Kotikaljaa

Kas, kotikalja-automaattihan se siinä. Havainnollista.

Perinteinen joulutervehdys epäperinteisen kuvan kera

Autot ajelulla

Kypsät perunat

Että näin. Perunat kypsyivät pellossa. Vai mitä, Helsingin sanomat?

Halkaistu varakreivi

Italo Calvini: Halkaistu varakreivi, Tammi 2004, alkuperäinen teos 1952

Lainasin vihdoin tämän kirjoittamisen opettajien ylistämän teoksen. Jonoa ei enää ollut, vaan kirja nökötti hyllyssä. Olipa vanha halpa paperi saanut jo tunkkaista hajua itseensä.

Teoksen avaus on tehokas. Varakreivi lähtee mukaan keisarin sotaretkelle. Hänet ammutaan tykillä kappaleiksi. Lääkärit saavat parsittua kokoon ja pelastettua elämään puolikkaan hänestä. Tuo puolikas palaa kotiseudulle jatkamaan elämäänsä, linnansa ja sen ympäristön hallitsemista. Osoittautuu että takaisin on tullut varakreivin paha puoli, hyvä on jäänyt taistelukentälle. Pahat teot seuraavat toistaan. Syyttömiä hirtetään, rakennuksia sytytetään tuleen. Kukaan ei ole turvassa.

Calvinon kerronta on nautittavaa. Ei ihan tiedä, onko kyseessä komedia vai tragedia. Ilmaisu on koreilematonta ja helppolukuista. Kertojan, varakreivin sisarenpojan elämänpiiriä avataan vähitellen, sitä mukaa kun varakreivin tuhotyöt ottavat uusia alueita.

Eteenpäin tätä tekstiä lukekoot ne, jotka ovat lukeneet teoksen ja ne, jotka eivät aio sitä lukea.

Varakreivin hyvä puoliskokin on parsittu kokoon. Se palaa myöhemmin näyttämölle. Puolikkaiden välille syntyy tietenkin konflikti ja ne (tietenkin) yhdistyvät tiimellyksessä. Tässä vaiheessa kirjailijan ote väsähtää. Hyvyyden töiden keksiminen ei ole yhtä nautinnollista kuin pahuuden. Varakeivin osien konfliktista olisi saanut paljon enemmän irti. Loppu tuntuu äkkiä kokoon parsitulta, kuin varakreivi itse konsanaan. Kirjailija lienee kyllästynyt ja halunnut saada tekstin äkkiä pois käsistään. Pieniä harvaan präntättyjä sivujakin on vain vähän toistasataa.

Näin huolehdimme, että terveet ruokailutottumuukset eivät tartu lapsiin

Lapsuus on aikaa, jolloin ruokailutottumukset muodostuvat.

Alla on eräänkin lapsille suunnatun paikan lasten menu. Punaista lihaa sen olla pitää ja valtava määrä kärvennettyä rasvaa.

Hyvästi terveysihanteet.

Ensiksikin ja toiseksi

Daniil Harms: Ensiksikin ja toiseksi, Gummerus 2002. Alkuperäistekstit ovat 1930-luvulta.

Harms nimetään kirjan takakannessa avangardistiksi. Suuri osa teksteistä on ilmeisesti saduiksi tarkoitettu, eivätkä ne paljon poikkea lennokkaimpien satujen maailmoista. Aikuisille tarkoitetut tekstit ovat lennokkaita ja yllättäviä käänteitä sisältäviä nekin. Jutuissa lienee kätkettyjä viittauksia neuvostotalouden ongelmiin. Ne jäävät suomalaisen nykylukijan saavuttamattomiin.

Kirjoittamisen harrastajan kannattaa tutustua teokseen jo yksin tekstien lopetusten vuoksi. Muutamat palaavat itseensä, esimerkiksi joku jutun henkilö onkin sen kirjoittaja. Joissain loppu tulee yllättäen ja jättää lukijan hölmistyneenä odottamaan jatkoa. Opimme että lopusta ei kannata tehdä suurta draamaa. Keromus loppuu, kun on lopun aika, tai sitä ennen.

Oikein mukava pikku kirjanen iltapäivän välipalaksi.

Orm punainen

Frans G. Bengtsson: Orm punainen (Röde Orm), Otava 1943

Tämä teos oli aikanaan hyvin suosittu, lue: paljon ostettu. Aika oli sota-aikaa, jolloin kauheudet olivat arkipäivää. Arvostelijat eivät kirjasta perustaneet. Suosio oli samantyyppistä kuin uudemman ikkunasta poistuneen satavuotiaan.

Tekstiä luonnehtitaan esittelyssä saaganomaiseksi. Outo genre minulle. Siksi kaivelin netin syövereistä yhden saagan: Egil Yksikätinen. Ja totta. Kummassakin teoksessa päät ja muut ruumiinosat irtoavat helposti. Eroa Bengtssonin teoksen ja saagan välillä on huumori. Bengtsson esittää veriteot ja tapahtumat humoristisin sanankääntein. Kliimaksin huumori saavuttaa, kun irtopää putoaa olutsaaviin.

Meno on vauhdikasta eikä käänteitä puutu. Outojen paikkojen ja tapojen luultavasti todenläheinen kuvailu on kiinnostavaakin. Lopussa juoni lässähtää, kun päähenkilö rakastuu.

Jatkoteostkin on olemassa, mutta jäänee hankkimatta.

Stephen King: Pitkä marssi (Long Walk)

Stephen King: Pitkä marssi (Long Walk), 1979
Amazon sähkökirja

Kirjan perusajatus on yksinkertainen. 100 poikaa marssii tietä pitkin. Jälkeen jäävät ammutaan. Lopulta vain voittaja on jäljellä.

