perjantai 29. toukokuuta 2020

Bernhard Schlink: Olga


Bernhard Schlink: Olga, Diogenes 2018

https://www.amazon.de/Olga-detebe-Bernhard-Schlink/dp/3257244991/ref=sr_1_1?__mk_de_DE=%C3%85M%C3%85%C5%BD%C3%95%C3%91&dchild=1&keywords=Bernhard+Schlink%3A+Olga&qid=1590738347&sr=8-1
Teksti sisältää juonipaljastuksia ja henkilökohtaisia, osin negatiivisia näkemyksiä.

Schlink sai runsaasti mainetta ja tunnettuutta kirjallaan Lukija (Der Vorleser, 1995)).  Teos onkin hyvä, yhtenäinen ja lukemaan houkutteleva. Sen kytkeytyminen sodanaikaisiin tapahtumiin lisännee joidenkin mielenkiintoa, mutta sodanjälkeiset tapahtumat riittävät sinällään mielenkiintoiseksi kertomukseksi. Ainoa heikkous on loppuratkaisu; kuinka kirjailija ei keksinyt parempaa?

Hiljattain julkaistiin Schlinkiltä uusi teos, Olga. Päähenkilö on nyt nainen. Teos kattaa hänen elämänsä alusta loppuun, osin kolmeen kertaan. Teksti on varmaa Schlinkiä, sujuvaa, etenevää ja helposti luettavaa. Selostava ote on Olgassa vielä vahvempi kuin Lukijassa. Tarina etenee tosiaan päähenkilön varhaisvuosista hänen ikivanhana tapahtuvaan kuolemaansa asti. Joissain vaiheissa on isoja aukkoja, tarkoituksella. Niitä paikataan kirjan myöhemmissä osissa.

Teos koostuu kolmesta jaksosta. Ensimmäisessä kaikkitietävä kertoja käy läpi Olgan elämänvaiheet. Pääpaino on ympäri maailmaa huitelevassa miesystävässä ja nuoruuden merkittävien ihmisten kylmässä suhtautumisessa.

Toinen osa kertoo Olgan elämästä tuttavaperheen pojan näkökulmasta.

Kolmas osa koostuu kirjeistä, jotka Olga on lähettänyt poste restante Huippuvuorille hävinneelle miesystävälle. Kirjeet paljastavat piiloon jääneitä asioita, kuten esikerkiksi päähenkilöiden yhteisen lapsen ja Olgan viime töikseen tekemän terroriteon.

Nerokas rakenne. Tai sitten ei. Lukija saattaa väsyä ja kyllästyä. Kun tarinaa on lukenut kolmesataa sivua tietystä vinkkelistä ja viimeisillä sivuilla kerrotaan salaisuuksia, innostuuko lukija? Kirjan mittaan mietin, onko Schlink tullut vanhaksi. Ihmettelin tuota, kun muistelin, että kirjailija on viisissäkymmenissä. Mutta ei, tarkistus paljasti, että hän on synytyt 1944.

Kirja on saanut hyvän vastaanoton. Epäilemättä myös myynti tulee olemaan vahvaa. Käännös on tehty tai tekeillä useille kielille.

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Selma Lagerlöf: Kironalainen

Selma Lagerlöf: Kironalainen. Suom. Helmi Krohn. WSOY, 1918.( Bannlyst, 1918)


Teksti sisältää juonipaljastuksen.

https://www.amazon.com/Bannlyst-Selma-Lagerl%C3%B6f/dp/0526053836
Amazonin kuva

Tänä merkillisenä aikana tulee mieleen lukea jotain helposti sulatettavaa ja tuttua. Mikäpä parempi idea kuin tarttua Selma Lagerlöfin kirjaan. 

Kironalainen on taattua Lagerlöfiä loppua lukuunottamatta. Asetelma on tuttu. On äkkipikainen ja tasapainoton pappi. On vaimo joka kärsii papin alistamana olostaan. On mies, joka rakastaa vaimoa ja kykenisi pitämään hänet onnellisena. Kirjallisuuden luokittelijoille tuttu tilanne: este rakkaudelle. Nainen on naimisissa, samoin mies. Miehen yllä on kirous, hän on osallistunut nälänhädässä kuolleen matkatoverinsa syöntiin, ihmissyöntiin. Sata vuotta sitten se oli ilmeisesti rikoksista kauhein, sellainen josta ei ole armahdusta.

