torstai 27. joulukuuta 2018

Pimeyden vasen käsi

Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi, WSOY 1986 (alkuteos 1969)

Kirjan takakansiteksti sanoo näin:

Genly Ai, Maan lähettiläs on saapunut Talvi-planeetalle neuvotellakseen planeettojen välisestä yhteistyöstä. Mutta hänen kohtalonsa on joutua Talven sisäisten ristiriitojensa pelinappulaksi, ja hänen ylevä tehtävänsä muuttuu painajaismaiseksi koettelemukseksi Talvi-planeetan ainaisessa hyytävässä kylmyydessä.
Tätä jännittävää romaania on mielikuvituksen loistossa verrattu Tolkienin Taruun Sormusten Herrasta. Se ylittää tavanomaisen science fictionin rajat myös psykologisena kuvauksena Talvi-planeetan ihmisistä, joiden elämän, tavat ja kulttuurin sanelee eräs ainutlaatuinen perustekijä: he ovat kaikki samaa sukupuolta.
Ursula K. LeGuin, Kaliforniassa 1929 syntynyt kirjailija voitti tällä romaanilla Amerikan kaksi arvostetuinta Science Fiction -palkintoa, Hugo Awardin ja Nebula Awardin.
 Niinpä hyvinkin. Päähenkilön koettelemukset ovat niin kovia, kuin vain kirjailijan mielikuvituksesta irtoaa. Kärsimyksillä revittely ei liene kirjailijan päätarkoitus, vaan ihmisten erilaisten käyttäytymismuotojen ja erilaisten yhteiskuntajärjestysten pohdinta. Niissä on myös kirjan varsinainen anti. Scifi-elementit ovat aika vaatimattomat ja lähinnä mahdollistavat edellä mainitut pohdinnat.

Tapahtumapaikkana on valovuosien etäisyydellä sijaitseva planeetta. Melkein kaikki on samanlaista kuin maapallolla vuonna 1980. Se tuntuu ajoittain kiusalliselta. Kirjan olisi voinut sijoittaa varsin pienin muutoksin 1800-luvun afrikkakuvitelmiin, kuten Kuningas Salomon kaivokset.

Planeetan asukkaat poikkeavat maan ihmisistä lähinnä siinä, että he ovat kaksisukupuolisia ja kiimassa vain kerran kuussa. Tähän viitataan ahkerasti tekstissä, mutta siitä ei saada paljon irti.

Ihmislaatujen ja yhteiskuntien kuvailut ovat mielenkiintoisia, juonenkuljetus nykylukijan silmissä jotenkin laahaavaa ja kärsimysten kuvailut turhia. Loppuratkaisu lässähtää päälle äkkiä ja löysästi.

Kuka ymmärtäisi Hesarin kolmasosat

Tänään näin


keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Kissani Jugoslavia

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia, WSOY 2015

Teos alkaa näpsäkällä homoseksikuvauksella. Myöhemmin on pari vastaavaa kohtausta, mutta samaan yksityiskohtaisuuteen ei niissä mennä. Lukijalle tulee mieleen kaupallisuus. Onko tämä myyntiä lisäävä avaus kirjailijan itsensä ajatus vai kustannustoimittajan ehdotus.

Kirjan keskeisin anti suomalaiselle lukijalle on kosovolaisten ihmisten elämä ja Kosovosta Suomeen paenneiden elämä täällä. Sen välineitä ovat päähenkilön äidin naimisiinmenon laaja kuvailu ja perheen elämä Suomessa despoottisen isän komennossa. 

Toinen teema ovat päähenkilön ihmissuhteet. Niitä käsitellään erityisesti hänen yhteiselollaan kissan ja myöhemmin häntä vanhemman miehen kanssa. Kissalla on vaihtelevasti kissan ja ihmisen piirteitä ja käyttäytymistä. Tämä osio on kirjan hauskin ja voisi kai sanoa innovatiivisin. Suhde kissaan ajautuu ristiriitoihin ja eroon. Vanhemman miehen kanssa päästään vaikeuksien kautta voittoon.

Teksti on sujuvaa, hyvin kirjoitettua. Jotkin osiot ovat tietoa lisääviä, jotkin - kuten kissa - mielenkiintoisia käsittelytäavaltaan. Kirjoittaja alkaa väsyä loppua kohti. Tapahtumat alkavat olla vähemmän uskottavia, kuin keksimällä keksittyjä luontaisen virran huvetessa.

Statovcin kirja on saanut runsaasti julkisuutta, käännnöksiä, teatterisovituksia jne. Yksi laaja sisällön esittely ja kiittävä arviointi on täällä.

Kustantajan teosesittely on täällä.

