Sensuuri iski kirjamessuilla

Päivän Hesari kirjoittaa näin:
(Lainaus kursivoitu)

Suomen kuvalehden sivulta

Otavan johtaja poisti Suomen Kuvalehden kirjamessuilta vessapaperi- kannen takia

Pasi Vainio ei halua puuttua lehden sisältöön, mutta kirjaa vessapaperiin verrannut kansi oli hänestä "väärä viesti".

<nips>

Suomen Kuvalehden uusin numero poistettiin Helsingin kirjamessuilla Otavamedian osastolta Otava-kustantamon toimitusjohtajan Pasi Vainion määräyksestä. Molemmat kuuluvat Otava-konserniin.

"Päätin asiasta kunnioituksesta suomalaisten kirjailijoiden työtä kohtaan", Vainio sanoo.

"Lehden sisältöön en halua puuttua, mutta tämän numeron kansi, jossa kirjaa verrataan vessapaperiin, on kirjamessuilla väärä viesti. Kyseessähän on vuoden tärkein lukemista ja kirjallisuutta edistävä tapahtuma."

Tässä nähdään suomalaisen lehdistön ilmaisunvapaus:
Lehdessä saa kirjoittaa mitä tahansa, mikä ei haittaa saman konsernin toisen yksikön myyntiä.

Voiko syvemmälle vajota?  Voi tietenkin.

Fasistisen sorron välttänyt apina hämmästyttää

Luinpa netin varrelta jutun Berliinistä. Kansalainen on käynyt siellä hämmästelemässä. Seuraavassa lainaus.

Luonnonhistoriallisessa museossa erityisen hämmentävä on Berliinin eläintarhassa muinoin asunut Bobby-gorilla. Bobby syntyi todennäköisesti vuonna 1926 ja kuoli Berliinissä 1. elokuuta 1935. 
<nips>
Tänä päivänä Bobby tuijottaa hyvin luonnollisen oloisena Museum für Naturkunden vitriinissä, täytettynä, jähmettyneenä. On hämmästyttävää ajatella, että kansallissosialistisessa Saksassa preparaattorit Karl Kaestner ja Gerhard Schröder työskentelivät kuumeisesti säästääkseen jälkipolville unohtumattoman ihmisapinan, samaan aikaan kun suhtautuminen etnisiin vähemmistöihin kiristyi.

Minua hämmästyttäisi paljon enemmän, jos kansallissosialistisessa Saksassa preparaattorit Karl Kaestner ja Gerhard Schröder olisivat sanoneet pomolleen päin naamaa, että "me emme nyt täytä tätä apinaa, koska suhtautuminen etnisiin vähemmistöihin on kiristynyt". 

Miten ihmeessä apinat ja etniset vähemmistöt liittyvät toisiinsa? Ovatko etniset vähemmistöt apinoita? Vai ovatko apinat etninen vähemmistö? Ovatko juutalaiset apinoita? Ovatko romanit apinoita? Montako apinaa vietiin keskitysleireihin? Montako apinaa joutui kaasukammioon?

Ekologinen mutta hitaanpuoleinen menetelmä cd- ja dvd-levyjen tuhoamiseen

Luin aikoinaan jostain, että rastaita voi karkottaa laittamalla cd-levyn roikkumaan narusta niin, että tuuli
heiluttaa sitä. Kokeilin tietysti, rastaat kun olivat syömässä kaikki marjat. Levy heilui ja heijasti kauniita sateenkaari kuvioita. Rastaatkin riensivät joukolla niitä ihailemaan.

Siihen se levy jäi roikkumaan vuosiksi. Sisältö on näkööjään kärsinyt, varmaankin kokonaan tuhoutunut.

Menetelmä on hyvä ja varma sekä ekologinen. Sille annataan täysi takuu: jos cd- tai dvd-levyä pidetään kymmenen vuotta keskeytymättömässä auringonpaisteessa, levyn sisältö on 90 %:n todennäköisyydellä tuhoutunut.

