... ja luonto kiittää.

 

Lover's vows

Elizabeth Inchbald: Lover's vows, 1798, Project Gutenberg

Inchbaldin näytelmä pohjautuu käännökseen August von Kotzebuen tekstistä Das Kind der Liebe. Inchbald on muokannut sitä huomattavasti, jotta se sopisi paremmin englantilaiselle yleisölle. Esipuheessa hän kertoo hyvinkin onnistuneensa, koska katsojaluvut ovat olleet suuret. Näin varmaan on, mutta tämän päivän lukija hämmästyy, eikö ollut muuta esitettävää.

Tekstin alku on dramaattinen. Vanha nainen on joutunut kadulle kuolemaan nälkään ilman apua. Paikalle saapuu nuori sotilas. Kas, sotilas onkin naisen avioton poika. Hän käyttää vähät rahansa ostaakseen nälkiintyneelle äidilleen pullon viiniä. Äiti virkistyy. Poika on palannut kotiseudulle hakemaan syntymätodistusta. Sitä ei ole, koska poika on avioton. Hänen isänsä on Paroni, joka on vietellyt pojan äidin, oman äitinsä palvelijattaren. 

Köyhä mökkilääispariskunta suostuu ottamaan äidin asuntoonsa ja haluaa auttaa, mutta rahaa ei ole. Poika lähtee kerjäämään. Hän pyytää rahaa Paronilta, joka on hänen isänsä, vaikka kumpikaan ei sitä tiedä. Poika vahvistaa pyyntöä miekalla. Poika pidätetään ja viedään vankeuteen paronin linnaan. Kuolemantuomio uhkaa.

Toinen juoni koskee paronin tytärtä ja pappia. Nämä ovat rakstuneet. Lemmenilmukset jäävät toteaviksi lausahduksiksi. No passion, sanoisi Charlotte Bronte. Nuoret

haluaisivat naimisiin, mutta säätyero on esteenä. Paroni ei suostuisi.

Tästä eteenpäin homma kulkee joudukkaasti ja suoraviivaisesti. Ei yllätyksiä, ei käänteitä. Paroni ja poika kohtaavat. Paroni  epäröi. Pappi saa hänet kosimaan pojan äitiä. Paroni kosii, vaikka äiti on alhaissyntyinen. Kun hän on kerran lähtenyt sille tielle, hän antaa tyttärensä papille. Mökkiläiset saavat kukkarollisen kultkolikoita. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Hohhoijaa.

Aioin selvittää, mitä eroja on Kotzebuen ja Inchbaldin teksteillä. Mutta mutta. Kotzebuen tekstistä löytyi vain sivujen skannatut kopiot. 1700-luvun saksankieli fraktuuralla painettuna oli liikaa. Joku toinen on tehnyt jo tuon vertailun. Sen olisi voinut ostaa, hinta 40 €. Saituus iski. Olkoon vertailematta.

Mitä tässä näytelmässä on erityistä tämän päivän näkökulmasta. Sitä paremmin on aikaa kestänyt Jane Austenin kirja Mansfield Park. Yhdessä sen käänteessä nuori porukka innostuu näyttelemään ja näytelmäksi valitaan Lover's vows. Kirjan päähenkilö pitää näyttelemistä moraalittomana. Siitä aiheutuukin myöhemmin harmia. Paronin tytärtä esittää juuri naimisiin mennyt nuori nainen ja pappia huikentelevainen nuori mies. Näiden esittämää lempimiskohtausta harjoitellaan uudelleen ja uudelleen. Naisen aviomies on tyhmä ja tylsä, toisin kuin huikentelevainen nuorimies. Nuorimies houkuttelee naisen pakenemaan kanssaan aviomiehen luota (elopement), mutta hylkää tämän oman onnensa varaan. Paha juttu.

The Romance of the Forest

 Ann Radcliffe on 1700 ja 1800 -lukujen taitteessa elänyt kirjailija. 

Hän on yksi goottinen kauhu -nimellä tunnetun genren perustajia. Romance of the Forest (1791) on hänen kolmas teoksensa. Siitä tuli hänen kirjallinen läpimurtonsa. The mysteries of Udolpho (1794) on ainoa suomennettu Radcliffen teos. Sitä pidetään hänen merkittävimpänä aikaansaannoksenaan. Se oli jättimenestys, myös kirjalijalle. Kustantaja maksoi käsikirjoituksesta 500 puntaa. Tavanomainen korvaus oli siihen aikaan kymmenen puntaa. Udolpho on myös Jane Autenin Northanger Abbey -kirjan parodioinnin kohteena.