Ei muuta kuin lainaamaan. Kannattaa se lukea.

torstai 6. joulukuuta 2018

Mummo ja vaari verkkoon

Alä osta. Kirja on julkaistu vuonna 2011 ja on nyt pahasti vanhentunut. Mitä tekisit IRCillä ja Skypellä?


sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Kirjanoita



Anne Leinonen: Kirjanoita, WSOY 2017, Elisa kirjat

Leinosen kirja on puhdasverinen teininoitafantasian edustaja. Siinä sarjassa ja sen oletettavalle lukijakunnalle se on pätevä teos. Teksti on sujuvaa, fantasiaelementit kohdallaan, jännite kasvaa sopivasti ja mukana on ripaus teiniromantiikkaa.

Vanhemmalle lukijalle suosittelen vain varauksin. Fantasiamaailma voi tuntua lopulta kliseiseltä, teksti paasaavalta ja liikkuvia osia on liian paljon.

WSOY luonnehtii kirjaa näin:

ANNE LEINONEN
Kirjanoita

Tarinat voivat pelastaa henkesi.

Atorox-palkittu Anne Leinonen on kirjoittanut urbaanin fantasiaromaanin kahdesta symbioosissa elävästä kaupungista.

17-vuotias Aura näkee välähdyksiä toisesta maailmasta: kun hän katsoo näyteikkunaa Bulevardilla syyssäässä, ikkunasta heijastuu lumimyrsky ja hänen takanaan kulkee ihmisiä, joita ei ole olemassa. Hän asuu Helbyssä, joka vain muistuttaa 2010-luvun Helsinkiä.
Kokemukset ovat tehneet Aurasta uteliaan, mutta totuuden jäljille hän pääsee vasta aloitettuaan työt Menetettyjen unelmien talossa. Siellä Aura tutustuu kirjoihin täynnä taikaa ja noitiin, joiden tehtävä on säilyttää kirjojen mahti ja tasapaino kahden kaupungin välillä - sekä kiehtovaan Pyryyn, jolla on salaisuus.
Pian Aura huomaa ratkaisevansa montaa eri arvoitusta. Miten valita puolensa, kun ei tiedä käyvänsä taistelua?
Anne Leinosen fantasiakudelmassa kaikki on mahdollista.


perjantai 23. marraskuuta 2018

Lokki

Anton Tšehov: Lokki, WSOY 2008, venäjänkielinen alkuteos Cajka 1895

Lokki on laajalti tunnettu ja suuresti ylistetty näytelmä. Miksi? Senhän on kirjoittanut Tšehov itse. Eikä aivan ansiotta. Henkilöt on mainiosti kuvattu ja dialogi luistaa. Toisaalta: alkuasetelma on koulupoikamainen. Kaikki ovat rakastuneet johonkin toiseen, joka ei hänestä välitä. Asetelma ei liioin juurikaan muutu näytelmän kuluessa. Kahden viimeisen näytöksen välinen aikahyppy vain alleviivaa tätä. Jumissa ollaan. Keskeisen henkilöhahmon itsemurha loppukohtauksessa on sitten Tšehovin aikojen kulunut ideana puhki.

Jos Lokki onkin rakennettu näin, kirjailija pääsee seuraavassa näytelmässään Vanja Eno (1900) paljon pidemmälle. Samaa ihmisten kohtaamattomuuttahan sekin on täynnä, mutta käsittelytapa on kiinnostavampi.


Näytelmän henkilögalleria on Tsehoville tyypillinen, samoin tapahtumapaikka. Ollaan yhden aatelisen maalaiskartanossa. Kartanonherran lisäksi kimaraan kuuluu näyttelijöitä ja kirjailijoita sekä paikallista palvelusväkeä. Kaikki persoonat ovat jotenkin kummallisia, täältä katsoen. Parodia on luultavasti ollut aikanaan purevaa, mutta ei oikein aukea nykysuomalaiselle.

Mutta kun on suuri ja merkittävä näytelmä, niin on.

tiistai 23. lokakuuta 2018

Eija Timonen: Pikkuruisia ja jättiläisiä

Eija Timonen: Pikkuruisia ja jättiläisiä, Tammi 2003

Etsiessäni lintukotolaisista tehtyjä tarinoita törmäsin Timosen väitöskirjaan. Siinä oli viite tekijän satukirjaan. Kirjassa on kaksi lintukotolaisiin, maanääreläisiin liittyvää juttua. Toisessa ihminen purjehtii maa ääreen ja tapaa siellä pieniä ihmisiä, mutta lähtee hetikohta pois. Toisessa pari pikkuruista matkustaa kurkien selässä kauas etelään. Toinen palaa takaisin. Molemmat ovat hyvin suppeita eivätkä auta lintukotolaisjuttujen kerääjää.

Kirjan rakenne muodostuu kehyskertomuksesta, jossa suutari ja pieni poika kiertelevät talosta taloon. Pysähdyspaikoissa suutari kertoo juttuja jättiläisistä ja maanääreläisistä. Sadut ovat kovin siloisia.  Lisäksi ne ovat kovin lyhyitä. Taustalla on kansanperinteestä kootut merkinnät. Tekijän olisi kannattanut laajentaa tekstiä omalla sepityksellä.