Voi kun saisi teetä, vai ottaisko vain jogurttia

Yritin etsiä kaupan hyllystä teetä. Siis "tavallista" lisäaineella maustamatonta teetä. Ei löytynyt.

Jogurtin suhteen asiat ovat paremmin. Sadan pikkupurkin joukossa on yksi maustamaton, Ingmanin Luonto+. Mutta ei suinkaan kaikissa kaupoissa. Esimerkiksi Alepoissa ei ole sitä yhtäkään.

Sinun jälkeesi, Max

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max, Teos 2009.

Innostuin vihdoinkin lukemaan tätä monen kiittämää teosta. Lopputulos: en ihan kuulu sen kohderyhmään. Olen liian vanhanaikanen tällaisen modernin tekstin lukijaksi.

Parkkinenhan kirjoittaa juuri niin kuin nykyisin pitääkin. Ajassa ja paikassa hypitään muutaman sivun välein. Kohtaukset ovat aika irrallisia. Niitä sitovat toisiinsa henkilöt. Suomeen sijoitetut kohtaukset muodostavat jatkumon, jonkinlaisen juonen, jos pystyy aikahypyt hallitsemaan. Tavallaan kirja on romaanin muotoon puettu novellikokoelma. Monet näistä "novelleista" ovat mainioita..

Parkkinen on taitava luomaan tapahtumia sirkukseen, hotelliin, puistoon. Ihmiset kuvataan hyvin. Jännitteet tulevat esiin, mutta niillä ei mässätä.

Tekstin tyyli menee vanhalta tontturahjukselta yli. Lukeminen tuntuu kuin puurossa uisi. Kannattaa hyvin, mutta eteenpäin pääseminen vaatii voimaa. Kielikuvat ja yksityiskohdat kaatuvat päälle. Tulee ikävä Helena Sinervon keveänä lentävää kieltä.

Kirjan loppu, muutama viimeinen luku tuntuu olevan lievästi eri paria. Kuin kirjailija olisi huomannut, että nyt on korkea aika lopettaa, saattaa juoni päätökseen.

Heurekassa

Kävin Heurekassa. Ensimmäistä kertaa ja suurin odotuksin. Niin paljon oli tuosta ihmepaikasta kirjoitettu.
Mutta mutta; ei napannut. Ilmeisesti olin väärän ikäinen tai muuten perustympääntynyt. Mars-näyttely oli viritetty kysymykseen: haluaisitko matkustaa Marsiin. Ilman näyttelyäkin tiesin, että en halua. Tarjotut perusfaktat olivat tuttuja. Tärisevällä alustalla seisominen ei antanut kiksejä. Päänäyttely ei vaan innostanut. Lisäksi useat demot olivat rikki. Monet opasteet olivat huonoja. Klassikkonäyttely oli parempi. Valitettavasti sielläkin oli rikkinäisiä demoja.

Planetariossa katsoin Tie tähtiin -esityksen. Eipä juuri innostanut, kun valoläiskien vyöryt virtasivat pitkin kattopintaa. Selostus oli lässyttävä. Kaikki asiat olivat tietysti tuttuja. Hyvällä havainnollistuksella niistä olisi saanut silti kiinnostavia. 

Myymälä oli turistimestan putiikiksi korkeatasoinen. Tavara oli kohtalaisen laadukasta ja viritetty Heurekaan sopivaksi. Tehtäväkirjoja pelejä ja muuta kehittävää.

Paras odotti ulkona. Kävelimme täydellisessä syyssäässä jokivartta Kielotielle ja takaisin. Kaunis ympäristö, suorastaan idyllinen.

Kiihottaminen jalkapallotuomaria vastaan

Jalkapallotuomarin uhkailusta ollaan tekemässä ankarasti rangaistava rikkomus. Odotan kokoomusnuorten ärähdystä.