Windows live Writer

Windows live Writer on Microsoftin ohjelma, jolla voi tehdä postauksia useilla alustoilla oleviin blogeihin, kuten Wordpressiin ja Bloggeriin. Uusille bloggaajille se ehdottaa tietysti MS:n omaa alustaa.

Tämä postaus on tehty ja julkaistu Live Writerin avulla. Kirjoittaessa näkyy sellainen ikkuna, mikä on myös julkaistussa tekstissä. Siinä suhteessa se on parempi kuin Googlen oma väline, jossa lopputulosta on arvioitava erillisen esikatselun avulla. Windowsia tuntevalle fontin, kirjainkoon jne. muokkaus on helppoa, koska ylhäällä olevat valinnat (ribbon) on Windowsin muista sovelluksista tuttu.

Kuvien sijoittamista on tietenkin kokeiltava. Laitan tähän vaikka kuvan kivirappusista. Kuvan muokkauksen, asettelun, reunusten jne. työkalut ovat paljon paremmat kuin Bloggerissa.

Sitten teen linkin. Sen ulkoasun ja värin muokkaaminen onnistuu samalla tavalla kuin muunkin tekstin. Avausikkunan ym. määritykset ovat tietysti olemassa.

Jahas, nyt julkaistaan. Kuinkas käy?

Aika hyvin onnistui. Muuten sama, paitsi kuvan yläpuolella oleva tyhjä tila on pienempi. Kuvan alla näytti olevan kumma valkoinen kenttä. (Päivitys: Näyttää siltä, että välineessä on virhe. Html-koodista puuttuu määritys “padding-bottom: 0px;”. Sen voi itse lisätä html:ään. )

Otan postauksen muokattavaksi. Siirtelen kuvaa ja saankin sen sijoittumaan paremmin. Editorin alalaidassa näyttää olevan esikatselu. Kokeilen toisella kerralla. Nyt päivitys maailmalle. Here we go!

Pyttypannu

Tässä se on. Pyttypannu.


Mitä se tarkoittaa? Tehdäänkä ruokaa pytystä pannulla? Vai tehdäänkö ruokaa pytyn muotoisella pannulla? Vai tekevätkö sitä vankiparat pytyssä?

Uuden kirjan päivät, Orivesi

Opistolla oli Uuden kirjan päivät taas kerran. Ja taas kerran ne olivat hyvät. Ohjelmaa en lähde refereroimaan. Sen löytää Opiston sivulta, ken osaa. Esityksistä kommentointi taas antaa vain kalpean haamukuvan todellisuudesta. Jos olette kiinnostuneita, tulkaa itse päiville ensi vuonna.

Uutta ja hämmästyttävää oli Hups-kirjoittajien esittely, antologian julkistus ja myyntipöytä.

Lampi oli salaperäisempi kuin koskaan. Uiminen siellä on sallittu. Mikä tunne, kun vesihiisi tarttuu nilkkaan tahmeallä kädellään.

Mihin tuotekehitys unohtui Minigrip?

Kuva on Amerplastin sivulla.

Amerplast mainostaa Minigripiä näin:

Minigrip on klassikko. Minigripit ovat jo yli 40 vuotta säilöneet herkulliset kesän ja syksyn maut suomalaisten pakastimissa turvallisesti ja tilaa säästäen.

Totta kuin mikä. Tuo tarkoittaa myös, että tuote on pysynyt samanlaisena tuon 40 vuotta. Muu maailma on kehittynyt, Minigrip ei. Pussin saa eka kerralla kiinni aika helposti, seuraavilla huonommin ja huonommin. Sulkijanauha nuljuu eikä mene kiinni.

Homma on tietysti kaksipiippuinen. Jos tekee parempia pusseja, niitä menee vähemmän kaupaksi.

Mutta, mutta ... Ikeasta saa parempia uudelleensuljettavia pusseja halvemmalla.

Minigripin aikoihin tuli markkinaan myös Sinipiika. Mitä Sinituote on nyt? Minigrip on haaskannut mahdollisuutensa.

