keskiviikko 11. syyskuuta 2019

keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Halkaistu varakreivi

Italo Calvini: Halkaistu varakreivi, Tammi 2004, alkuperäinen teos 1952

Lainasin vihdoin tämän kirjoittamisen opettajien ylistämän teoksen. Jonoa ei enää ollut, vaan kirja nökötti hyllyssä. Olipa vanha halpa paperi saanut jo tunkkaista hajua itseensä.

Teoksen avaus on tehokas. Varakreivi lähtee mukaan keisarin sotaretkelle. Hänet ammutaan tykillä kappaleiksi. Lääkärit saavat parsittua kokoon ja pelastettua elämään puolikkaan hänestä. Tuo puolikas palaa kotiseudulle jatkamaan elämäänsä, linnansa ja sen ympäristön hallitsemista. Osoittautuu että takaisin on tullut varakreivin paha puoli, hyvä on jäänyt taistelukentälle. Pahat teot seuraavat toistaan. Syyttömiä hirtetään, rakennuksia sytytetään tuleen. Kukaan ei ole turvassa.

Calvinon kerronta on nautittavaa. Ei ihan tiedä, onko kyseessä komedia vai tragedia. Ilmaisu on koreilematonta ja helppolukuista. Kertojan, varakreivin sisarenpojan elämänpiiriä avataan vähitellen, sitä mukaa kun varakreivin tuhotyöt ottavat uusia alueita.

Eteenpäin tätä tekstiä lukekoot ne, jotka ovat lukeneet teoksen ja ne, jotka eivät aio sitä lukea.

Varakreivin hyvä puoliskokin on parsittu kokoon. Se palaa myöhemmin näyttämölle. Puolikkaiden välille syntyy tietenkin konflikti ja ne (tietenkin) yhdistyvät tiimellyksessä. Tässä vaiheessa kirjailijan ote väsähtää. Hyvyyden töiden keksiminen ei ole yhtä nautinnollista kuin pahuuden. Varakeivin osien konfliktista olisi saanut paljon enemmän irti. Loppu tuntuu äkkiä kokoon parsitulta, kuin varakreivi itse konsanaan. Kirjailija lienee kyllästynyt ja halunnut saada tekstin äkkiä pois käsistään. Pieniä harvaan präntättyjä sivujakin on vain vähän toistasataa.


lauantai 13. heinäkuuta 2019

Näin huolehdimme, että terveet ruokailutottumuukset eivät tartu lapsiin

Lapsuus on aikaa, jolloin ruokailutottumukset muodostuvat.

Alla on eräänkin lapsille suunnatun paikan lasten menu. Punaista lihaa sen olla pitää ja valtava määrä kärvennettyä rasvaa.



Hyvästi terveysihanteet.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Ensiksikin ja toiseksi

Daniil Harms: Ensiksikin ja toiseksi, Gummerus 2002. Alkuperäistekstit ovat 1930-luvulta.

Harms nimetään kirjan takakannessa avangardistiksi. Suuri osa teksteistä on ilmeisesti saduiksi tarkoitettu, eivätkä ne paljon poikkea lennokkaimpien satujen maailmoista. Aikuisille tarkoitetut tekstit ovat lennokkaita ja yllättäviä käänteitä sisältäviä nekin. Jutuissa lienee kätkettyjä viittauksia neuvostotalouden ongelmiin. Ne jäävät suomalaisen nykylukijan saavuttamattomiin.

Kirjoittamisen harrastajan kannattaa tutustua teokseen jo yksin tekstien lopetusten vuoksi. Muutamat palaavat itseensä, esimerkiksi joku jutun henkilö onkin sen kirjoittaja. Joissain loppu tulee yllättäen ja jättää lukijan hölmistyneenä odottamaan jatkoa. Opimme että lopusta ei kannata tehdä suurta draamaa. Keromus loppuu, kun on lopun aika, tai sitä ennen.

Oikein mukava pikku kirjanen iltapäivän välipalaksi.