No, tarina polveilee sinne tänne mutta lähestyy ratkaisua. Hyvän  miehen vaimo kuolee, papin vaimo karkaa kotoa. Hyvä mies saa naisen, pappi tyytyy kohtaloonsa. Aivan lopussa pappi pitää kymmenien sivujen pituisen paasauksen, jossa hän lähinnä ylistää hyvää miestä. Hän lukee haltuunsa saamansa kirjeen, jossa hyvän miehen entinen matkatoveri kertoo, että mies ei osallistunut ihmissyöntiin. Hän oli tajuton sairaudesta ja hänelle uskoteltiin, että hän oli osallistunut. Hyvä mies saa ONNESTA sairauskohtauksen ja kuolee vuoden kuluttua. Vaimo palaa papin luokse.

Kirja on tuttua ja hyvälaatuista Lagerlöfiä lopun paasauskohtausta lukuunottamatta, mikä tuntuu tässä ajassa pelkästään rasittavalta. Kirjoittamisen aikakauden moraaliin sopii, että papin vaimon ottanut mies saa rangaistuksen, kuolee, ja pappi saa omansa takaisin. Onnesta sairastuminen tuntuu silti hassulta.




lauantai 22. helmikuuta 2020

Taas uusi ahne käsi vanhuksen kkukkarolla


Hesarissa on juur juttu uudesta ahnehtijasta. Lehtijutussa kauniiksi naamioitua hädänalaisen rahojen pumppaamista.

Plus65 laskuttaa seniorien nauvonnasta 60 euroa tunnilta. Puhelinneuvonta maksaakin 105 €/h.

"Työntekijöinä" ovat toiset seniorit, "vapaaehtoiset", siis porukka, jonka omakin osaaminen on kirjavaa. No, kuudestakympistä on varmaan varaa maksaa työntekijälle kunnon palkka. Mutta ei, ahneen kukkarosta ei heru yhtään mitään. Työstä ei makseta työntekijälle mitään. Johan saadaan bisnes kannattamaan.

Ihmisiä joiden tietämys ja harkintakyky on vähäinen hyödynnetään säälittä. Sekä asiakkaina että työntekijöinä.

Vinkiksi tarpeessa oleville: Enter on järjestö, joka tekee samaa työtä. Enterin opastus senioreille ei maksa mitään.

Entersenior.fi

torstai 30. tammikuuta 2020

Auto kaivettiin maasta raakileena

Hesarin Helsinkiliite kertoo hämmästyttävän uutisen 30.1. Auto on kaivettu maasta raakileena.

Hyvä Helsingin sanomat, voisitteko selvittää, miksi auton ei annettu olla maassa niin kauan, että se olisi kypsynyt.



maanantai 20. tammikuuta 2020

Sinikka Vuola: Replika


Sinikka Vuola: Replika, Tammi 2016, 197 sivua.



Vuolan kirja on kaikkea sitä, mitä Vuolan ja Melenderin Maailmojen loput -kirja lupaa ja paljon enemmänkin. Teksti tulee valtavana vyörynä ja hautaa yksinkertaisen lukijan alleen. Hän ei saa siitä tolkkua. Loppumattomat kuvailut, kielikuvat ja muuttuneet sanojen merkitykset hautaavat hänet alleen. Juoni katoaa ilmaisun alle, jos juonella onkaan merkitystä. Ensin luin hyvän matkaa alusta. Kun en saanut tolkkua, missä mennään, luin kirjan äiti-osiota. Voimat loppuivat, jäi kesken. Oma vika, ei kirjan.
Jotkut lukijat ovat saaneet tarinan kulkua esille. Tapio Salomaa osaa sanoa asian niin ytimekkäästi.
"Replika on hämmentävä sekoitus hyvin perinteisiä ja hyvin erikoisia aineksia. Se on satuja mukaileva kasvukertomus, jonka koristeellinen, surrealistinen, proosarunomainen kerronta tavoittelee lapsen kokemusmaailmaa. Ei kuitenkaan helposti sulatettavalla tavalla niin kuin saduissa tai lastenkirjallisuudessa vaan haastavalla, vieraannuttavallakin tyylillä, joka paljastaa kuilun lapsen ja aikuisen tajunnan välillä."
Kokonaisuudessaan Salomaan arviointi (https://kiiltomato.net/sinikka-vuola-replika/) on niin kattava ja tyhjentävä, että siihen ei ole mitään lisättävää.
Erikoisesta tyylistä ei arvostelussa ole sanaakaan. Aivan arkipäiväistä toimittajalle vai eikö ole keksinyt, mitä sanoisi.
Replikasta voi hurmaantua vallan kokonaankin. Kas näin
"Sinikka Vuolan Replika on sitä lajia, josta tekee mieli vuodattaa nektariinia ja viiniä vuoron perään. Se on sitä lajia, joka saa tanssimaan tulessa ja veren kiehumaan kirjahurmaa." http://readerwhydidimarryhim.blogspot.com/2016/11/sinikka-vuola-replika.html