Kauppalehden mukaan Kirjatori uhkaa kaatua. Kirjatori on aikaisemmin myynyt vuoden parin ikäisiä poistomyyntikirjoja halvalla. Itse he sanovat asian kauniisti näin:
Kirjatorin liikeideana on myydä hinta-laatusuhteeltaan ylivoimaista tarjouskirjavalikoimaa tukkukaupoille sekä kuluttajille maksimoiden valikoiman laadun kattaen esillepano ja sisältö.
Olen ihmetellyt, kun idea näyttää muuttuneen viime aikoina. Myyntiin on tullut uusimpia uutuuksia, eikä suinkaan hinnoiltaan edullisia, vaan vitosen verran yli Suomalaisen hintojen. Alennuskirjoja on vähennetty ja hintoja nostettu. Luulin, että Kirjatorista ollaan kehittämässä tavallista kirjakauppaa. Nyt näyttääkin siltä, että kyseessä on viimeinen epätoivoinen yritys tehdä edes jotain, kun konkurssi uhkaa.
Kun poiketaan liikeideasta, oma väki ei tiedä enää, mitä tehdä ja mitä ei. Pahempaa on, että asiakas ei enää tiedä, miksi tulla tähän kauppaan.
Mutta mitäs tässä. Joutaakin panna puihin koko puoti. Firman visio on nimittäin jo saavutettu tai jäänyt saavuttamatta.
Kirjatorin visio on olla johtava tarjouskirjakauppaketju vuonna 2012 niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin. Mainonta, markkinointi ja myynti ovat monikanavaisia. Kirjatori-brändi on vahva ja se tunnetaan kautta maan.
Mutta kas. Yllä olevan menneisyyden vision ohella firmalla on myös tulevaisuuden visio.
Tulevaisuuden visioon kuluu ketjun maltillinen kasvattaminen. Suomesta löytyy useita mielenkiintoisia ja riittävän suuria kaupunkeja, joissa on Kirjatorille hyvät toimintaedellytykset.
maanantai 25. maaliskuuta 2013
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Miss Farkkusuomi
Kauko Röyhkän kirjaan perustuva elokuva. Mutkaton, siloinen ja hellyttävä teinielokuva. Helppo katsoa, mutta ei pitkästytä. Hesarin arvostelija toteaa: Elokuvallinen volyymi jää puuttumaan, ja vaikka rytmi kulkee, siitä puuttuu huippuja. Kerronta on auttamattoman tasaista. Näinhän se on tavallaan, jos kaipaa enemmän toimintaa. Elokuvassa se toiminta pianottuu aika paljon musiikkiin. Mutta mitähän ne toimittajan kaipaamat huiput olisivat muuta kuin seksiä ja väkivaltaa?
Ja vielä elokuvan esittely (lainattuna ja lyhennettynä.)
Elokuva on humoristinen ja herkkä kuvaus nuoren miehen kasvusta, musiikista ja suuresta rakkaudesta. Samalla se on tarkkanäköinen kertomus punkin ja uuden aallon rockin tulosta pohjoisen pikkukaupunkiin Ouluun 1970-luvun lopulla.
Välde (17) haluaa rakastaa Pikeä, luokan kauneinta tyttöä. Hän nauttii rosoisesta musiikista, Lou Reedin sanoituksista, New York Dollsista ja David Bowiesta. Välde löytää hengenheimolaisen Sasusta. He perustavat yhdessä Torttu -bändin, kuuntelevat samaa musiikkia ja tilaavat musiikkilehdestä uusia levyjä ja lukevat miten punk ja uusi aalto tekevät tuloaan maailmalla. Lehdissä puhutaan sellaisista bändeistä kuin Suicide, Clash ja The Sex Pistols. Mutta Oulun akustisen musiikin iltamissa hämyt laulavat vielä Bob Dylania ja Neil Youngia, kritisoivat jenkkejä, kaupallisuutta ja muotia. Välde haluaa korjata maailman epäkohdat, mutta ensiksi olisi korjattava oman elämän puutteet. Välden muodonmuutos alkaa. Sitten Pike voittaa Suosikin kauneuskilpailun, ja hänestä tulee Miss Farkku-Suomi. Lopulta kaikki ei menekään niin kuin Välde haluaisi…

