Peer Gynt

Henrik Ibsen: Peer Gynt

1800-luvulla vaikuttanut norjalaiskirjailija Henrik Ibsen tunnetaan Suomessa parhaiten Nukkekoti-näytelmästä, joka kritisoi voimakkaasti naisen asemaa ja muita yhteiskunnan epäkohtia. Toinen Ibsenin pääteos Peer Gynt on ollut vähemmän otsikoissa.

Wikipedia kuvailee Ibseniä ja hänen näitä kahta teostaan näin:
Ibseniä on pidetty yhtenä eurooppalaisen perinteen merkittävimmistä draamakirjailijoista. Rickhard Hornbyn mukaan hän on "syvästi runollinen näytelmäkirjailija, kuin Shakespeare parhaimmillaan".
https://fi.wikipedia.org/wiki/Henrik_Ibsen

Nukkekoti (alkuteos norj. Et Dukkehjem, ensimmäinen suomennos nimellä Nora vuonna 1880) on norjalaisen Henrik Ibsenin vuonna 1879 kirjoittama näytelmä. Se oli ilmestyessään kiistanalainen viktoriaanisia avioliittonormeja kohtaan sisältämänsä terävän kritiikin vuoksi. Näytelmä on romanttinen perhedraama, joka kuitenkin päättyy yllättävästi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nukkekoti

Kansalliseepos Peer Gynt on satiirinen fantasia kerskailevasta egoistista, kevytmielisestä ja vastuuttomasta Peeristä, joka esiintyy Norjan folkloressa. Peer elää elämäänsä unelmoiden ja vältellen kaikkia henkilökohtaisia valintoja.
Erityisesti välttely koskee naisia, jotka Peer jättää kerran saavutettuaan. Muutenkin Peerin moraali on vahvasti rappiolla. Edward Grieg on tehnyt Peer Gyntiin musiikin. Se tuleekin haettaessa usammin vastaan kuin itse teos.
Näytelmä on kirjoitettu runomuotoon tai ehkä pitäisi puhua riimeistä. Loppumaton loppusointujen vyöry on kunnioitettava saavutus. Samalla se on lukijalle rasitus yhtä lailla kuin Kalevalasta juonta etsivälle.

Että kannattiko tätä lukea? Ainakin tuntee sivistasonsa nousseen prosentikaupalla.Jos sinä aikana jäi vähän spefiä lukematta, niin mitä sitten.

Peer Gyntin on suomentanut Otto Manninen ja uudestaan Pentti Saarikoski. Mannisen suomennosta en onnistunut löytämään netistä, eikä into riittänyt kirjastosta tilaamiseen. Saarikosken käännös on niinikään runoa, mutta muodoltaan vapaata, riimittelyä on vain siellä täällä. Saarikosken ratkaisu on oikea. Teksti on helpompi lukea, kun se ei tukehdu tiukkaan muotoon.  Saarikosken aika olisi tuskin riittänytkään loppusointujen etsimiseen.

Yhtä asiaa ihmettelen. Tunsiko Saarikoski 1800-lukulaisen norjankielen riittävän hyvin, vai onko käännöstä tehty myös muista kielistä? En onnistunut löytämään tähän mitään viitettä.

Alla vielä sama näyte teoksesta alkuperäisenä ja Saarikosken käännöksenä.

Kun ruuti laskeutuu

Hyvä Helsingin sanomat,
pitäkää ruuti kuivana.

--------------------------------------------------

Päivitys seuraavana aamuna 12.4.18

Ruuti on laskeutunut, otsikko kuuluu nyt näin:

Harmittaako S-marketin itsepalvelukassan sanojen venyttely?

Useissa tai ehkä useimmissa S-marketeissa on myös itsepalvelukassat. Se on hyvä asia, sillä itseään palvellen saa asetella tavarat kassiin kaikessa rauhassa seisomatta tungoksessa.

Kassan käyttöä autaa opastusääni. Mutta voi sitä ääntä. Ohjeen lukija venyttelee sanojen loppuja, mikä saa puheen kuulostamaan määkyvältä. Ohjeistuksen voi kytkeä omalta kassalta pois, mutta paljonko se auttaa, kun neljä muuta kassaa määkyy vieressä.

Harmittaako tämä muita, vai olenko minä ainoa?

Ainakaan S-ryhmä ei näe mitään ongelmaa.

Zane Grey: The Rustlers of Pecos County

Zane Grey: The Rustlers of Pecos County, 1914
Gutenberg-kirjakokoelma

Texasin länsiosan pikkukaupunki on joutunut rikollisten valtaan. Kaksi rajapoliisia tulee laittamaan porukkaa kuriin. Toinen esiintyy julkisesti, toinen valepuvussa. Kuinka ollakaan, kaksi hehkeää nuorta naista saapuu samaan aikaan. No tietenkin poliisit ihastuvat naisiin ja vastavuoroisesti. Kymmeniä sivuja kulutetaan moraaliseen ja muuhun jahkailuun naisten äärellä ja kauempana. On paha ongelma. Kauniimman ja moraalisemma naisen isä on pormestarin roolissa piileskelevä roistojoukon johtaja. Tytär tykkäisi kyttyrää, jos hänet ammuttaisiin.

