Mestari Olavin häät

Carl Georg Starbäck 1828 – 1885 oli ruotsalainen historioitsija ja kaunokirjailija, sanoo Wikipedia. Paitsi tiedemies ja opettaja, hän oli myös tuottelias kirjailija. Saavutusten merkitystä lisää se, että hänen terveytensä oli horjuva ja lopetti työt ennenaikaisesti.

Starbäck kirjoitti menestyksellisesti historiallisia romaaneja Walter Scottin ja Bernhard Severin Ingemannin jalanjäljissä ja laati kiehtovia kuvauksia Ruotsin historian henkilöistä Engelbrekt Engelbrektssonista ja Nils Bonpoika Sturesta. Suurista painoksista ja laajasta lukijakunnasta huolimatta akateeminen maailma suhtautui välinpitämättömästi hänen kaunokirjalliseen tuotantoonsa. (Wikipedia)

Starbäckin kirjojen merkitys on siinä, että ne toivat kansan tietoisuuteen elävästi Kustaa Vaasan ajat, niiden merkittävät tapahtumat, jotka määrittivät, kuuluuko Ruotsi Tanskan yhteyteen vai ei. Nykyajan lukijan on helppo osoittaa kirjoissa rakenteellisia ja kerronnallisia ongelmia, jotka tekevät lukemisesta raskasta.

Mestari Olavin häät on kertomus Kustaa Vaasan kuninkaaksi valitsemisen jäkeisiltä parilta vuodelta. Kuningas on siinä sivuosassa, päähenkilöitä ovat uskonpuhdistajapappi Olavi Pietarinpoika, hänen morsiamansa Kristiina, Joakim Brahen leski Kristina Gyllenstjerna ja juonittelevat munkit. Nimet ovat vanhan suomennoksen mukaan. Kirjan lisäotsikko on "romanttinen kertomus". Alkuperäistekstin mukaan "romantiserad berättelse". "Romantisoitu kertomus" sopiikin hyvin teosta määrittämään.

Kirjan kieli on vanhahtavaa, niin alkuperäisen kuin suomennoksenkin. Se antaa tavallaan historiallisen syvyyden tuntua mutta vaikuttaa toisaalta vähän hassulta. Starbäck kuvaa ihmisten tunnetiloja silmien leiskunnalla tai värittömyydellä sekä ihon kalpeudella tai punoituksella. Vähitellen tuo tulisilmäisyys alkaa huvittaa.Aikansa tapaan kerrontaratkaisu on kaikkitietävän kertojan. Ja hän tietääkin kaiken kaikista henkilöistä, heidän ajatuksistaan ja mielentilastaan, heidän menneisyydestään ja tapahtumien liittymisestä yleiseen historiankulkuun. Tutkija ei ole ihan pysynyt pilttuussaan. Kerronta hyppii tapahtumasta, henkilöistä ja paikasta toiseen. Ei niin tavatonta, mutta lukija jää kaipaamaan väliin jääneiden kuvausta. No, jännitystähän siinä nostetaan, kun juonen kannalta oleelliset tapahtumat jäävät lukijalta pimentoon ja niiden seurakset selitetään myönemmin. Starbäck on innokas lisäämään jännitystä myös ennakoinneilla, onnistuneilla ja vähän naiveilla. Onhan kirjan nimikin yhdenlajin ennakointi. Jännnitys tiivistyy loppua kohti ja tapahtumat saavat vauhtia. Viimeiset sivut ovat kuin Marx-veljesten elokuvan käsikirjoituksesta.

Kreivi Johan oli mies parhaissa 
vuosissaan, muhkea ulkonäöltään ja liikkeissään pehmeyttä ja
miellyttäväisyyttä, joka teki hänet suuressa määrin rakastettavaksi.
Kentiesi olisi kuitenkin saanut olla hieman enemmän lujuutta hänen
katseessaan ja hieman enemmän miehuutta yleensä hänen olennossaan.

Siinä istuessaan rouva Margaretan käsi kädessään ja tarkastellen
silmäillessään kallisarvoista sormusta, jota Margareta kantoi
sormessaan, muodosti hän katsojalle rakastettavan kuvan elähtäneestä
ritarismiehestä.

