Antti Tuomainen: Tapahtuu huomenna, Kirjakauppaliitto 2023
Antti Tuomainen on saavuttanut kotimaista ja kansainvälistä menestystä dekkareillaan ja jännäreillään. Niitä on kiitetty genren rajojen yli menevästä yhteiskunnallisesta yms. pohdinnasta. Hänen tyyliään pidetään omaperäisenä ja onnistuneena.
Kirjakauppaliitta on tilannut Tuomaiselta jännärin, jota se on jakanut lahjoina kirjojen ostajille. Tulos ei taida yltää Tuomaisen varsinaisen tuotannon tasolle. Kirja on 130-sivuinen, laajat marginaalit, iso fontti ja korkea riviväli. Siihen raamiin on vaikea mahduttaa muuta kuin oleellisimman. Jännäreissä se tarkoittaa juonen juoksutusta lähtötilanteesta lopputilanteeseen.
Tapahtuu huomenna -teos muistuttaa enemmän kirjan luonnosta kuin varsinaista teosta. Juoni juoksutetaan alusta loppuun ilman syventymistä paljon mihinkään, ilman hengähdystaukoja tai jännitteen nostoja. Eipä annettuun (?) tilaan muuta mahtuisikaan.
Tuo juoni on myös pahan kerran ennalta arvattava. Päähenkilö ja hänen maailmansa esitellään genreen kuuluvin ilmauksin. Sitten mennään asiaan. Sivulla 50 päähenkilö on kusessa. Aika pian sen jälkeen kaikki tarvittava on kasassa ja juoni vyöryy kohti vääjäämätöntä lopputulosta.
En ole jännäreiden ystävä. Kaikki edellä kirjoitettu onkin ehkä tympääntymistä genreen yleensä, ei niinkään Tuomaisen teokseen erityisesti.