerronta on vähäeleistä, ei suurta draamaa, vaikka päähenkilölle tulee vastaan vaikeita tilanteita. Teos on mainio vastakohta nykyisin niin yleisille yliviritetyille kirjoille. Ei herkutella seksillä eikä väkilvallalla, ei luoda jännitystä vihjailuilla ja ennakoinnelilla. Asiat tulevat esiin silloin, kun ne tapahtuvat.

Alkuun oli vaikea pysyä mukana, kuka romaalihenkilöistä on kuka ja mitä varten. Loppua kohti henkilöiden langat kohtaavat. Yhteensattumia on paljon. No mikä siinä, tämähän on fiktiota. Viimeisille sivuille on haettu erilaista (muussa kirjaliisuudessa normaalia) jännitystä. Ehkä turhaan. 

En viitsi rakennella tähän minkäänlaista juoniselostetta. Niitä on muilla bloggaajilla jo tarpeeksi. Esimerkiksi täällä on hyvä esittely, mukana myös arviointia kirjoitustyylistä ja kirjan teemoista.

 Esittelyteksti on Gummeruksen sivulla.

lauantai 23. tammikuuta 2021

Lover's vows

Elizabeth Inchbald: Lover's vows, 1798, Project Gutenberg

Inchbaldin näytelmä pohjautuu käännökseen August von Kotzebuen tekstistä Das Kind der Liebe. Inchbald on muokannut sitä huomattavasti, jotta se sopisi paremmin englantilaiselle yleisölle. Esipuheessa hän kertoo hyvinkin onnistuneensa, koska katsojaluvut ovat olleet suuret. Näin varmaan on, mutta tämän päivän lukija hämmästyy, eikö ollut muuta esitettävää.

Tekstin alku on dramaattinen. Vanha nainen on joutunut kadulle kuolemaan nälkään ilman apua. Paikalle saapuu nuori sotilas. Kas, sotilas onkin naisen avioton poika. Hän käyttää vähät rahansa ostaakseen nälkiintyneelle äidilleen pullon viiniä. Äiti virkistyy. Poika on palannut kotiseudulle hakemaan syntymätodistusta. Sitä ei ole, koska poika on avioton. Hänen isänsä on Paroni, joka on vietellyt pojan äidin, oman äitinsä palvelijattaren. 

Köyhä mökkilääispariskunta suostuu ottamaan äidin asuntoonsa ja haluaa auttaa, mutta rahaa ei ole. Poika lähtee kerjäämään. Hän pyytää rahaa Paronilta, joka on hänen isänsä, vaikka kumpikaan ei sitä tiedä. Poika vahvistaa pyyntöä miekalla. Poika pidätetään ja viedään vankeuteen paronin linnaan. Kuolemantuomio uhkaa.

Toinen juoni koskee paronin tytärtä ja pappia. Nämä ovat rakstuneet. Lemmenilmukset jäävät toteaviksi lausahduksiksi. No passion, sanoisi Charlotte Bronte. Nuoret
haluaisivat naimisiin, mutta säätyero on esteenä. Paroni ei suostuisi.

Tästä eteenpäin homma kulkee joudukkaasti ja suoraviivaisesti. Ei yllätyksiä, ei käänteitä. Paroni ja poika kohtaavat. Paroni  epäröi. Pappi saa hänet kosimaan pojan äitiä. Paroni kosii, vaikka äiti on alhaissyntyinen. Kun hän on kerran lähtenyt sille tielle, hän antaa tyttärensä papille. Mökkiläiset saavat kukkarollisen kultkolikoita. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Hohhoijaa.

Aioin selvittää, mitä eroja on Kotzebuen ja Inchbaldin teksteillä. Mutta mutta. Kotzebuen tekstistä löytyi vain sivujen skannatut kopiot. 1700-luvun saksankieli fraktuuralla painettuna oli liikaa. Joku toinen on tehnyt jo tuon vertailun. Sen olisi voinut ostaa, hinta 40 €. Saituus iski. Olkoon vertailematta.