Tästä eteenpäin ei kannata lukea, jos aiot  lukea teoksen, sillä seuraavassa on raskaita juoniplajastuksia.

The Romance of the Forest on varsin kummallinen kirja. Alkupuoli on puhdasta kauhua. Nykymaailmassa sen kauhuelementit tuntuvat väljähtäneiltä ja kliseisiltä. Siitä ei toki voi syyttää kliseisiksi muodostuneiden tapahtumien luojaa. Päähenkilö on nuori neito, joka on heitteillä muiden armoilla. Rikoksiaan suureen metsään pakeneva mies ja hänen vaimonsa auttavat neitoa. Paha markiisi vainoaa häntä, haluaa ensin rakastajattarekseeen ja myöhemmin tappaa. Toisaalta häntä kosii nuori mies toisensa jälkeen. Yhteen heistä neito rakastuu viidessä minuutissa. Uhka ja kaltoinkohtelu toisensa jälkeen vyöryy neitoa kohti. Itkua riittää litrasta toiseen. Viimein, suunnilleen kirjan puolivälissä neito pääsee markiisia pakoon merkittävien vaiheiden jälkeen, joissa sekä rakasta että markiisia lyödään miekalla päähän.

Sitten ollaankin Italiassa, turvassa. Neito pääsee paikallisen papin perheeseen lähes oman lapsen asemaan. Kaikki on hyvin, niin hyvin kymmeniä sivuja, muuten mutta neito huokailee vankilassa viruvan rakkaan perään.

Papin terveys horjuu ja sitä lähdetään parantamaan rannikolle. Erinäisten käänteiden jälkeen tullaan rakkaan vankilan luokse. Käy ilmi, että kuolemaantuomittu rakas on papin poika. Lukuisia sivuja vietetään vankisellissä ottamassa jäähyväisiä kohta teloitettavasta rakkaasta. Itkua riittää. Lukija käy kyyniseksi, koska on varma, että teloitus kuitenkin siirretään.

Loppuhuipennus tapahtuu Pariisissa. Paha markiisi on haastanut oikeuteen neitoa alussa auttaneen miehen. Oikeudenkäynti venyy ja laajenee. Se kääntyy vähitellen markiisia vastaan. Markiisia auttaneet roistot ja neito todistavat. Vähävarainen markiisi on tapattanut upporikkaan veljensä. Neito on tämän veljen tytär. Markiisi tekee itsemurhan ennen ratkaisevaa oikeudenistuntoa. Neito saa isänsä suuren omaisuuden ja lisäksi osan pahan markiisin varoista. Kuolemaantuomittu rakas armahdetaan ja hän saa korkean viran armeijassa. Neito ja rakas asettuvat onnellisina asumaan Sveitsiin järven rannalle. 

Yksi roistoista kertoo vapaaehtoisesti, että hän on tappanut markiisin veljen tämän käskystä. Kiitokseksi hänet hirtetään.

Että sellainen tapaus.

Lisää Radcliffestä voit lukea täältä, ja täältä.

ja tätä postausta laajakatseisemman The Romance of the Forest -teoksen referaatin täältä.

Kuvalähde Wikimedia Commons.

Kyllä nyt kaupunkilaista riepoo

 Kuvan kirjoitus oli Vuosaari-lehdessä hiljan. 

Kaupunkilainen pyysi soraa ulkoiluteille ja kaupunki sen toteuttikin. Oliko kaupunkilainen tyytyväinen? No ei todella. Kaupunki oli mennyt tekemään muutakin ja peräti ilman kaupunkilaisen toivetta. Vaikea on kaupungin palvella asukkaita. Jos ei tuo soraa, se on väärin. Jos tuo soraa, sekin on väärin tehty. Vai olisiko vika kaupunkilaisen toiveessa? Olisi pitänyt pyytää, että kaupunki tuo soraa, mutta ei tee mitään muuta.

