torstai 6. joulukuuta 2018

Mummo ja vaari verkkoon

Alä osta. Kirja on julkaistu vuonna 2011 ja on nyt pahasti vanhentunut. Mitä tekisit IRCillä ja Skypellä?


sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Kirjanoita



Anne Leinonen: Kirjanoita, WSOY 2017, Elisa kirjat

Leinosen kirja on puhdasverinen teininoitafantasian edustaja. Siinä sarjassa ja sen oletettavalle lukijakunnalle se on pätevä teos. Teksti on sujuvaa, fantasiaelementit kohdallaan, jännite kasvaa sopivasti ja mukana on ripaus teiniromantiikkaa.

Vanhemmalle lukijalle suosittelen vain varauksin. Fantasiamaailma voi tuntua lopulta kliseiseltä, teksti paasaavalta ja liikkuvia osia on liian paljon.

WSOY luonnehtii kirjaa näin:

ANNE LEINONEN
Kirjanoita

Tarinat voivat pelastaa henkesi.

Atorox-palkittu Anne Leinonen on kirjoittanut urbaanin fantasiaromaanin kahdesta symbioosissa elävästä kaupungista.

17-vuotias Aura näkee välähdyksiä toisesta maailmasta: kun hän katsoo näyteikkunaa Bulevardilla syyssäässä, ikkunasta heijastuu lumimyrsky ja hänen takanaan kulkee ihmisiä, joita ei ole olemassa. Hän asuu Helbyssä, joka vain muistuttaa 2010-luvun Helsinkiä.
Kokemukset ovat tehneet Aurasta uteliaan, mutta totuuden jäljille hän pääsee vasta aloitettuaan työt Menetettyjen unelmien talossa. Siellä Aura tutustuu kirjoihin täynnä taikaa ja noitiin, joiden tehtävä on säilyttää kirjojen mahti ja tasapaino kahden kaupungin välillä - sekä kiehtovaan Pyryyn, jolla on salaisuus.
Pian Aura huomaa ratkaisevansa montaa eri arvoitusta. Miten valita puolensa, kun ei tiedä käyvänsä taistelua?
Anne Leinosen fantasiakudelmassa kaikki on mahdollista.


perjantai 23. marraskuuta 2018

Lokki

Anton Tšehov: Lokki, WSOY 2008, venäjänkielinen alkuteos Cajka 1895

Lokki on laajalti tunnettu ja suuresti ylistetty näytelmä. Miksi? Senhän on kirjoittanut Tšehov itse. Eikä aivan ansiotta. Henkilöt on mainiosti kuvattu ja dialogi luistaa. Toisaalta: alkuasetelma on koulupoikamainen. Kaikki ovat rakastuneet johonkin toiseen, joka ei hänestä välitä. Asetelma ei liioin juurikaan muutu näytelmän kuluessa. Kahden viimeisen näytöksen välinen aikahyppy vain alleviivaa tätä. Jumissa ollaan. Keskeisen henkilöhahmon itsemurha loppukohtauksessa on sitten Tšehovin aikojen kulunut ideana puhki.

Jos Lokki onkin rakennettu näin, kirjailija pääsee seuraavassa näytelmässään Vanja Eno (1900) paljon pidemmälle. Samaa ihmisten kohtaamattomuuttahan sekin on täynnä, mutta käsittelytapa on kiinnostavampi.


Näytelmän henkilögalleria on Tsehoville tyypillinen, samoin tapahtumapaikka. Ollaan yhden aatelisen maalaiskartanossa. Kartanonherran lisäksi kimaraan kuuluu näyttelijöitä ja kirjailijoita sekä paikallista palvelusväkeä. Kaikki persoonat ovat jotenkin kummallisia, täältä katsoen. Parodia on luultavasti ollut aikanaan purevaa, mutta ei oikein aukea nykysuomalaiselle.

Mutta kun on suuri ja merkittävä näytelmä, niin on.

tiistai 23. lokakuuta 2018

Eija Timonen: Pikkuruisia ja jättiläisiä

Eija Timonen: Pikkuruisia ja jättiläisiä, Tammi 2003

Etsiessäni lintukotolaisista tehtyjä tarinoita törmäsin Timosen väitöskirjaan. Siinä oli viite tekijän satukirjaan. Kirjassa on kaksi lintukotolaisiin, maanääreläisiin liittyvää juttua. Toisessa ihminen purjehtii maa ääreen ja tapaa siellä pieniä ihmisiä, mutta lähtee hetikohta pois. Toisessa pari pikkuruista matkustaa kurkien selässä kauas etelään. Toinen palaa takaisin. Molemmat ovat hyvin suppeita eivätkä auta lintukotolaisjuttujen kerääjää.

