torstai 8. kesäkuuta 2017

Leonie Swann: Murha laitumella

Leonie Swann: Murha laitumella (Glenkill), 2005

Genreltään kirja on krimin ja fantasian sekoitus.

Rikoskertomuksen aihe on murha, kuten yleensäkin. Lampaiden omistaja ja paimen on murhattu. Lampaat päättävät selvittää murhan. Heistä älykkäin on neiti Maple (mistä lienee nimensä saanut). Toinen aktiivinen selvittäjä on musta pässi Othello. Myöhemmin ilmestyy vielä yksi. Muutkin ovat mukana tai haittana kykyjensä mukaisesti. Lampaat ovat persoonallisuuksia ja kirjaiija pitää hyvin kiinni, että kukin myös säilyttää omansa.

Lampaat tekevät teoksesta fantasiakirjan. Ne ymmärtävät ihmisten puhetta. Ne osaavat puhua toisilleen yhtä hyvin kuin ihmiset kekenään. Ihmiset eivät ymmärrä lampaiden puhetta vaan pitävät sitä pelkästään määkynänä. Tekijä pysyy tässä rajauksessa hyvin tuomatta matkan varrella uutta fantasiaelementtiä.

Lampaat ovat asuneet aina laitumellaan. Heidän kokemuksensa muusta maailmasta on olematon. Se johtaa hauskoihin pohdintoihin ja väärinkäsityksiin. Kaksi lampaista on ollut sirkuksessa. He tietävät enemmän, mikä auttaa eteenpäin muutamassa muuten hankalasti ratkaistavassa tilanteessa.
Lampaiden lisäksi toimijoina ovat ihmiset. Näkökulma pysyy tiiviisti lampaiden puolella. He saavat tietoa ihmisten puuhista kuulemalla sivusta ja vakoilemalla. Loppuratkaisun tuovat ihmiset, lampaiden yllyttäminä.

Teksti alkaa tapahtuneesta murhasta. Lampaat pohtivat tilannetta. Tietoa siitä, missä ollaan ja kuka on mikä tihkuu keskustelun lomassa, muisteluina ja takaumina. Alku etenee sen verran verkkaisesti, että lukija pitkästyy. Toisella lukukerralla asia voi olla toinen, kun ei ole enää kiire päästä juonessa eteenpäin. Toiminta saa vauhtia vähitellen. Lampaat muuttuvat aktiivisiksi toimijoiksi. Ihmisistä saadaan lisää tietoa ja myös heidän toimintansa saa vauhtia. Syntyy hauskoja tilanteita, kun lampaat lähtevät tutkimusretkilleen. Tilanne seestyy taas loppua kohti.

Kirja on saanut Saksassa dekaaripalkinnon. Myös fantasiaan laajasti suhtautuva saa siitä mukavia kokemuksia.

Murha laitumella -teokselle on itsenäinen jatkoteos.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Ishiguro: The buried Giant

Lainasin Ishiguron uutukaisen suurin odotuksin. Se kun oli fantasian genressä, uutta Ishigurolle. Minulle se oli pettymys. Kirja on täynnään puuduttavaa dialogia. Juoni on laiha. Monenlaisia ennakointeja, viittauksia ja muita langanpäitä jää roikkumaan ilmaan. Lopussa on olevinaan tietynlainen yllätys, mutta sekään ei jaksanut innostaa.

Muut ovat innostuneet. Alle lainasin kirjaston esittelytekstin.

Tekijä: Ishiguro, Kazuo, Kustantaja: Faber & Faber, Vuosi: 2015.

This is the extraordinary new novel from the author of Never Let Me Go and the Booker Prize winning The Remains of the Day. The Romans have long since departed, and Britain is steadily declining into ruin. But at least the wars that once ravaged the country have ceased. The Buried Giant begins as a couple, Axl and Beatrice, set off across a troubled land of mist and rain in the hope of finding a son they have not seen for years. They expect to face many hazards - some strange and other - worldly - but they cannot yet foresee how their journey will reveal to them dark and forgotten corners of their love for one another. Sometimes savage, often intensely moving, Kazuo Ishiguro's first novel in a decade is about lost memories, love, revenge and war.

torstai 7. heinäkuuta 2016

Kylvä porkkanat syksyllä

Puutarhakirjoissa sanotaan, että porkkanat voi kylvää myös syksyllä. Viime syksynä sain sen vihdoin aikaiseksi. Mitään suojausta en kylvökselle laittanut. Itäminen oli kuitenkin hyvää, lähes yhtä hyvää kuin keväällä kylvetyssä. Asia, jota puutarhakirjat eivät maininneet, tai jota en huomannut, on kasvuunlähtö. Alla olevat kuat on otettu samaan aikaan pari viikkoa sitten. Ylemmässä on syksyllä kylvetyt, alemmassa toukokuussa kylvetyt.



torstai 23. kesäkuuta 2016

Neljäntienristeys

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys, WSOY 2014.

Teksti sisältää juonipaljastuksia.

Kinnusen ylistetty teos on kehumisensa ansainnut.

Esitttelyteksti on täällä, joten ei siitä tässä sen enempää. Teksti on hyvää ja kerronta etenee juohevasti. Yhtä merkittävää kuin se, mitä on kirjoitettu, on se, mikä on jätetty pois. Kirja koostuu katkelmista neljän henkilön elämästä. Välissä on useiden vuosien hyppäyksiä, joita ei mitenkään selitetä. Rakenne toimii Kinnusella hyvin, varsinkin kirjan alkupuolella. Myöhemmin katkelmat pyrkivät kuvaamaan tilannetta jonkin merkittävän tai dramaattisen episodin edellä mutta ei enää episodia itseään.

Viimeinen osa kuvaa Onnin tuskaa homoseksuaalisuuden ja avioliiton välissä. Hienoa sinällään, mutta turhan monta toistoa samanlaisesta tilanteesta ja samasta ajatuskulusta.

Kukin päähenkilö on käsitelty omana yhtenäisenä osana kirjasta. Aika etenee kullakin lineaarisesti. Se tekee lukemisen helpoksi verrattuna viime aikojen tyylisuuntiin. Yhdestä jiposta en pidä. Onni lukee merkittävän kirjeen mutta kirjan lukija ei saa siitä tietää. Kirje löytyy sitten kirjan lopussa kai jonkinlaisena dramaatisena huipennuksena.

Kaikenkaikkiaan: kannattaa lukea.



lauantai 11. kesäkuuta 2016

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016