InkPad3 -lukulaite

 Luen usein sähkökirjoja, myös myöhään illalla. Kirkkaan ruudun tuijottelun vaikutuksesta uneen on varoiteltu. Kuvaruudun valo käy myös rasittavaksi päivän mittaan. Hankin kirjojen lukemiseen tarkoitetun laitteen, InkPad3:n. Sen näyttö on kuin paperia. En tiedä millä teknologialla se toimii, mutta teksti on näkyvissä myös ilman valoa ja silloinkin kun laite on sammutettu. Laitteessa on myös valo, jonka avulla sen näkee kirkkaammin ja myös pimeässä. Valmistaja puhuu etuvalosta, joten se poikkeaa jotenkin tabletin taustavalosta.

Teksti on mustaa pokkarinkeltaisella tai vaaleanruskealla säädöistä riippuen. Kontrasti ei ole yhtä vahva kuin paperikirjoissa mutta kuitenkin riittävä. Joku saattaa kokea tekstin turhan haaleaksi. Kun valon pitää himmeähkönä, mitään häikäisyn tai valorasituksen tunnetta ei ole. Laitteen etuna on myös se, että kirjainten kokoa ja riviväliä voi säätää. Säädettävyys on suurta epub-teksteissä, jotka laite rivittää uudestaan säädettäessä. Esimerkiksi pdf- tekstien rivinvaihto on kiinteä, mikä asettaa rajoitteensa.

Laite on lukulaite ja siinä käytössä täysin toimiva. sivun vaihto käy ilman viivettä toisin kuin viisi vuotta vanhassa tabletissani. Siinä on lukemisen lisäksi useita apuohjelmia, niistä hyödyllisin on nettiselain. Selaimen avulla voi ostaa kirjoja tai ladata kirjastosta lainattuja laitteeseen luettavaksi. Muuhun nettisealailuun laitteesta ei ole, koska selain on todella hidas ja mustavalkoinen ruutu ei näytä kunnolla väreistä rakennettuja nettisivuja. Myös kosketusnäytön reagointi on hidasta. Sormea saa pitää pinalla liki sekunnin, ennen kuin kosketuskohta mustuu toiminnan merkiksi.

Kirjoja voi siirtää laittesseen selaimen lisäksi muutamilla muilla tavoilla. Itse kokeilin sen liittämistä kaapelilla tietokoneeseen. Laite näkyy tietokoneella ulkoisena levyasemana, jolle voi helposti kopioida kirjatiedostot.

Laitteen oma massamuisti on 8 GB. Siihen voi laittaa max. 32 GB SD-kortin. Kuvattomia kirjoja mahtuu kerralla noin 5000 kappaletta. Akun latauksen luvataan kestävän jopa viikkojen mittaiseen käyttöön. Hinta oli Powerissa 180€, muistikortti 20€ ja muutama euro kuljetuksesta. 

Muut InkPadin laitteet ja uset toisten valmistajien ovat vähän kapeampia ja siten kätevämpiä pitää kädessä. Rivin pituus on vastaavasti pienempi. Kolmosen ruudun leveys on n. 12 cm. Ulkomitat ovat 14 x 20 cm.

Larin-Kyösti: Tuuliajolla

 Larin-Kyösti: Tuuliajolla, ilmestynyt 1940, Kansallisarkisto

Alla oleva postaus on oikea juonipaljastusten äiti tai ainakin morsian.

Teos on ilmestynyt 1900-luvun alkupuolella ja edustaa sen aikakauden kirjallisia trendejä ihan mukavasti. Ydinkertomus kuvaa kahden nuoren suhdetta. Teksti on vahva moraliteetti puettuna kaunokirjalliseen muotoon.

Nuoret ovat kasvaneet yhdessä. Aikuisuuden kynnyksellä hormonit heräävät. He ryhtyvät esiaviolliseen seksiin. Paha virhe. Ensin kaikki on hyvin ja ihanaa, tietysti. Nainen tulee raskaaksi, tietysti. Hänet lähetetään piiloon synnyttämään. Tulee keskenmeno. Kaikki ei ole kuitenkaan hyvin, vaan välit viilenevät. Nainen keskittyy hoitamaan vanhaa isäänsä. Mies lähtee veneellä ulkomaille, mutta kohtalo puuttuu peliin. Nousee myrsky, purje repeää ja hän kaatuu tajuttomana veneen pohjalle.

Nuorten isät ovat tehneet läpi elämänsä kaikenlaista pahaa ja ovat vihoissa keskenään. Lopulta he tekevät sovinnon ja muut pahuudet unohtuvat. He ovat jo valmiit hyvksymään nuorten avioliiton, mutta myöhäistä, ah niin myöhäistä. Vain kuolema voi sovittaa heidän syntinsä.

