perjantai 5. syyskuuta 2014

Fahrenheit 451 Nyt!

Kuva: IMDB
Fahrenheit 451 -elokuva tapahtuu maailmassa, jossa kirjat ja kaikki kirjoitettu teksti on kielletty.
Kaikki viestintä tapahtuu television ja painettujen kuvien avulla. Alamme lähestyä tätä maailmaa - vapaaehtoisesti. Youtube, Pinterest ja vastaavat lisäävät jatkuvasti osuuttaan ihmisten viestinnästä.

The internet archive tallettaa kaikenlaista digitaalista (amerikkalaista) materiaalia, jolla arvellaan olevan kulttuurista arvoa. Siellä on paljon kirjoja ja dokumentteja. Siis tekstiä. Kukapa sellaista jaksaisi lukea.

Tietoviikko kertoi uudesta askeleesta tekstistä eroon pääsemiseksi. "Georgetownin yliopiston tutkija Kalev Leetaru on käynyt läpi kehittämällään ohjelmalla 600 miljoonaa Internet Archiven skannaamaa kirjan sivua." Hän on poiminut niistä kuvat ja vienyt ne kuvanjakopalvelu Flickriin.

Mitäpä noita kirjoja lukemaan. Sen kun katselee kuvat. Flickristä.



keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Uimarannalla, näytös 2


Rannalla riitti uijia ja auringonpalvojia, vaikka on syyskyy. Hermostuin ja ryntäsin niitä kohti huitoen ja karjuen (paljonkohan tulee sakkoa?). Menivät yhtenä laumana veteen ja jäivät kellumaan parin metrin päähän. Kun oli ehtinyt kymmenen metriä kauemmaksi, kiipesivät takaisin rannalle. Kova kaakatus kävi: "Mitä se tuolla tarkoitti?".

tiistai 2. syyskuuta 2014

Long Play 18, aiheena Talvivaara. Lue ja hämmästy.

Long Play 18: Nopeammin, syvemmälle, tuhoisammin
Teksti: Juha Kauppinen

Long play -sarjassa on ilmestynyt Talvivaaraa käsittelevä reportaasi. Juha Kauppinen on seurannut aiemminkin Talvivaaran toilauksia. Tätä tekstiä varten hän on haastatellut kolmea entistä Talvivaaran työntekijää ja lukenut tulevien oikeudenkäyntien aineistoja. Sisältö on hämmästyttävä. Työtekijät ovat tienneet jo varhaisessa vaiheessa, että hommasta ei tule mitään. Johto on vähät välittänyt ympäristöstä. Pekka Perä on ollut oikea sika esimiehenä. Ja niin edelleen.

Kannattaa lukea. Ja hämmästyä. Maksaa vain neljä euroa.