Lopussa on taustoitusta aiheen kansanperinnetarinoista.

Teos sopii iltasatukirjaksi niille, jotka haluavat ottaa mielen tyyneyden varman päälle.

Timonen on tuottanut samoista aiheista videomateriaalia televisioon. Niitä en ole nähnyt, mutta epäilemättä visualisointi antaa kerrontaan lisää eloa.

Tammen kirjailijaluettelosta on Timosen nimi jo poistettu. Hyvät henkilöt siellä Tammessa: keksikää nyt näppärä selitys, miksi näin on.


perjantai 12. lokakuuta 2018

Lintukotolaiset, toimittanut Terttu Kaivola



Lintukotolaiset, toim. Terttu Kaivola, kuv. Pekka Vuori, Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1985

Kaivola on turhan vaatimaton kutsuessaan itseään toimittajaksi. Suurin osa kirjan tekstistä on hänen kirjoittamaansa kehyskertomusta, johon periteiset lintukotolaiskertomukset on löyhästi kiinnitetty. Kehyskertomus on juttu merimiehestä, joka joutuu olemaan maissa onnettomuuden vuoksi ja kertoo juttujansa. Aikuisesta se tuntuu vähän löysältä, lapsikuulijaa se saattaa innostaa enemmän.

Lintukotolaisaines on poimittu aiheita SKS:n keräämästä perinnetiedosta.  Sen etsijälle arvokkainta on kirjan alussa oleva ”Keitä lintukotolaiset ovat” -yhteenveto. 

Vaikka kirja on vanha, se on saatavissa Helmetistä ja nettikirjakaupoista.


Kirjan kuvitus hivelee silmää.



keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Raul Roine: Lintukotolaiset

Raul Roine: Lintukotolaiset - Satuja, kuvittanut Rudolf Koivu, Otava 1944

Lainasin teoksen Helmetistä etsiessäni lintukotolaisia koskevaa aineistoa.  Siihen kirja ei paljon auttanut. Roineen lintukotolaisilla ei ole juurikaan tekemistä kansanperinteen lintukotolaisten kanssa. Muutoin Roineen kirja oli mielenkiintoinen tuttavuus. Teoksen sijaintipaikaksi Helmet antoi Pasilan kirjavaraston, eli se ei ollut aktiivisessa kierrossa. Ei ihme, kirja on painettu 1944. Monta kertaa se on ehtinyt olla lainassa. Kannet ja selkä ovat kuluneet kovassa käytössä.


Erikoista kirjassa oli myös takakannen sisäpuolella oleva tasku. Kirjan ollessa kirjastossa, siinä oli muinoin kirjan kortti. Kun kirja lainattiin, kortti jäi kirjastoon osoittamaan kenellä kirja oli lainassa. Taskuun pantiin eräpäivän ilmaiseva kortti. Täysin manuaalista ja toimivaa.


Kirjan sadut ovat hauska sekoitus perinteistä satumaailmaa, arkipäivän elämää ja suoraviivaisia poikki ja pinoon -ratkaisuja. Esimerkiksi oravat nakertelevat siemeniä kävyistä ja keittävät aterian päälle kahvia. Roine ehti kirjoittaa valtavan määrän satuja, vaikka alkoi myöhään ja kuoli viisikymppisenä. Nopea rutiini näkyy tässäkin teoksessa. Sadut on kirjoitettu varmalla kädellä mutta syvyyksiä miettimättä. Erityisesti nimikkosatu on nopsaan nikkaroitu ja arkku valmis. Vähän harmittaa, noin lintukotolaisten puolesta.

Kirjailijasta on lyhyt ja naseva leämäkerta täällä.



keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Nyppyläkatu 1


Alpo Tiilikka

Nyppyläkatu 1

BOD 2018

Vanha rapistuva yksikerroksinen kerrostalo uinuu puiden ja pensaiden takana. Heikkohermoiset asukkaat lähtevät pois pian taloon tultuaan, sitkeimmät ovat asuneet siellä vuosikymmeniä. Talossa kummittelee ja siellä vaikuttaa outoja voimia. Pahempaa on tulossa.

Nyppyläkatu 1 kertoo talon ja muutamien sen asukkaiden elämästä. Nämä ovat yhtä outoja kuin talokin: Leipääntynyt pastori, ulkona viihtyvä alkoholisti, maansäteilyä tutkiva meedio, ahkera mutta yksinäinen opiskelija. Mikä on se voima, joka sekoittaa heidän ajattelunsa ja toimintansa.

Teos on kirjoitettu osallistuvalla huumorilla lukijan nautinnoksi.