Tuuliajolla on aikansa tuote. Ei ole tapahtumaa ilman syytä. Ei seksiä ilman heikkoutta. Nainen on muita saarelaisia tummempi ja eloisampi, intohimoisempi. Huhutaan että joku hänen esi-isänsä on haaksirikkoutunut espanjalainen merimies. Mies on luonteeltaan ailahtelevainen ja äkkipikainen, siis ei luotettava sulhasena eikä puolisona. Ja niin siinä sitten käy.

Ihan mukiinmenevää saaristolaiselämän kuvausta ja pikkutapahtumia "kauheuksien" välissä.

Kyllä Larin-Kyösti osaa hehkuttaa, kun on rauta kuumana:

He hapuilivat, hehkuivat, syttyivät, leikkivät, puristautuivat kokoon suloiseen syleilyyn, muuttuivat kuin yhdeksi vereksi, ruumiiksi ja sieluksi, silmät silmissä palaen, povi povella läikkyen, yhtyen kuin kaksi lämmintä meren aaltoa, virran vieminä, edes ja takaisin, syventyen ja soiluen, loiskahtaen lopulta vavahtavaan vaahtoon.

Ihan vertailun vuoksi ote Marja Kankaan 80 vuotta myöhemmin ilmestyneen kirjan "Miestä näkyvissä" alusta, siis ihan alusta. Turhat lemmenleiskeet ohitetaan ja ollaan jo syvällä arjessa.

– MÄ EN RAKASTA sua enää.

Vedän Jalon lantiota lähemmäs. Haistan hänen hikensä. Tunnen, miten Jalon äsken vielä jäykkä elin muuttuu etanaksi. Ei Jalolla mikään metrinen mela ole, mutta reilusti normaalimitoissa ja suhteellisen suora. Olen tyytyväinen aviomieheni strategisiin mittoihin. Ainakin silloin, kun hänellä seisoo. Sellainen hyvä, luotettava peruspenis.

 En halua, että sisälläni on nilviäinen. Työnnyn vasten Jaloa.

– Mä haluan, että sä siität mut.

Larin-Kyösti avaakin vähän perinteisemmin:

Meren saaressa oli yhdeksäs tiima aamulla. Nikodemus Matinpoika Hokka kiipesi kevätvarhaisena hetkenä kiertoportaita pitkin ihan talon kylkiäisestä suoraan ylös vanhalle tähystyspaikalleen.

Siis aloitetaan sivuhenkilöistä. Mutta kyllä päähenkilötkin esitellään muutaman sivun päästä. Hieman kärsivällisyyttä, pyydän.

Satumaassa 2 - Totta ja tarua

 

- Puolueemme on päättänyt että pääministerillä ei ole johtajuutta.

- Mutta pääministerihän on johtanut maata ja hallitusta aivan tehokkaasti.

- Pääsemmekö me halliutkseen, jos pääministeri on johtanut tehokkaasti?

- Emme, kai.

 - Siis ...

- Pääministerillä ei ole johtajuutta.

-----------------------------------

- Puolueemme on päättänyt että pääministeri on valehdellut.

- Mutta eihän se ole totta. Siitähän on uusi selvitys.

- Pääsemmekö me hallitukseen, jos pääministeri ei ole valehdellut?

- Emme, luultavasti.

- Siis ...

- Pääministeri on valehdellut.

-----------------------------------

- Puolueemme on päättänyt että köhä-ministeri on erotettava.

- Miksi?

- Että saamme hallituksen hajalle ja pääsemme hallitukseen.

- Mitä ministeri on tehnyt?

- Ei mitään.

- Hänhän tekee työtä yöt ja päivät.

- Me valehtelemme, että hän ei ole tehnyt mitään. Ja valehtelemme, että hän on väärentänyt raportin.

- Eikö valehteleminen ole väärin?

- Ei. Iso Setä valehtelee joka päivä kymmenen kertaa.

- Emmehän me kannata Isoa Setää.

- Kyllä kannatamme. Toisen puolueen puheenjohtaja on alkanut kannattaa Isoa Setää. Meidänkin on pakko. Sitä paitsi Iso Setä on saanut paljon ääniä valehtelemalla.

- Jos me saamme valehdella niin miksei pääministeri saa valehdella?

- Miten sinä voit olla noin rasittava.