Elina Tiilikka fiktion maailmassa

Elina Tiilikka: Myrsky, Gummerus 2011.

Teksti sisältää juonipaljastuksia.

Kustantaja luonnehtii teosta näin:

Villi tarina maanisdepressiivisestä tytöstä

Myrsky on nuori taideopiskelija, joka ajautuu vaarallisiin tilanteisiin. Hän sairastaa maanisdepressiivisyyttä ja käyttäytyy arvaamattomasti. Hän ei ole tarkoituksella paha, mutta kylläkin holtiton eikä ota vastuuta tekemisistään. Pohjimmiltaan hän on vain eksynyt tyttö, joka ei sopeudu minnekään. Myrsky ottaa hatkat koulusta ja tapaa tien päällä Marekin, puolalaisen prätkämiehen, jonka kyytiin hän lähtee. Myrsky ja Marek ovat kuin Pohjolan Bonnie ja Clyde. He elävät vallatussa talossa, ryöstelevät kioskeja ja polttelevat aamupalaksi jointtia. Elämä veitsenterällä on rankkaa, ja usein seuraukset ovat rumat.

Elina Tiilikka herätti omakohtaisella esikoisteoksellaan Punainen mekko valtavan huomion. Myrsky on fiktiivinen tarina, raju kuvaus todella levottomista ihmisistä. Kerronta on paljasta ja koskettavaa, mikä tekee romaanista oudolla tavalla aidon ja puhuttelevan.

Tiilikan huorauskirjaa mainostettiin elämäkerralliseksi.  Tässä tapauksessa korostetaan fiktiivisyytä. Syytä onkin. Päähenkilö tappaa sivullisen ja antaa syyn valua miesystänsä kontolle. Eipä kannattaisi kehua sellaista omaelämäkerralliseksi. Mutta fiktiiviselle henkilölle homma kannattaa. Murha ja miesystävän saaminen sitä lusimaan parantavat kaksisuuntaisen mielialahäiriön.

Kustantaja puhuu paljaasta ja koskettavasta kerronnasta. Mainitsematta jää puuduttava selittäminen.

Valheet ja viettelijät

Ryhmäteatterilla on ollut
suuri teatteriesitys Suomenlinnan Hyvä omatunto -linnakkeessa monena
kesänä. Niin tänäkin vuonna. Kesän näytelmä on Juha
Kukkosen sovitus Choderlos de Laclos'n romaanista.

Näytelmän - ja sen takana olevan romaanin - teksti on jostain kaukaa
muinaisuudesta eikä jaksa innostaa nykyajan katsojaa.

Näyttämötoteutus on hyvä ja näyttelijöiden suoritukset mainioita.
Erityisesti mieleen jäivät näytelmän seassa olevat lyhyet
tanssiesitykset.

Oriveden uudet opit

Reijo Virtanen (toim.): Oriveden uudet opit, Kansanvalistusseura 2003.

Tämä kirja on ollut minulla hyllyssä vuodesta 2007. Nyt se tuli luettua, pitkän ajan kuluessa tosin, koska innostus vaihteli artikkelista toiseen.

Kirja on kokoelma Oriveden opistossa opettaneiden henkilöiden tekstejä, sanottakoon esseitä, novelleja, aineita tai purkauksia. Tehtävänanto on ilmeisesti ollut väljä, siinä määrin tekstin laji ta tarkoitus vaihtelee. On lyhyitä taiteilijaelämäkertoja, kokemuksia pidetyistä kursseista, oman opetusmenetelmän kuvauksia. Suurmies kärsii elämän tuskaa. Runoilija on katsonut tarpeelliseksi kirjoittaa myös asiatekstin maallikolle käsittämättömäksi.

Opettajan näkökulma on kirjoittamisen opiskelijalle ajoittain mielenkiintoinen. Hyvä tietää, mitä sillä puolella ajatellaan. Varsinaista oppia ne eivät sisällä. Elämäkerrat - hohhoijaa, niitä on kuultu ja nähty.