-------

Tässä se nyt on. Kirja jota on kirjoitettu vaihtelevalla innostuksella viimeiset viisi vuotta. Tilattavissa BOD-kustantajalta täältä.

Toimittajat voivat tilata maksuttomia arvostelukappaleita BOD:ltä. Lähetä sähköposti osoitteeseen lehdisto@bod.fi ja kerro, mistä teoksesta olet kiinnostunut sekä yhteystietosi, niin BOD lähettää sinulle arvostelukappaleen.

lauantai 1. syyskuuta 2018

Omenahilloa helposti

Ota ämpärillinen omenoita, huuhtele, leikkaa lohkoiksi. Poista siemenkodat ja huonot paikat. Laita omenat 10 l kattilaan ja kattila levylle. Käytä alkuun hyvin mietoa lämpöä, kunnes nestettä on  kertynyt kattilan pohjalle. Lisää lämpöä varovasti.

Omenan maku on mieto. Lisää terävyyttä saa lisäämällä
- pihlajanmarjoja 5 -10% tai
- mustamarja-aronioita 5% tai
- punaherukoita 20 - 30%
omenoiden ja marjojen yhteismäärästä.

Kun omenat ovat pehmenneet, hajota ne ja marjat sauvasekoittimella. Hillon voi jättää vähän karkeaksi eli jättää jäljelle pieniä omenankappaleita.

Lisää kattilaan vähän kerrallaan sokeria puolet aiemmin laitettujen määrästä eli kolmasosa lopullisesta  hillon painosta. Käytä sokerina taloussokerin ja hillosokerin seosta. Niiden suhde riippuu omenoiden laadusta. Hyvä aloitusarvaus on yhtä paljon molempia.

Jatka lämmittämistä varovasti välillä sekoittaen. Kun seos alkaa kiehua, vähennä lämpöä. Laita purkit 150% uuniin puoleksi tunniksi. Anna hillon kiehua kevyesti kuplien tuon puoli tuntia. Keitä purkkien kansia pienessä kattilassa viitisen minuuttia loppuvaiheessa.

Purkita, anna purkkien jäähtyä ja laita sitten jääkaappiin tai kellariin. Älä syö liikaa hilloa purkittamisen lomassa.

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Kirjalliset väärennökset

Sanna Nyqvist & Outi Oja: Kirjalliset väärennökset, Gaudeamus 2018


Teos on hyvin perusteellinen johdatus väärennösten ja väärentämisen maailmaan. Aihepiiriä tarkastellaan ensin teoreettisesti: Kuvataan väärentämisen tyypit ja väärentäjien motiivit. Teos sisältää runsaasti kuvauksia ulkomaisista ja Suomessa tapahtuneista väärennöksistä. Aihepiiri käsitellään hyvin kattavasti sekä teorian että laajojen casekuvausten avulla. Tekijoiden syvää perehtymistä kuvaa esimerkiksi se, että lähdeviitteitä on yli viisisataa.

Teos on sen aihepiiriin syvää perehtymistä haluavalle todellinen aarreaitta. Huvittelulukijalle tekstin laajuus ja perinpohjaisuus heijastuvat lievänä raskaslukuisuutena.

Lisää Gaudeamuksen sivulla.

tiistai 14. elokuuta 2018

Miten fantasiaa ei pidä kirjoittaa

Sini Helmisen nettisivu on seuraamisen arvoinen. Yksi osio on blogi.

Tätä kirjoittaessa viimeisin postaus käsittelee fantasiakirjoittamista. Mutta ei suinkaan -kuten yleensä on laita - miten fantasiaa kirjoitetaan, vaan miten sitä ei pidä kirjoittaa. Blogitekstissä on kaksitoista tapaa epäonnistua. Ne on perusteltu laajasti ja vahvistettu esimerkeillä. Blogiteksti löytyy täältä :

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Paimentyttö

Enni Mustonen: Paimentyttö, Otava 2013

Otava esittelee teoksen näin:

Ida Eriksson, kolmetoistavuotias paimentyttö Sipoon Karhusaaresta, päätyy dramaattisten vaiheiden jälkeen Björkuddeniin Topeliusten pikkupiiaksi. Idan lähtökohdat ovat kaukana vireän kulttuurisuvun elämänmenosta, mutta vähitellen hän saa tutustua vanhenevaan, vatsavaivoista kärsivään kirjailijaan ja oppii ylittämään kieli- ja säätyrajoja.

Aikakauden ympäristön, töiden ja tapojen kuvaus on tarkkaa ja mielenkiintoista, ainakin kirjan alkuvaiheissa. Teksti on helppolukuista. Vaikka tapahtumat ovat alussa järkyttäviä, kirjailija esittää ne ilman tunnekuohuja ja dramatiikkaa. Kirjan henkilöt pysyvät hyvin rooleissaan. Herrasväki on herrasväkeä ja piikatyttö on ja pysyy palvelusväkenä. 