Roistojakin poliisit muistavat jahdata. Toinen on ylevä, verenvuodatusta välttelevä. Toinen pistää rosmon kylmäksi liikoja miettimättä. Kumpaakin sankaria ammutaan olkapäähän ja keuhkoon. Mutta roistot saadaan nujerrettua ja kaupunki vapautettua. Niin, mutta se pikku ongelma. Roistojen päällikkö onkin oikeasti hyvä, vain vastentahtoisesti ajautunut pahuuksiin. Hän luovuttaa kaiken omistamansa sortamilleen ja matkustaa takaisin itään, mistä on tullutkin. Onneksi hänellä on siellä jäljellä iso omaisuus.  Toisellakin naisella on siellä iso maatila. Niinpä molemmat poliisit voivat jättää rosvojen jahtaamisen ja matkustaa maanviljelijöiksi rauhalliseen itään.

Harvinaisen kliseinen, lattea ja ennustettava kirja jopa Zane Greyn teosten mittapuulla. Mutta sentään: superkliseistä sankarin ja roiston kaksintaistelua keskellä katua ei ole. Ai niin. Eihän se käy. Emäroistoa ei saanut tappaa.

Zane Greyn tuotantoon tutustuminen kannattaa aloittaa jostain muusta kirjasta, vaikkapa Riders of the purple Sage (Purppuratasangon ratsastajat).

Ilkka Koivisto: Eläinten kielellä

Kansikuva Minerva-kustannus

Ilkka Koivisto: Eläinten kielellä, Minerva 2011, ostettu e-kirjana

Kustantajan esittelyteksti sanoo mm. näin:

Koivisto kertoo kirjassaan ennen kaikkea tuttujen eläinten viestinnästä, mutta esimerkkejä on myös tuntemattomampien lajien "mielenilmauksista". Niistähän viesteissä usein on kyse. Kirjan luettuaan eläinten toimia katselee uusin, entistä uteliaammin silmin.

Valtaosa tekstistä käsittelee lintuja, mutta puhetta on myös esimerkiksi sammakoista ja kaloista. Kuvattu viestintä ei rajoitu ääniin, vaan mm. ulkoasua viestinnän välineenä käsitellään laajasti.

Kirjoitusote perustuu omiin havaintoihin ja kokemuksiin. Koivisto kertoo laajasti, mitä hän itse on nähnyt ja tutkinut. Muiden antamat tiedot hän kuvaa, mitä on kuullut toisilta tai lukenut aineistoista. Tapa antaa läheisyyttä ja tekee lukemisen sujuvammaksi kuin oppikirjatyyli. Silti tiedossa mennään todella tarkalle tasolle.

Teos sopii erityisesti luontoa ja varsinkin lintuja harrastavalle. Muillekin se on mukavaa luettavaa, mutta puutumus tahtoo iskeä tietovyöryssä. Paras lähestyminen saattaa olla lukea kirjasta pieni pätkä päivittäin.

Selma Lagerlöf: Troll och människor

Selma Lagerlöf: Troll och människor, 1915 ja 1921, Project Gutenberg

Teos on kokoelma hyvin erilaisia kirjoitelmia. Osa on ilmeisesti kansan suusta kuultuja juttuja peikoista ja muista taruolennoista. Jotkut kertomukset koskevat ihmisten - todellisten tai kuviteltujen - kohtaloita. Kokoelmaan kuuluu myös muutamia puheita ja lyhyitä muitiinpanoja.

Käsittämätön sillisalaatti pöytälaatikon pohjalta löytyvää. Ilmeisesti kaikki on perattu, mitä voisi vähänkään ajatella julkaistavaksi.

Jossain tämän kirjan kuvailussa, en muista missä, sen sanottiin olevan lapsille suunnattu. No hehheh. Kaikki kirjallisuus, jonka nimessä on peikko, ei ole lastenkirjallisuutta.

Lukuohje: Jos jokin teksti tuntuu alkuu tylsältä, siirry seuraavaan.

Teuvo Pakkala: Pikku ihmisiä

Teuvo Pakkala: Pikku ihmisiä, 1913, Project Gutenberg


Seuraavassa on juonipaljastuksia.

Vanhakin kirjallisuus on edelleen olemassa ja kiitos Gutenbergin huomattava osa siitä on helposti saatavissa. Pakkalan kirja on julkaistu runsaat sata vuotta sitten. Se on oiva esimerkki sen ajan kirjallisuudesta ja sen ajan ihmisten elämästä.

Kirja koostuu neljästä novellista. Ensimmäinen ja pisin on "Veli". Siinä yksinäinen pikkutyttö toivoo veljeä ja onnistuu itse omatoimisesti hankkimaan sellaisen. Perheeseen kuuluu vanhahko isä, nuori tyttömäinen äiti ja muutaman vuoden ikäinen lapsi. Taloudessa on myös vanha keittiöpiika, jonka jalat ovat jo huonossa kunnossa. Lapsi saa nuken, sitten toisen ja on niistä iloinen. Toinen nukke särkyy. Lapsi alkaa aikuisten hölmöjen puheiden takia kaivata oikeaa veljeä. Tilanne on paha, lapsen masennus on odotettavissa. Loppuratkaisu on yllättävä. Novellissa on useita viittauksia äidin elämään ennen avioliittoa, mutta ne jäävät hyödyntämättä.

"Arka kohta" on näppärä kertomus poikajoukon elämästä ja poikien välisistä suhteista.

"Iikka raukka" kuvaa kehitysvammaista poikaa, joka pitää itseään hevosena. Juonen kuljetus on vauhdikasta, ehkä oman aikansa fantasiaa.

Viimeinen novelli "Piispantikku" kuvaa, kuinka poika oppi lukemaan toisen pojan tekemän lukutikun avulla. Tätä novellia luettiin koulussa sen verran hartaasti, että ällöttävä maku ei ole unohtunut.