Carl Georg Starbäck 1828 – 1885 oli ruotsalainen historioitsija ja kaunokirjailija, sanoo Wikipedia. Paitsi tiedemies ja opettaja, hän oli myös tuottelias kirjailija. Saavutusten merkitystä lisää se, että hänen terveytensä oli horjuva ja lopetti työt ennenaikaisesti.
Starbäck kirjoitti menestyksellisesti historiallisia romaaneja Walter Scottin ja Bernhard Severin Ingemannin jalanjäljissä ja laati kiehtovia kuvauksia Ruotsin historian henkilöistä Engelbrekt Engelbrektssonista ja Nils Bonpoika Sturesta. Suurista painoksista ja laajasta lukijakunnasta huolimatta akateeminen maailma suhtautui välinpitämättömästi hänen kaunokirjalliseen tuotantoonsa. (Wikipedia)
Starbäckin kirjojen merkitys on siinä, että ne toivat kansan tietoisuuteen elävästi Kustaa Vaasan ajat, niiden merkittävät tapahtumat, jotka määrittivät, kuuluuko Ruotsi Tanskan yhteyteen vai ei. Nykyajan lukijan on helppo osoittaa kirjoissa rakenteellisia ja kerronnallisia ongelmia, jotka tekevät lukemisesta raskasta.
Mestari Olavin häät on kertomus Kustaa Vaasan kuninkaaksi valitsemisen jäkeisiltä parilta vuodelta. Kuningas on siinä sivuosassa, päähenkilöitä ovat uskonpuhdistajapappi Olavi Pietarinpoika, hänen morsiamansa Kristiina, Joakim Brahen leski Kristina Gyllenstjerna ja juonittelevat munkit. Nimet ovat vanhan suomennoksen mukaan. Kirjan lisäotsikko on "romanttinen kertomus". Alkuperäistekstin mukaan "romantiserad berättelse". "Romantisoitu kertomus" sopiikin hyvin teosta määrittämään.
Kirjan kieli on vanhahtavaa, niin alkuperäisen kuin suomennoksenkin. Se antaa tavallaan historiallisen syvyyden tuntua mutta vaikuttaa toisaalta vähän hassulta. Starbäck kuvaa ihmisten tunnetiloja silmien leiskunnalla tai värittömyydellä sekä ihon kalpeudella tai punoituksella. Vähitellen tuo tulisilmäisyys alkaa huvittaa.Aikansa tapaan kerrontaratkaisu on kaikkitietävän kertojan. Ja hän tietääkin kaiken kaikista henkilöistä, heidän ajatuksistaan ja mielentilastaan, heidän menneisyydestään ja tapahtumien liittymisestä yleiseen historiankulkuun. Tutkija ei ole ihan pysynyt pilttuussaan. Kerronta hyppii tapahtumasta, henkilöistä ja paikasta toiseen. Ei niin tavatonta, mutta lukija jää kaipaamaan väliin jääneiden kuvausta. No, jännitystähän siinä nostetaan, kun juonen kannalta oleelliset tapahtumat jäävät lukijalta pimentoon ja niiden seurakset selitetään myönemmin. Starbäck on innokas lisäämään jännitystä myös ennakoinneilla, onnistuneilla ja vähän naiveilla. Onhan kirjan nimikin yhdenlajin ennakointi. Jännnitys tiivistyy loppua kohti ja tapahtumat saavat vauhtia. Viimeiset sivut ovat kuin Marx-veljesten elokuvan käsikirjoituksesta.
Kreivi Johan oli mies parhaissa
vuosissaan, muhkea ulkonäöltään ja liikkeissään pehmeyttä ja
miellyttäväisyyttä, joka teki hänet suuressa määrin rakastettavaksi.
Kentiesi olisi kuitenkin saanut olla hieman enemmän lujuutta hänen
katseessaan ja hieman enemmän miehuutta yleensä hänen olennossaan.
Siinä istuessaan rouva Margaretan käsi kädessään ja tarkastellen
silmäillessään kallisarvoista sormusta, jota Margareta kantoi
sormessaan, muodosti hän katsojalle rakastettavan kuvan elähtäneestä
ritarismiehestä.
Leikkisä hymy väreili hänen huulillaan ja lempeä liekki paloi hänen
tummissa silmissään ...
Alkaisikohan olla uuden käännöksen aika?
Alkuperäisteksti menee näin:
Greve Johan var en man i sina bästa
år, av ett ståtligt utseende och med en mjukhet och
ett behag i alla sina rörelser, som gjorde honom i
hög grad älskvärd. Måhända skulle man dock velat
hava litet mera fasthet i hans blick och litet mera
karlavulenhet i allmänhet i hans väsende.
Där han nu satt med fru Margaretas hand i sin
och med blicken granskande en dyrbar ring, som
Margareta bar på sitt finger, utgjorde han för betraktaren
en älsklig bild av en belevad riddersman.
Skämtet lekte på hans läpp, medan en mild låga
brann i hans mörka öga.
Vanhentunut sanasto loistaa tässä otteessa lähes kokonaan poissaolollaan, mutta onhan sentään "måhända" ...
Måhända tämänkin kirjan joku lukee. Gutenbergista se on saatavilla, toistaiseksi vain suomennoksena. Alkuperäinen on tulossa.