Teoksen alkupuoli keskittyy päähenkilön elämään. Loppua kohti aletaan elää Topeliuksen ja hänen perheensä elämää, vaikkakin päähenkilön näkökulmasta ja rooleissa pysyen. Lukija alkaa väsyä. Loputtomat Topeliuksen suvun jäsenten tulemiset ja menemiset, ylioppilaiden tervehdykset ja kuorolaulut toistuvat ja toistuvat.

Päähenkilön oma elämä ja kasvu hallitsee alussa sisältöä, lopussa se jää maininnoiksi. Hänen pitkäpiimäinen rakkaustarinansa unohtuu lopulta tyystin.

Loppusivuilla Topelius kuolee, tietysti. Päähenkilö saa paikan Sibeliusten luona. Sitä rataa mennään jatkoteoksessa.

Jos pitää television kartanosarjoista, pitää myös tästä kirjasta.

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Osta neljä, maksa sata


Minulla oli puhelimessa kahden magabitin datayhteys. Sillä pystyi katsomaan Areenaa ongelmitta. Sitten yhteys kävi hitaaksi. Vaihdoin 21 megabitin yhteyteen. Nopeutta oli kymmenen megaa ja taas Areena näkyi. Meni pari vuotta. Testi antoi alle megan nopeuden eikä katsomisesta tullut mitään.

Hankin 100 megabitin 4G -yhteyden. Alkoipa taas näkymään. Nopeus oli testin mukaan neljä megabittiä. Maksan sadasta, saan neljä. Huijausprosentti on 96.

torstai 5. heinäkuuta 2018

Vihainen leski

Minna Lindgren: Vihainen leski, Teos 2018

Vihainen leski jatkaa Lindgrenin Ehtoolehto-sarjan hengessä, vaikka ei olekaan sille jatkoa tai sen haarauma. Kustantaja sanoo kirjasta näin:
Ulla-Riitta Raiskio on elänyt tunnollisesti. Porannut päivittäin ihmisten hampaita, tehnyt suurella vaivalla kaksi lasta, elänyt rivitaloelämää ja ollut sairaan miehen omaishoitaja. Miehen lopulta kuoltua kaikki tuntuvat näkevän 74-vuotiaan lesken hauraana, omaan kuolemaansa valmistautuvana vanhuksena. Mitä vielä! Ullis on viimein vapaa. Enää pitäisi vain keksiä, mitä vapaudella tekisi. Moni ystävä on kadonnut tai kuollut, mutta onneksi Pike ja Hellu vielä tanssivat kahdella jalalla. Heidän kanssaan tulee koluttua Ikivihreä-diskoteekin leskimarkkinat, senioriväen hot joogat ja aikuisopiston kielikurssit.
Koko esittelyteksti on luettavissa Teoksen sivulla.

Kirja on Lindgrenin takuuvarmaan tyyliin helposti luettavaa ja aidosti viihdyttävää. Sopii  luettavaksi erinomaisesti, kun ei halua viisastua, sivistyä tai ymmärtää maailman pahuutta.

Jos haluat lukea kirjan, lopeta tämän blogitekstin lukeminen tähän.

Mutta mutta, toisaalta toisaalta. Kirjan - ainakin sen alkuosan - teemana tuntuu olevan, että yli seitsemänkymppiset ovat yhtä eroottisia, innokkaita bilettämään ja ryyppäämään kuin parikymppiset. Henkilöhahmot ovat paperinohuita. Päähenkilön lapset ovat kirjan hengen mukaisia yksiulotteisia ääliöitä. He tahtovat lykätä hankalan mummon säilytykseen ja päästä perintöihin käsiksi. Onneksi heitä on helppo kusettaa.

Kirjan loppupuolella tulee mukaan synkempiäkin sävyjä. Ihminen voi kuolla. Onneksi ei päähenkilö. Viimeisillä sivuilla hän löytää uuden ihanan miehen ja pääsee eroottis-euforiseen onnen tilaan. Sen ylitsepursuavaa kuvausta voi pitää kirjailijalta melkoisena taidonnäytteenä.

torstai 24. toukokuuta 2018

Peer Gynt



Henrik Ibsen: Peer Gynt

1800-luvulla vaikuttanut norjalaiskirjailija Henrik Ibsen tunnetaan Suomessa parhaiten Nukkekoti-näytelmästä, joka kritisoi voimakkaasti naisen asemaa ja muita yhteiskunnan epäkohtia. Toinen Ibsenin pääteos Peer Gynt on ollut vähemmän otsikoissa.

