Satumaassa 2 - Totta ja tarua

 

- Puolueemme on päättänyt että pääministerillä ei ole johtajuutta.

- Mutta pääministerihän on johtanut maata ja hallitusta aivan tehokkaasti.

- Pääsemmekö me halliutkseen, jos pääministeri on johtanut tehokkaasti?

- Emme, kai.

 - Siis ...

- Pääministerillä ei ole johtajuutta.

-----------------------------------

- Puolueemme on päättänyt että pääministeri on valehdellut.

- Mutta eihän se ole totta. Siitähän on uusi selvitys.

- Pääsemmekö me hallitukseen, jos pääministeri ei ole valehdellut?

- Emme, luultavasti.

- Siis ...

- Pääministeri on valehdellut.

-----------------------------------

- Puolueemme on päättänyt että köhä-ministeri on erotettava.

- Miksi?

- Että saamme hallituksen hajalle ja pääsemme hallitukseen.

- Mitä ministeri on tehnyt?

- Ei mitään.

- Hänhän tekee työtä yöt ja päivät.

- Me valehtelemme, että hän ei ole tehnyt mitään. Ja valehtelemme, että hän on väärentänyt raportin.

- Eikö valehteleminen ole väärin?

- Ei. Iso Setä valehtelee joka päivä kymmenen kertaa.

- Emmehän me kannata Isoa Setää.

- Kyllä kannatamme. Toisen puolueen puheenjohtaja on alkanut kannattaa Isoa Setää. Meidänkin on pakko. Sitä paitsi Iso Setä on saanut paljon ääniä valehtelemalla.

- Jos me saamme valehdella niin miksei pääministeri saa valehdella?

- Miten sinä voit olla noin rasittava.

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys

 Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys, Siltala 2020

Pienen hauen pyydystys on kielellisesti virtuoosimainen romaani, yhtä aikaa rakkausdraama ja myyttinen fantasia, kansankomedia ja ympäristötuhoa edistävän elämäntapamme säälimätön kritiikki.

(Siltalan esittelytekstistä)

On helppoa olla samaa mieltä.

Pienillä sivutarinoilla pippuroidun rikkaan romaanin sisältämä myyttisten olioiden tykitys ihastuttaa, mutta vielä paremmin toimii paikallisten asukkaiden lempeän ironinen kuvaus.

(Toni Jerrman, HS)

Samaa mieltä tästäkin.

Pienen hauen pyydystys” on ensinnäkin tajuttoman hauska kirja. Siinä on kielellistä taituruutta, absurdia huumoria ja brittiläistä lakonista kuivaa, ja mustaa huumoria. Jokainen sivuhahmo on hämmästyttävällä tavalla mielenkiintoinen, ja heistä toivoo lukevansa pian lisää. Toiseksi se on koskettava kirja. Se onnistuu kertomaan jotain olennaista ihmisten kasvamisesta ja rakkauden kehittymisestä, sekä ihmisen suhteesta myös omaan itseensä. Kolmanneksi se vaalii luontosuhdetta ja suomalaisia (lappilaisia) kansanperinteitä.

(POIKA LUKEEKIN -blogi)

Kyllä vain, näinkin.

Ja sitten vielä mielenkiintoinen ilmoitus Siltalan nettikaupan sivulta

TILAPÄISESTI LOPPU

Kuten totesin yllä, olen kokolailla samaa mieltä kriitikoiden kanssa teoksesta ja sen arvosta. Nykymaailmassa voi olla iloinen jo siitäkin, että kirja ei ala yksityiskohtaisella seksi- tai väkivaltakohtauksella. Haukikirjasta puuttuu paljon muutakin nykykirjan pakkopullaa, lähes kaikki. Raastava rakkausdraama sentään on, mutta sellainen onkin paljon vanhempaa kirjallista perua. 

Kun alkaa lukea, ei kannata heittää kirjaa nurkkaan ensimmäisten sivujen aikana. Kyllä se siitä paranee.

Ei muuta kuin ostamaan. Esikerkiksi Elisan kaupasta saa sähkökirjan hintaan 11,92.

Kannustaako Stockmann vastuulliseen kuluttamiseen?

 No ei ihan. Onneksi ostohysterian luominen ei onnistu kuten ennen.

Satumaassa tapahtunutta - isänmaan etu

 

Olipa kerran Satumaa. Satumaa oli demokratia. Se tarkoittaa, että Satumaata hallitsi hallitus ja hallitusta vallitsivat puolueet. Oli myös puolueita, jotka eivät vallinneet hallitusta vaikka ne olisivat halunneet vallita hallitusta.

Eräs puolue oli hallituksessa. Kaikki puolueen kannattajat eivät siitä pitäneet. Siksi puolue oli ja eli, kuin se ei olisi hallituksessa. Toisin kuin puolue, puolueen puheenjohtaja ei oikeasti ollut hallituksessa, vaikka luuli olevansa.