Kirjan rakenne muodostuu kehyskertomuksesta, jossa suutari ja pieni poika kiertelevät talosta taloon. Pysähdyspaikoissa suutari kertoo juttuja jättiläisistä ja maanääreläisistä. Sadut ovat kovin siloisia.  Lisäksi ne ovat kovin lyhyitä. Taustalla on kansanperinteestä kootut merkinnät. Tekijän olisi kannattanut laajentaa tekstiä omalla sepityksellä.

Lopussa on taustoitusta aiheen kansanperinnetarinoista.

Teos sopii iltasatukirjaksi niille, jotka haluavat ottaa mielen tyyneyden varman päälle.

Timonen on tuottanut samoista aiheista videomateriaalia televisioon. Niitä en ole nähnyt, mutta epäilemättä visualisointi antaa kerrontaan lisää eloa.

Tammen kirjailijaluettelosta on Timosen nimi jo poistettu. Hyvät henkilöt siellä Tammessa: keksikää nyt näppärä selitys, miksi näin on.


perjantai 12. lokakuuta 2018

Lintukotolaiset, toimittanut Terttu Kaivola



Lintukotolaiset, toim. Terttu Kaivola, kuv. Pekka Vuori, Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1985

Kaivola on turhan vaatimaton kutsuessaan itseään toimittajaksi. Suurin osa kirjan tekstistä on hänen kirjoittamaansa kehyskertomusta, johon periteiset lintukotolaiskertomukset on löyhästi kiinnitetty. Kehyskertomus on juttu merimiehestä, joka joutuu olemaan maissa onnettomuuden vuoksi ja kertoo juttujansa. Aikuisesta se tuntuu vähän löysältä, lapsikuulijaa se saattaa innostaa enemmän.

Lintukotolaisaines on poimittu aiheita SKS:n keräämästä perinnetiedosta.  Sen etsijälle arvokkainta on kirjan alussa oleva ”Keitä lintukotolaiset ovat” -yhteenveto. 

Vaikka kirja on vanha, se on saatavissa Helmetistä ja nettikirjakaupoista.


Kirjan kuvitus hivelee silmää.



keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Raul Roine: Lintukotolaiset

Raul Roine: Lintukotolaiset - Satuja, kuvittanut Rudolf Koivu, Otava 1944

Lainasin teoksen Helmetistä etsiessäni lintukotolaisia koskevaa aineistoa.  Siihen kirja ei paljon auttanut. Roineen lintukotolaisilla ei ole juurikaan tekemistä kansanperinteen lintukotolaisten kanssa. Muutoin Roineen kirja oli mielenkiintoinen tuttavuus. Teoksen sijaintipaikaksi Helmet antoi Pasilan kirjavaraston, eli se ei ollut aktiivisessa kierrossa. Ei ihme, kirja on painettu 1944. Monta kertaa se on ehtinyt olla lainassa. Kannet ja selkä ovat kuluneet kovassa käytössä.


Erikoista kirjassa oli myös takakannen sisäpuolella oleva tasku. Kirjan ollessa kirjastossa, siinä oli muinoin kirjan kortti. Kun kirja lainattiin, kortti jäi kirjastoon osoittamaan kenellä kirja oli lainassa. Taskuun pantiin eräpäivän ilmaiseva kortti. Täysin manuaalista ja toimivaa.


Kirjan sadut ovat hauska sekoitus perinteistä satumaailmaa, arkipäivän elämää ja suoraviivaisia poikki ja pinoon -ratkaisuja. Esimerkiksi oravat nakertelevat siemeniä kävyistä ja keittävät aterian päälle kahvia. Roine ehti kirjoittaa valtavan määrän satuja, vaikka alkoi myöhään ja kuoli viisikymppisenä. Nopea rutiini näkyy tässäkin teoksessa. Sadut on kirjoitettu varmalla kädellä mutta syvyyksiä miettimättä. Erityisesti nimikkosatu on nopsaan nikkaroitu ja arkku valmis. Vähän harmittaa, noin lintukotolaisten puolesta.

Kirjailijasta on lyhyt ja naseva leämäkerta täällä.