lauantai 23. maaliskuuta 2013
Opistolla
Lampi on paksun jään ja hangen peitossa. Vesihiisi nukkuu talviuntaan. Tontut lymyävät piiloissaan. Edes baskeripäinen opettaja ei lataudu rannalla. Taustan täyttää Oriveden opisto.
Huumorin ja satiirin symposium. Vahvoja esityksiä taas kerran. Yleisöäkin on jonkin verran.
Huumorin ja satiirin symposium. Vahvoja esityksiä taas kerran. Yleisöäkin on jonkin verran.
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Vihdoin viimein saatiin kunnon panodekkari
Hesari julkaisi eilen artikkelin ja arvostelun Nina Hurmasta ja hänen kirjastaan. Teos Yönpunainen höyhen sijoittuu 1920-luvulle. Artikkelin mukaan 1920-luvulla ei seksistä paljon ymmärretty.
"Esikoiskirjailija tinkii historiasta vain kuvatessaan estotonta seksiä."
"Kirjan hauskuus onkin siinä, että siinä yhdistyvät historiallinen Helsinki ja suomifilmimäinen dekkari trendikkääseen, ujostelemattomaan seksiin."
"Autenttisuus ja realismi saavat väistyä romantiikan tieltä vain silloin, kun Rouge heittäytyy romanttisten tunteiden ja viettiensä vietäväksi."
Olisikohan se ihan näin? Mutta kai toimittaja sen tietää: kun ei osattu eikä ymmärretty, niin ei.
Rientäkäämme kaikki kirjaa ostamaan ja lukemaan tuon trendikkään – ei-1920-lukulaisen – panokohtauksen vuoksi. Dekkarikokemuksen vuoksi ei taida kannattaa. Arvostelija sanoo näin: "JUONEN rakentaminen ei ainakaan vielä lukeudu Nina Hurman vahvuuksiin, mikä on pahansorttinen puute rikosromaanille. Vähän juostaan katuja, ja sitten trokarikuninkaan murhaaja jo löytyykin, ennen kuin kenenkään puolesta on edes ehtinyt olla hirveästi huolissaan".

tiistai 19. maaliskuuta 2013
A stich in time saves nine
Sormikkaiden peukaloihin kului reiät, mutta onneksi vanha partiolainen hanskasi tilanteen. Kuinka moni nykyajan uusavuttomista osaa parsia sormikkaan, sukasta puhumattakaan?
Itse asiassa en minäkään vielä pari vuotta sitten. Harjoittelu partiolaisten merkkikokeeseen oli unohtunut. Sitten menin kirjansidonnan kurssille. Sidottu kirjahan ommellaan kokoon neulalla ja langalla. Kun kurssin jälkeen näin risan lapasen, tuli mieleen, että tuonhan voi parsia.

maanantai 18. maaliskuuta 2013
Suomalainen voitti - miksi?
Formulat ovat täysin suomalaisen urheilun johtamis- ja valmennusjärjestelmän ulkopuolella.
Miettikää tätä pihvinne ääressä, läskimahaiset urheilujohtajat.
Miettikää tätä pihvinne ääressä, läskimahaiset urheilujohtajat.
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Ihana ilma, siis sää, siis meillä
Tänään on aivan täydellinen talvisää. Mitä mainioin hiihtokeli, ei kuuma, ei kylmä, ei sada, eikä ole edes pilvistä. Täydellistä. Mutta olisiko joillain muilla huonommin. Siihen on monta mahdollisuutta. Yksi niistä on ukkonen. Salamat sytyttävät tulipaloja, rikkovat puhelimet ja voivat tappaa ihmisiä. Vettä sataa kaatamalla. Kadut tulvivat, vesi vie autoja ja ihimisiä. Kenellä on näin kurjaa? Aika harvoilla Euroopassa juuri tänään. Portugalissa ihan pikkasen, ja vähäsen Syyrian ja Turkin rajoilla, mutta sehän ei ole Eurooppaa, ainakaan vielä. Tämän tiedon tarjoaa meille blitzortung.org, ajantasaisena ja jatkuvasti päivittyvänä. Aito suomalainen sivu löytyy tietysti myös.
Tilaa:
Kommentit (Atom)