Mitä tässä näytelmässä on erityistä tämän päivän näkökulmasta. Sitä paremmin on aikaa kestänyt Jane Austenin kirja Mansfield Park. Yhdessä sen käänteessä nuori porukka innostuu näyttelemään ja näytelmäksi valitaan Lover's vows. Kirjan päähenkilö pitää näyttelemistä moraalittomana. Siitä aiheutuukin myöhemmin harmia. Paronin tytärtä esittää juuri naimisiin mennyt nuori nainen ja pappia huikentelevainen nuori mies. Näiden esittämää lempimiskohtausta harjoitellaan uudelleen ja uudelleen. Naisen aviomies on tyhmä ja tylsä, toisin kuin huikentelevainen nuorimies. Nuorimies houkuttelee naisen pakenemaan kanssaan aviomiehen luota (elopement), mutta hylkää tämän oman onnensa varaan. Paha juttu.

lauantai 2. tammikuuta 2021

The Romance of the Forest

 Ann Radcliffe on 1700 ja 1800 -lukujen taitteessa elänyt kirjailija. 

Hän on yksi goottinen kauhu -nimellä tunnetun genren perustajia. Romance of the Forest (1791) on hänen kolmas teoksensa. Siitä tuli hänen kirjallinen läpimurtonsa. The mysteries of Udolpho (1794) on ainoa suomennettu Radcliffen teos. Sitä pidetään hänen merkittävimpänä aikaansaannoksenaan. Se oli jättimenestys, myös kirjalijalle. Kustantaja maksoi käsikirjoituksesta 500 puntaa. Tavanomainen korvaus oli siihen aikaan kymmenen puntaa. Udolpho on myös Jane Autenin Northanger Abbey -kirjan parodioinnin kohteena.

Tästä eteenpäin ei kannata lukea, jos aiot  lukea teoksen, sillä seuraavassa on raskaita juoniplajastuksia.

The Romance of the Forest on varsin kummallinen kirja. Alkupuoli on puhdasta kauhua. Nykymaailmassa sen kauhuelementit tuntuvat väljähtäneiltä ja kliseisiltä. Siitä ei toki voi syyttää kliseisiksi muodostuneiden tapahtumien luojaa. Päähenkilö on nuori neito, joka on heitteillä muiden armoilla. Rikoksiaan suureen metsään pakeneva mies ja hänen vaimonsa auttavat neitoa. Paha markiisi vainoaa häntä, haluaa ensin rakastajattarekseeen ja myöhemmin tappaa. Toisaalta häntä kosii nuori mies toisensa jälkeen. Yhteen heistä neito rakastuu viidessä minuutissa. Uhka ja kaltoinkohtelu toisensa jälkeen vyöryy neitoa kohti. Itkua riittää litrasta toiseen. Viimein, suunnilleen kirjan puolivälissä neito pääsee markiisia pakoon merkittävien vaiheiden jälkeen, joissa sekä rakasta että markiisia lyödään miekalla päähän.

Sitten ollaankin Italiassa, turvassa. Neito pääsee paikallisen papin perheeseen lähes oman lapsen asemaan. Kaikki on hyvin, niin hyvin kymmeniä sivuja, muuten mutta neito huokailee vankilassa viruvan rakkaan perään.

Papin terveys horjuu ja sitä lähdetään parantamaan rannikolle. Erinäisten käänteiden jälkeen tullaan rakkaan vankilan luokse. Käy ilmi, että kuolemaantuomittu rakas on papin poika. Lukuisia sivuja vietetään vankisellissä ottamassa jäähyväisiä kohta teloitettavasta rakkaasta. Itkua riittää. Lukija käy kyyniseksi, koska on varma, että teloitus kuitenkin siirretään.

Loppuhuipennus tapahtuu Pariisissa. Paha markiisi on haastanut oikeuteen neitoa alussa auttaneen miehen. Oikeudenkäynti venyy ja laajenee. Se kääntyy vähitellen markiisia vastaan. Markiisia auttaneet roistot ja neito todistavat. Vähävarainen markiisi on tapattanut upporikkaan veljensä. Neito on tämän veljen tytär. Markiisi tekee itsemurhan ennen ratkaisevaa oikeudenistuntoa. Neito saa isänsä suuren omaisuuden ja lisäksi osan pahan markiisin varoista. Kuolemaantuomittu rakas armahdetaan ja hän saa korkean viran armeijassa. Neito ja rakas asettuvat onnellisina asumaan Sveitsiin järven rannalle. 

Yksi roistoista kertoo vapaaehtoisesti, että hän on tappanut markiisin veljen tämän käskystä. Kiitokseksi hänet hirtetään.

Että sellainen tapaus.


Lisää Radcliffestä voit lukea täältä, ja täältä.

ja tätä postausta laajakatseisemman The Romance of the Forest -teoksen referaatin täältä.

Kuvalähde Wikimedia Commons.