Puolueella oli taustavoimana aate. Tuo aate oli, että puolueen piti olla suurempi kuin mikään muu puolue. Tuota aatetta kutsuttiin sikiöläisyydeksi. Kukaan ei muistanut, mistä tuo nimitys tuli. Aatteessa oli joustovaraa. Hätätilassa kävi sekin, että puolue oli suurempi kuin jokin muu puolue. Nyt ei ollut hätätila. Pienempiä puolueita oli ainakin kaksi. Puolueen kannatusta mitattiin puolueen kannatusmittauksessa. Trendi oli suoraviivainen. Viimeinen kannattaja luopuisi puolueen kannattamisesta kahdenkymmenen vuoden kuluttua.

Puolueella oli ohjelma. Se kertoi keinot, joilla puolue toteuttaa aatetta. Tähän asti aatetta ei oltu pidetty esillä, mutta nyt pidettäsiin.

Sattuipa niin, että puolueella oli puoluekokous. Puoluekokouksen tarkoitus oli valita puolueelle puheenjohtaja. Tuota valitsemista kutsuttiin puheenjohtajan kukittamiseksi.

Sattuipa myös niin, että puolueella oli puoluekokouksen jälkeen kaksi puheenjohtajaa. Oli vanha puheenjohtaja ja uusi puheenjohtaja. Uusi puheenjohtaja oli vanhempi kuin vanha puheenjohtaja.

Sattui vielä peräti niin, että puoluekokoukseen matkusti toimittaja, oikeastaan toimittajaharjoittelija, siloposkinen ja isänmaallinen.

Toimittaja: Arvoisa Uusi puheenjohtaja. Miten aiotte toimia jatkossa?

Uusi puhenjohtaja: Minun tehtäväni on nostaa puolueen kannatus kaikkein suurimmaksi.

Toimittaja: Nythän on kriisi. Eikö pitäisi ajatella isänmaan etua?

Uusi puheenjohtaja: Kyllä pitäisi. Sitä ajatellaan sitten, kun puolueemme on suurin puolue.

Toimittaja: Arvoisa Vanha puheenjohtaja. Miten aiotte toimia jatkossa?

Vanha puheenjohtaja: Ensin on vaihdettava puheenjohtajaa. Vanhasta puheenjohtajasta tulee uusi uusi puheenjohtaja ja uudesta puheenjohtajasta tulee uusi vanha puheenjohtaja tai vanha uusi puheenjohtaja. Kuinka vain haluatte. Sitten laitan asiat reilaan.

Toimittaja: Kuinka se tapahtuu? Reilaan laittaminen.

Vanha puheenjohtaja: Ensin otan koulutusta. Sitten nostan puolueen kannatuksen kaikkein suurimmaksi.

Toimittaja: Nythän on kriisi. Eikö pitäisi ajatella isänmaan etua?

Vanha puheenjohtaja: Kyllä pitäisi. Sitä ajatellaan sitten, kun minä olen uusi uusi puheenjohtaja ja puolue on suurin puolue.

***

Satumaassa oli myös Eräs toinen puolue. Toisin kuin Eräs ensimmäinen puolue, se ei ollut hallituksessa. Eräs toinen puolue kuitenkin luuli, että se oli hallituksessa, vaikka se ei ollut. Sen puheenjohtaja määräsi, mitä hallituksen oli tehtävä, mutta hallitus ei totellut.

Sattuipa niin, että myös eräällä toisella puolueella oli puoluekokous. Sen vanha puheenjohtaja kukitettiin uudeksi puheenjohtajaksi. Oli siis uusi vanha puheenjohtaja tai vanha uusi puheenjohtaja. “Aivan kuten haluatte”, tuo puheenjohtaja totesi toimittajalle, toimittajaharjoittelijalle, siloposkiselle ja isänmaalliselle.

Toimittaja: Arvoisa puheenjohtaja, mikä on puolueenne tavoite?

Puheenjohtaja: Kaataa hallitus.

Toimittaja: Mutta maahan on sekasorrossa. Hallituksen kaataminen lamauttaa hallinnon puoleksi vuodeksi. Eikö pitäisi ajatella isänmaan etua?

Puheenjohtaja: Kyllä tietenkin. Mutta isänmaan etua saa ajatella vain, kun me olemme hallituksessa.

Toimittaja: Eikö isänmaa ole teidän tunnuslauseessanne?

Puheenjohtaja: Saattaa olla. Mutta ensin on koti ja uskonto.

Toimittaja: Missä on teidän kotinne?

Puheenjohtaja: Hallituksessa.

Toimittaja: Mihin te uskotte?

Puheenjohtaja: Hallituksen kaatumiseen.

Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella

 Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella, Bazar 2020

Kustantaja vetää yhteen näin: Nainen parvekkeella on Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen tiheätunnelmainen taidemysteeri, jonka vaiheikas tarina vie mukanaan Helsingistä Turkuun ja Berliinistä Pariisiin.

Kirjan keskiössä on Edelfeltin teos Nainen parvekkeella. Teosta intohimoisesti tavoitellut taiteen kerääjä on viimein saanut sen haltuunsa. Yllättäen Ranskasta on löytynyt sen luonnoksia. Niiden omistus ja olinpaikka ovat epäselviä. Toimittaja ryhtyy selvittämään kumpaakin johtolankaa Edelfeltin ajatuksiin. Kummallisia asioita alkaa tapahtua. Pahikset ovat teoksen ja luonnosten perässä. Syntyy vauhdikas tapahtumien ketju. Väliin on leikattu Edelfeltin ja häntä ympäröivien ihmisten elämää.

Nainen parvekkeella on vatavirrasta eroava dekkari. Paljon painoa annetaan ihmisten, heidän elämänsä ja heidän suhteidensa kuvaamiseen. Taiteen näkökulmat ovat myös mukana. Kirjoittajat osaavat kirjoittaa. Teksti on luettavaa, tapahtuvat vievät mukanaan.

Juoni kulkee sujuvasti. Tapahtumia tapahtuu, asioita paljastuu. Loppuhässäkkä on todella vauhdikas. Kun pahikset ja heidän motiivinsa paljastuvat, stoorin uskottavuutta joutuu jonkin verran uskottelemaan itselleen.

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

 Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta. (The Remains of the Day, 1989.). Suomentanut Helene Bützow. Tammi, 1990

Luin vuosia sitten Ishigurolta teoksen Silmissä siintävät vuoret, josta pidin. Siitä innostuneena luin Me orvot. Siitä taas en innostunut. Tuntui sekavalta eikä aihepiiri innostanut. Pari vuotta sitten luin Haudatun jättläisen. Yhteenvedonomaisesti: hömelö. Tämä on minun mielipiteeni, kritiikki lehdistössä on tietysti ollut kiittävää. No, vähän aikaa sitten tuli mieleen Pitkän päivän ilta, ja sen aikoinaan saama ylistys. Etsin käsiini ja luin. Tuntui hyvältä.

Kirjan kertoja ja päähenkilö on vanha hovimestari. Hän on lomalla, ajelee autolla ja muistelee menneitä. Kaikki kerronta on hänen merkintäjään päiväkirjaan tai kirjeisiin. Hän siis tulkitsee tapahtumia ja tekojaan oman käsityksesnsä kautta. Kaikkia tekoja lukija ei pidä yhtä viisaina kuin kertoja. Lukija joutuu itse ajattelemaan, mikä oli viisasta, mikä tyhmää ja mikä karkea hölmöily.

Kertoja on suurimman osan ajasta menossa tapaamaan entistä kartanon taloudenhoitajaa houkutellakseen tämän takaisin. Sekin lässähtää. Lukija saa miettiä, mikä oli naisen ristiriitaisen viestinnän tarkoitus.

Teoksen erityinen vahvuus on sen minimaalisuus kerronnassa ja sisällössä. Kannattaa lukea.

Kirjan alkuperäinen nimi on  The Remains of the Day. Voi miettiä, kuin käännös siihen istuu. Esimerkiksi ruotsiksi se on käännetty Återstoden av dagen.

Lääkärit ilman rahoja

 Olen vältellyt tarkasti hyväntekeväisyysjärjestöjä, joiden feissarit täyttävät aseman edustan. Miksi? Jos niille antaa nimensä, alkaa tulla paperipostia, sähköpostia ja puhelinsoittoja. Anna lisää, anna enemmän, anna enemmän lisää.

Satttuipa sitten netin varrella tulemaan vastaan mielenkiintoinen mahdollisuus lahjoittaa. Kertalahjoitus Lääkärit ilman rajoja -järjestölle. Hyvää tekevä järjestö, sille antaa mielellään, eikä sitoumusta jatkuvaan lahjoittamiseen. Annoin muutaman kympin.

Mutta miten kävi. Jonkin ajan kuluttua tuli samana päivänä kirje ja puhelinsoitto. Kun annoit kerran, anna nyt jatkuvasti. En muista, ilmoitinko heille typeryydessäni yhteystietoni, vai saivatko jostain selville. Vai satuinko peräti ymmärtämättömyyttäni antamaan luvan markkinointiin.

Joka tapauksessa tulos oli täysin eri kuin tarkoitus. Lääkärit ilman rajoja tekee hyvää työtä. Voisin lahjoittaa myöhemminkin, mutta ilman painostusta. Varsinkin ilman aggressiivista painostusta, mitä rahankerääjien puhelinmyynti pyrkii olemaan.