Wikipedia kuvailee Ibseniä ja hänen näitä kahta teostaan näin:
Ibseniä on pidetty yhtenä eurooppalaisen perinteen merkittävimmistä draamakirjailijoista. Rickhard Hornbyn mukaan hän on "syvästi runollinen näytelmäkirjailija, kuin Shakespeare parhaimmillaan".
https://fi.wikipedia.org/wiki/Henrik_Ibsen

Nukkekoti (alkuteos norj. Et Dukkehjem, ensimmäinen suomennos nimellä Nora vuonna 1880) on norjalaisen Henrik Ibsenin vuonna 1879 kirjoittama näytelmä. Se oli ilmestyessään kiistanalainen viktoriaanisia avioliittonormeja kohtaan sisältämänsä terävän kritiikin vuoksi. Näytelmä on romanttinen perhedraama, joka kuitenkin päättyy yllättävästi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nukkekoti

Kansalliseepos Peer Gynt on satiirinen fantasia kerskailevasta egoistista, kevytmielisestä ja vastuuttomasta Peeristä, joka esiintyy Norjan folkloressa. Peer elää elämäänsä unelmoiden ja vältellen kaikkia henkilökohtaisia valintoja.
Erityisesti välttely koskee naisia, jotka Peer jättää kerran saavutettuaan. Muutenkin Peerin moraali on vahvasti rappiolla. Edward Grieg on tehnyt Peer Gyntiin musiikin. Se tuleekin haettaessa usammin vastaan kuin itse teos.
Näytelmä on kirjoitettu runomuotoon tai ehkä pitäisi puhua riimeistä. Loppumaton loppusointujen vyöry on kunnioitettava saavutus. Samalla se on lukijalle rasitus yhtä lailla kuin Kalevalasta juonta etsivälle.

Että kannattiko tätä lukea? Ainakin tuntee sivistasonsa nousseen prosentikaupalla.Jos sinä aikana jäi vähän spefiä lukematta, niin mitä sitten.

Peer Gyntin on suomentanut Otto Manninen ja uudestaan Pentti Saarikoski. Mannisen suomennosta en onnistunut löytämään netistä, eikä into riittänyt kirjastosta tilaamiseen. Saarikosken käännös on niinikään runoa, mutta muodoltaan vapaata, riimittelyä on vain siellä täällä. Saarikosken ratkaisu on oikea. Teksti on helpompi lukea, kun se ei tukehdu tiukkaan muotoon.  Saarikosken aika olisi tuskin riittänytkään loppusointujen etsimiseen.

Yhtä asiaa ihmettelen. Tunsiko Saarikoski 1800-lukulaisen norjankielen riittävän hyvin, vai onko käännöstä tehty myös muista kielistä? En onnistunut löytämään tähän mitään viitettä.

Alla vielä sama näyte teoksesta alkuperäisenä ja Saarikosken käännöksenä.





keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Kun ruuti laskeutuu








Hyvä Helsingin sanomat,
pitäkää ruuti kuivana.

--------------------------------------------------

Päivitys seuraavana aamuna 12.4.18

Ruuti on laskeutunut, otsikko kuuluu nyt näin:


sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Harmittaako S-marketin itsepalvelukassan sanojen venyttely?

Useissa tai ehkä useimmissa S-marketeissa on myös itsepalvelukassat. Se on hyvä asia, sillä itseään palvellen saa asetella tavarat kassiin kaikessa rauhassa seisomatta tungoksessa.

Kassan käyttöä autaa opastusääni. Mutta voi sitä ääntä. Ohjeen lukija venyttelee sanojen loppuja, mikä saa puheen kuulostamaan määkyvältä. Ohjeistuksen voi kytkeä omalta kassalta pois, mutta paljonko se auttaa, kun neljä muuta kassaa määkyy vieressä.

Harmittaako tämä muita, vai olenko minä ainoa?

Ainakaan S-ryhmä ei näe mitään ongelmaa.



maanantai 2. huhtikuuta 2018

Zane Grey: The Rustlers of Pecos County



Zane Grey: The Rustlers of Pecos County, 1914
Gutenberg-kirjakokoelma

Texasin länsiosan pikkukaupunki on joutunut rikollisten valtaan. Kaksi rajapoliisia tulee laittamaan porukkaa kuriin. Toinen esiintyy julkisesti, toinen valepuvussa. Kuinka ollakaan, kaksi hehkeää nuorta naista saapuu samaan aikaan. No tietenkin poliisit ihastuvat naisiin ja vastavuoroisesti. Kymmeniä sivuja kulutetaan moraaliseen ja muuhun jahkailuun naisten äärellä ja kauempana. On paha ongelma. Kauniimman ja moraalisemma naisen isä on pormestarin roolissa piileskelevä roistojoukon johtaja. Tytär tykkäisi kyttyrää, jos hänet ammuttaisiin.

