perjantai 1. maaliskuuta 2013

Sinfoniaorkesteria halvalla

Helsingin kaupunginorkesterin kenraaliharjoituksiin myydään lippuja 3 € kappale. Narikka on ilmainen. Tietysti harjoitus on harjoitus, mutta aika pitkään soittivat ilman katkoja, neuvoja ja kertauksia. Sellosolisti sai kuulla, että hiljaiset osuudet menee ihan liian lepsusti.

Kannattaa ostaa etukäteen. Ainakin tänään oli täyttä. Katsomosta tosin oli käytössä vain pieni osa.

torstai 28. helmikuuta 2013

Niin kevättä

Se on nyt niin kevättä, varhaiskevättä. Osmankäämit levittävät valtavan määrän siemeniä hangelle tuulen kuljetettavaksi. Pupulainen on loikkinut ristiin rastiin. Aurinko paistaa niin kirkkaasti, että kameran näyttöä ei juuri näe aurinkolasien läpi.

Osmankäämin tarkoitus on ravistella siemenensä korkealta, mutta joskus varsi taipuu, ja syntyy mielenkiintoisia muotoja.



keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Puutavaraa


Siitä sitten vaan puutavaraa ottamaan, jokainen jolla on vähän isompi kauhakuormaaja.