Leikkisä hymy väreili hänen huulillaan ja lempeä liekki paloi hänen
tummissa silmissään ...

Alkaisikohan olla uuden käännöksen aika? 

Alkuperäisteksti menee näin:

Greve Johan var en man i sina bästa
år, av ett ståtligt utseende och med en mjukhet och
ett behag i alla sina rörelser, som gjorde honom i
hög grad älskvärd. Måhända skulle man dock velat
hava litet mera fasthet i hans blick och litet mera
karlavulenhet i allmänhet i hans väsende.

Där han nu satt med fru Margaretas hand i sin
och med blicken granskande en dyrbar ring, som
Margareta bar på sitt finger, utgjorde han för betraktaren
en älsklig bild av en belevad riddersman.

Skämtet lekte på hans läpp, medan en mild låga

brann i hans mörka öga.

Vanhentunut sanasto loistaa tässä otteessa lähes kokonaan poissaolollaan, mutta onhan sentään "måhända" ... 

Måhända tämänkin kirjan joku lukee. Gutenbergista se on saatavilla, toistaiseksi vain käännöksenä.

Että onko puolukoita?

 No on.

Hyvä vihje: etsi sieltä mistä poimit viime vuonna.

Parempi vihje: etsi matalista ja kosteista paikoista, suon tai ojan läheltä. Pitää tietenkin olla avaraa maastoa, esimerkiksi karulla hakkuuaukealla, joka ei ole vielä kasvanut umpeen.

Onko kartasta apua? On tietysti suunnistamiseen mutta ei marjapaikkkojen löytämiseen. Jos kartassa on hakkuuaukea, se kasvaa luultavimmin jo pusikkoa. Jos kartassa on mäki, se voi kasvaa puolukoita, mutta luultavammin siellä on vain heinää.

Hyvää marjasyksyä!

Ettäkö ei ole mustikoita?

 

Onhan toki.  Yhtä paljon kuin viime vuonna. Siis paljon.

- Niitä on metsässä. Joissain metsissä.

- Samoissa paikoissa kuin viime vuonna,

- mikäli paikka on kostea, siis notkelmassa tai suolla.

Kehveli

 Antti Heikkinen: Kehveli, WSOY, 2018

Kuvalähde WSOY

"Mahanpohjasta naurattava veijariromaani, jossa parhaiten pärjää vähän kehveliluontoisempi eläjä." Näin sanoo WSOY. Minun mahanpohjassani on jotain vialla, tulkitsisi luultavasti WSOY. Kulunut ja kaluttu veijarirommanityyli ei napannut. Mutta: Jos piti " Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi -kirjasta, pitää myös Kehvelistä. Ja kääntäen.

Heikkisen kirja alkaa yksilötarinana, veijariromaanityyliin. Mikäs siinä, aivot narikkaan, sitä tarvitsee ajoittain. Vähitellen Suomen ja maailman sodanjälkeinen historia kirjoitetaan uusiksi. Toiset presidentit, toiset merkkihenkilöt, tosielämän merkkihenkilöiden kurjistunut ura. Yhdenlajin huumoria, joistakin hauskaa, mutta minulla ei napannut.

Kehveli on ehdottoman helppolukuinen eikä rasita mieltä.  Sellaista saattaa hyvinkin tarvita tässä ajassa. Tapahtumat ovat tavallaan dramaattisia, mutta kerronta on toteavaa, lässyttävää. Jännite puuttuu.

Antti Heikkiseltä on jo uutta tulossa: Kari Tapion elämäkerta on WSOY:n uutuuksissa. Odotettavissa lienee hyvin erityylistä tekstiä kuin Kehveli.

Neverwhere – maanalainen Lontoo

Neil Gaiman: Neverwhere – maanalainen Lontoo, 1996

Wikipedia sanoo teoksesta näin:

Richard Mayhew on menestyvä nuori mies, joka joutuu maanalaiseen Lontooseen pelastettuaan nuoren tytön, Doorin. Door on Alapuolisesta Lontoosta. Doorin vanhemmat ja sisarukset murhattiin, sillä Doorin isä yritti avata oven Ylä- ja Alapuolisen Lontoon välille, eivätkä tätä kaikki suinkaan hyväksyneet. Richard yrittää ensin auttaa Dooria, mutta murhaajia pakenevan tytön pelastaminen koituu hänelle kohtalokkaaksi.