Roistojakin poliisit muistavat jahdata. Toinen on ylevä, verenvuodatusta välttelevä. Toinen pistää rosmon kylmäksi liikoja miettimättä. Kumpaakin sankaria ammutaan olkapäähän ja keuhkoon. Mutta roistot saadaan nujerrettua ja kaupunki vapautettua. Niin, mutta se pikku ongelma. Roistojen päällikkö onkin oikeasti hyvä, vain vastentahtoisesti ajautunut pahuuksiin. Hän luovuttaa kaiken omistamansa sortamilleen ja matkustaa takaisin itään, mistä on tullutkin. Onneksi hänellä on siellä jäljellä iso omaisuus.  Toisellakin naisella on siellä iso maatila. Niinpä molemmat poliisit voivat jättää rosvojen jahtaamisen ja matkustaa maanviljelijöiksi rauhalliseen itään.

Harvinaisen kliseinen, lattea ja ennustettava kirja jopa Zane Greyn teosten mittapuulla. Mutta sentään: superkliseistä sankarin ja roiston kaksintaistelua keskellä katua ei ole. Ai niin. Eihän se käy. Emäroistoa ei saanut tappaa.

Zane Greyn tuotantoon tutustuminen kannattaa aloittaa jostain muusta kirjasta, vaikkapa Riders of the purple Sage (Purppuratasangon ratsastajat).

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Ilkka Koivisto: Eläinten kielellä

Kansikuva Minerva-kustannus
Ilkka Koivisto: Eläinten kielellä, Minerva 2011, ostettu e-kirjana

Kustantajan esittelyteksti sanoo mm. näin:

Koivisto kertoo kirjassaan ennen kaikkea tuttujen eläinten viestinnästä, mutta esimerkkejä on myös tuntemattomampien lajien "mielenilmauksista". Niistähän viesteissä usein on kyse. Kirjan luettuaan eläinten toimia katselee uusin, entistä uteliaammin silmin.

Valtaosa tekstistä käsittelee lintuja, mutta puhetta on myös esimerkiksi sammakoista ja kaloista. Kuvattu viestintä ei rajoitu ääniin, vaan mm. ulkoasua viestinnän välineenä käsitellään laajasti.

Kirjoitusote perustuu omiin havaintoihin ja kokemuksiin. Koivisto kertoo laajasti, mitä hän itse on nähnyt ja tutkinut. Muiden antamat tiedot hän kuvaa, mitä on kuullut toisilta tai lukenut aineistoista. Tapa antaa läheisyyttä ja tekee lukemisen sujuvammaksi kuin oppikirjatyyli. Silti tiedossa mennään todella tarkalle tasolle.

Teos sopii erityisesti luontoa ja varsinkin lintuja harrastavalle. Muillekin se on mukavaa luettavaa, mutta puutumus tahtoo iskeä tietovyöryssä. Paras lähestyminen saattaa olla lukea kirjasta pieni pätkä päivittäin.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Selma Lagerlöf: Troll och människor

Selma Lagerlöf: Troll och människor, 1915 ja 1921, Project Gutenberg

Teos on kokoelma hyvin erilaisia kirjoitelmia. Osa on ilmeisesti kansan suusta kuultuja juttuja peikoista ja muista taruolennoista. Jotkut kertomukset koskevat ihmisten - todellisten tai kuviteltujen - kohtaloita. Kokoelmaan kuuluu myös muutamia puheita ja lyhyitä muitiinpanoja.

Käsittämätön sillisalaatti pöytälaatikon pohjalta löytyvää. Ilmeisesti kaikki on perattu, mitä voisi vähänkään ajatella julkaistavaksi.

Jossain tämän kirjan kuvailussa, en muista missä, sen sanottiin olevan lapsille suunnattu. No hehheh. Kaikki kirjallisuus, jonka nimessä on peikko, ei ole lastenkirjallisuutta.

Lukuohje: Jos jokin teksti tuntuu alkuu tylsältä, siirry seuraavaan.

tiistai 20. helmikuuta 2018

Teuvo Pakkala: Pikku ihmisiä

Teuvo Pakkala: Pikku ihmisiä, 1913, Project Gutenberg


Seuraavassa on juonipaljastuksia.

Vanhakin kirjallisuus on edelleen olemassa ja kiitos Gutenbergin huomattava osa siitä on helposti saatavissa. Pakkalan kirja on julkaistu runsaat sata vuotta sitten. Se on oiva esimerkki sen ajan kirjallisuudesta ja sen ajan ihmisten elämästä.

Kirja koostuu neljästä novellista. Ensimmäinen ja pisin on "Veli". Siinä yksinäinen pikkutyttö toivoo veljeä ja onnistuu itse omatoimisesti hankkimaan sellaisen. Perheeseen kuuluu vanhahko isä, nuori tyttömäinen äiti ja muutaman vuoden ikäinen lapsi. Taloudessa on myös vanha keittiöpiika, jonka jalat ovat jo huonossa kunnossa. Lapsi saa nuken, sitten toisen ja on niistä iloinen. Toinen nukke särkyy. Lapsi alkaa aikuisten hölmöjen puheiden takia kaivata oikeaa veljeä. Tilanne on paha, lapsen masennus on odotettavissa. Loppuratkaisu on yllättävä. Novellissa on useita viittauksia äidin elämään ennen avioliittoa, mutta ne jäävät hyödyntämättä.