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Orm punainen

Frans G. Bengtsson: Orm punainen (Röde Orm), Otava 1943

Tämä teos oli aikanaan hyvin suosittu, lue: paljon ostettu. Aika oli sota-aikaa, jolloin kauheudet olivat arkipäivää. Arvostelijat eivät kirjasta perustaneet. Suosio oli samantyyppistä kuin uudemman ikkunasta poistuneen satavuotiaan.

Tekstiä luonnehtitaan esittelyssä saaganomaiseksi. Outo genre minulle. Siksi kaivelin netin syövereistä yhden saagan: Egil Yksikätinen. Ja totta. Kummassakin teoksessa päät ja muut ruumiinosat irtoavat helposti. Eroa Bengtssonin teoksen ja saagan välillä on huumori. Bengtsson esittää veriteot ja tapahtumat humoristisin sanankääntein. Kliimaksin huumori saavuttaa, kun irtopää putoaa olutsaaviin.

Meno on vauhdikasta eikä käänteitä puutu. Outojen paikkojen ja tapojen luultavasti todenläheinen kuvailu on kiinnostavaakin. Lopussa juoni lässähtää, kun päähenkilö rakastuu.

Jatkoteostkin on olemassa, mutta jäänee hankkimatta.

tiistai 28. toukokuuta 2019

Stephen King: Pitkä marssi (Long Walk)

Stephen King: Pitkä marssi (Long Walk), 1979
Amazon sähkökirja

Kirjan perusajatus on yksinkertainen. 100 poikaa marssii tietä pitkin. Jälkeen jäävät ammutaan. Lopulta vain voittaja on jäljellä.

Saattaisi toimia absurdina novellina, mutta yli 300 sivua sitä yhtä ja samaa on liikaa. Kirjoittaja herkuttelee tavoilla, joilla pojat teloitetaan. Keltä lentää aivot, keltä suolet roikkuvat. Kirjan muut elementit ovat poikien välinen small talk ja päähenkilön jalkojen kivut.

Marssi järjestetään joka vuosi. Osallistujista on kova pyrky. Kansanjoukot katsovat tien vieressä ja hurraavat, varsinkin kun joku teloitetaan. Yhteiskunta on kieroutunut. Siitä olisi saanut enemmän irti ja se olisi selittänyt homman taustaa, mutta se on esillä vähäisesti ja niinpä epäuskottavuus tihkuu kaikista saumoista.

Juoni kulkee näin: Pojat kävelevät ja juttelevat sitä sun tätä. Pum, yksi ammutaan. Pojat kävelevät ja juttelevat sitä sun tätä. Pum, yksi ammutaan. Pojat kävelevät ja juttelevat sitä sun tätä. Pum, yksi ammutaan. Ja se sama toistuu 99 kertaa. Kyllästyttää ja ällöttää.

Kertomus on tiukasti päähenkilön näkökulmasta. Antaako se viitettä, kuka saattaisi voittaa kilpailun?

Lukijalle tulee vaikutelma, että kirjailijakin on kyllästynyt. Tiukan raamin antamia vähäisiä mahdollisuuksia ei ole niitäkään käytetty. En suosittele.


Amazonista:
Ostin kirjan Amazonin verkkokaupasta sähköisenä versiona. Asensin android-tablettiin Amazonin lukusovelluksen ja sain kirjan lukuoikeuden siihen. Kaikki kävi helposti. Plussana vielä sovelluksessa on Word wise -avustin. Se tarjoaa rivien väliin selityksen harvinaisille englanninkielen sanoille. Siitä oli suuri apu keskitasoiselle suomalaiselle lukijalle.




sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Ymmärrysyritykset kilpistyvät Hesarin sanavalintoihin

Voi teidän kanssanne, Helsingin sanomat. Lehti kirjoittaa julkisten rakennusten sisäilmaongelmista ja tulee seuraavan otoksen lopputulokseen.


Mitähän tässä yritetään sanoa? Apu löytyy Kielitoimiston sanakirjasta.


Ahaa! Kun rakennetaan oikein paljon, ei rakennuksissa voi olla ongelmia. Selvän teki.

Voiko se olla noin? Vai onko niin, että toimittaja ei tiedä tämän tavanomaisen sanan merkitystä?