Helsingin sanomien Jussi Ahlrothin mukaan teos on esimerkki siitä, kuinka sarjakuvien ja novellien taitaja epäonnistuu romaanien kirjoittajana Portti-lehden arvostelussa Erkka Leppänen toteaa, ettei romaani kuulu Gaimanin tuotannon parhaimmistoon. Teos on liiankin rönsyilevä, ja televisiosarjan pohjalta tehty tarina kaipaa kuvia tuekseen.Toni Jerrman kirjoittaa kirjassa Ulkomaisia fantasiakirjailijoita, että teoksen rikkaat kulissit kätkevät sisäänsä hieman onton tarinan. Rakenteessa ”noudatetaan perusfantasian kliseisintä kaavaa, jossa esineitä keräilemällä ja koettelemuksia voittamalla edetään tehtävän tasolta toiselle”.

Jos aiot lukea kirjan, elä lue tästä eteenpäin.

Arvostelut ovat kovia, mutta on niissä perääkin. Teos alkaa mielenkiintoisena. Maanalainen Lontoo ja sen asukkaat: ihmiset, rotat ja mielikuvitusolennot kiinnostavat ja hämästyttävät. Juoni alkaa vauhdikkaana ja raakana. Ennen puoliväliä alkaa kyllästyttää. Kohtaus seuraa toistaan, uusi olento toistaan. Tarinalla ei tunnu olevan päämäärää. Lopulta tullaan johonkin tulokseen, muutama pahis saa palkkansa. Maanalaisen maailman vangiksi joutunut päähenkilö pääsee takaisin. Tämä tila ei ole loppuratkaisu, mutta se on helposti arvattavissa.

Kirjan opetus: moniosaisesta tv- tms. -sarjasta on vaikea tehdä romaania. Tämähän on todettu jo moneen kertaan.

Puutteistaan huolimatta teos on lukemisen arvoinen. Sen verran erilainen se on tavanomaisesta fantasiasta.

Nyt lyödään englantilaisia lujaa

 

Näin YLE:

Distributed Proofreaders

DP

 Distributed Proofreaders on vapaaehtoisten ryhmä, joka oikolukee digitoituja vanhoja kirjoja ja
koostaa niistä e-kirjoja. Valmiit kirjat viedään Project Gutenbergiin kaikkien saataville. Kaikki henkilöt, jotka haluavat auttaa tätä työtä ovat tervetulleita liittymään. Proofreadersiin liittyneet voivat myös ehdottaa mukaan otettavia kirjoja, joiden tekijänoikeudet ovat päättyneet. He voivat tehdä ehdotuksia tai toimittaa itse skannaamiaan kirjan sivukuvia.

Uudet oikolukijat aloittavat tasolta P1. Kun kokemusta kertyy, etenee uusille tasoille. Niille, joita tekstien vertaaminen ei kiinnosta, on tarjolla "Smooth reading", lähes valmiiden kirjojen lukeminen epöloogisuuksien paljastamiseksi vertaamatta tekstiä skannauskuviin.

Jonkinasteinen englannin kielen taito on Proofreadersissa käytännössä välttämätön. (Saksalla tai ranskalla saattaa pärjätä.) Kopioin siksi alle heidän esittelytekstinsä suoraan.

Site Concept

Distributed Proofreaders provides a web-based method to ease the conversion of Public Domain books into e-books. By dividing the workload into individual pages, many volunteers can work on a book at the same time, which significantly speeds up the creation process.

During proofreading, volunteers are presented with a scanned page image and the corresponding OCR text on a single web page. This allows the text to be easily compared to the image, proofread, and sent back to the site. A second volunteer is then presented with the first volunteer's work and the same page image, verifies and corrects the work as necessary, and submits it back to the site. The book then similarly progresses through a third proofreading round and two formatting rounds using the same web interface.

Once all the pages have completed these steps, a post-processor carefully assembles them into an e-book, optionally makes it available to interested parties for 'smooth reading', and submits it to the Project Gutenberg archive.

https://www.pgdp.net/c/