"Arka kohta" on näppärä kertomus poikajoukon elämästä ja poikien välisistä suhteista.

"Iikka raukka" kuvaa kehitysvammaista poikaa, joka pitää itseään hevosena. Juonen kuljetus on vauhdikasta, ehkä oman aikansa fantasiaa.

Viimeinen novelli "Piispantikku" kuvaa, kuinka poika oppi lukemaan toisen pojan tekemän lukutikun avulla. Tätä novellia luettiin koulussa sen verran hartaasti, että ällöttävä maku ei ole unohtunut.

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Selma Lagelöf: Anna Svärd

Selma Lagelöf: Anna Svärd, 1928, Ladattu Project Runebergista

Luin - joskin loikkien - samaan syssyyn uudestaan Charlotte Löwesköldin jatkoteoksen Anna Svärd. Se eroaa monin tavoin edeltäjästään. Charlotte-kirjassa kirjailijan ote on kiinteä, juonta viedään reippaasti eteenpäin. Annassa on aikaa jutusteluun ja pitkiin dialogeihin. Tuntuu että kirjoittajalla ei olisi ollut ihan selvää suunnitelmaa, mistä kirjoittaa ja miten tarina tulee kulkemaan. Sana hänellä on edelleen hallussaan. Teksti on luistavaa ja kaunista.

Kirja on edeltäjäänsä synkempi. Pappi Karl-Arthur  ja Anna ovat päähenkklöitä, mutta mukana ovat muutkin Charlotte-kirjan henkilöt. Karl-Arthur menee naimisiin Annan kanssa. Sen hän tekee tätä loukkaavalla tavalla, on koko ajan kieron ja pahantahtoisen kanttorinrouvan vallan alla. Kaiken muunkin hän tekee hölmösti, aiheuttaa huolta ja tuskaa kaikille läheisilleen, saattaa äitinsä vuoteen omaksi ja ennenaikaiseen kuolemaan.  Hän jättää papinviran ja lähtee kierteleväksi saarnajaksi kanttorinrouvan kanssa. Melkoinen teko 1800-luvulla, jonne kirja sijoittuu. Anna jää yksin tai pääsee vapaaksi, kuinka sen nyt ottaa.

Charlotte pelastaa Karl-Arthurin noidan kynsistä ja toimittaa hänet pyhälle maalle. Siellä tämä oppii vihdoin tavoille. Lopussa Anna joutuu vaikean valinnan eteen.

Kuinka mies voikin olla niin kehno.

perjantai 26. tammikuuta 2018

Selma Lagerlöf: Charlotte Löwensköld


Selma Lagerlöf: Charlotte Löwensköld

julk. 1925, lataus Project Runebergista

Tässä kirjassa toisin kuin Jerusalemissa (kts. edellinen bloggaus) kaikki on kohdallaan. Sekä juoni että tekstin sisältö on kirjailijalla hallinnassa. Vaikki kirja on liki sata vuotta vanha, se kelpaisi hyvin rakkausromaaniksi tänäkin päivänä. Ehkä sen genren teokset eivät yleensäkään happane nopeasti, ajatellaan vaikka Jane Austenin teoksia.

Päähenkilö on nuori, kaunis, älykäs ja sanavalmis nainen. Hän on rakastunut apupappiin, joka on tiukasti pietistinen, haluaa elää köyhyydessä, eikä ottaa vastaan hyvätuloista virkaa. Nainen haluaa tietysti naimisiin ja perustaa perheen. Syntyy ristiriita. Mukaan ilmestyy toinen kosija, rikas ruukinomistaja.

Sitten juonipaljastusta.

Päähenkilö ajautuu monien käänteiden jälkeen vastoin tahtoaan ja rakkauttaan naimisiin ruukinomistajan kanssa. Lukija ymmärtää, että tämä mies on paljon sopivampi aviomieheksi kuin kuin äkkipikainen, ennakkoluuloinen ja epäsatbiili apupappi.

Juonen monet käänteet on rakennettu taitavasti. Mukana kuvioissa ovat Charlotten ja apupapin lisäksi papin äiti ja isä sekä sisaret, rovasti rouvineen, kanttorin salakiero vaimo, hölmöilevä mutta hyväntahtoinen ruukinomistaja ja Charlotten köyhä sisar. Kullakin on omat pyrkimyksensä ja ne suuntaavat toisten kohtaloita kerran toisensa jälkeen.

Kirjasta on useita painoksia ja käännöksiä monille kielille. Niin on myös monenlaisia kansikuvia. Tässä virolaisen kustantajan käsitys. Voi vain arvailla, miten se liittyy kirjan tekstiin.

    CHARLOTTE LÖWENSKÖLD pilt