Saattaisi toimia absurdina novellina, mutta yli 300 sivua sitä yhtä ja samaa on liikaa. Kirjoittaja herkuttelee tavoilla, joilla pojat teloitetaan. Keltä lentää aivot, keltä suolet roikkuvat. Kirjan muut elementit ovat poikien välinen small talk ja päähenkilön jalkojen kivut.

Marssi järjestetään joka vuosi. Osallistujista on kova pyrky. Kansanjoukot katsovat tien vieressä ja hurraavat, varsinkin kun joku teloitetaan. Yhteiskunta on kieroutunut. Siitä olisi saanut enemmän irti ja se olisi selittänyt homman taustaa, mutta se on esillä vähäisesti ja niinpä epäuskottavuus tihkuu kaikista saumoista.

Juoni kulkee näin: Pojat kävelevät ja juttelevat sitä sun tätä. Pum, yksi ammutaan. Pojat kävelevät ja juttelevat sitä sun tätä. Pum, yksi ammutaan. Pojat kävelevät ja juttelevat sitä sun tätä. Pum, yksi ammutaan. Ja se sama toistuu 99 kertaa. Kyllästyttää ja ällöttää.

Kertomus on tiukasti päähenkilön näkökulmasta. Antaako se viitettä, kuka saattaisi voittaa kilpailun?

Lukijalle tulee vaikutelma, että kirjailijakin on kyllästynyt. Tiukan raamin antamia vähäisiä mahdollisuuksia ei ole niitäkään käytetty. En suosittele.


Amazonista:
Ostin kirjan Amazonin verkkokaupasta sähköisenä versiona. Asensin android-tablettiin Amazonin lukusovelluksen ja sain kirjan lukuoikeuden siihen. Kaikki kävi helposti. Plussana vielä sovelluksessa on Word wise -avustin. Se tarjoaa rivien väliin selityksen harvinaisille englanninkielen sanoille. Siitä oli suuri apu keskitasoiselle suomalaiselle lukijalle.

Ymmärrysyritykset kilpistyvät Hesarin sanavalintoihin

Voi teidän kanssanne, Helsingin sanomat. Lehti kirjoittaa julkisten rakennusten sisäilmaongelmista ja tulee seuraavan otoksen lopputulokseen.

Mitähän tässä yritetään sanoa? Apu löytyy Kielitoimiston sanakirjasta.

Ahaa! Kun rakennetaan oikein paljon, ei rakennuksissa voi olla ongelmia. Selvän teki.

Voiko se olla noin? Vai onko niin, että toimittaja ei tiedä tämän tavanomaisen sanan merkitystä?

Everything Trump touches dies

Rick Wilson: Everything Trump touches dies : a republican strategist gets real about the worst president ever, Free Press 2018

Lainasinpa tämänkin silkkaa uteliaisuuttani. En jaksannut paneutua, lueskelin sieltä täältä. Sen verran selvisi, että ruma puheenparsi ei ole presidentti Trumpin yksinoikeus. Paikoin kirjassa tuntui olevan uutta tietoa ja jopa ajattelun tuloksia. Mutta sitten taas paasausta ja haukkumista. Olisi pitänyt jaksaa lukea ja kaivaa kulta sonnan alta. Nyt se jäi.

Oliko suhtaustumistapa väärä? Eräs amerikkalainen kommentoi teosta muun muassa näin: ... I laughed out loud whilst reading this book! ...

Jopattaja asialla

Ylen nettisivut 8.5.2019

Taivaanpallo

Olli Jalonen: Taivaanpallo, Otava 2018

Finlandiavoittaja lienee jokaiselle tuttu ainakin perusasetelman ja juonen pääpiirteiden osalta. Otavan esittelyteksti menee näin:

Tähtitieteilijän oppipojan tie vie Saint Helenan saarelta 1600-luvun Lontooseen. Loisteliaassa romaanissa tiede ja usko kamppailevat valistuksen sarastaessa.
Angus tahtoo silmistään purjeneulanterävät, ja kehittää näköään merkitsemällä öisin tähtien asentoja. Hän haaveilee Lontoosta ja pääsystä saarella käyneen Edmond Halleyn oppipojaksi.
Lamaannuttava väkivallanteko kohdistuu pojan perheeseen, ja epävarmuuden ja levottomuuden ajat alkavat. Salakatolilaiset vehkeilevät ja itsevaltias kuvernööri pelaa omaan pussiinsa. Viesti saarelta on saatava emämaa Englantiin, ja Angus soudetaan jänikseksi purjelaivaan. Hänen uusi elämänsä alkaa märssykorin korkeuksissa, ja kaikki entinen jää taakse.

Jalonen osaa todella kirjoittaa. Teksti kulkee juohevasti missään kohdassa erityisesti kiihkoilematta, vaikka kuvaakin paikoin dramaattisia tai ainakin väkivaltaisia tapahtumia. Kun on alkanut, on pakko lukea eteenpäin, loppuun asti. Teos loppuukin iman varsinaista lopetusta, ilman mitään juonenkulun päättävää tapahtumaa tai kiteytynytt'ä viisautta. Mahtaneeko jatkoteos olla tulossa?

Suosittelen kaikille täysi-ikäisille.

Yle vuorostaan kieltä tuhoamassa

Yle kirjoittaa artikkelissaan näin:

Kustannus on tähän asti tarkoittanut rahan menettämistä, mutta eipä näin ole enää. Ja se tapahtuu kielen ymmärrettävyyden kustannuksella.

Sähkökaapit joutuivat veden varaan

Hesari on kunnostautunut usein sillä, että sanojen tai ilmaisujen merkityksiä ei tiedetä. Ja taas kerran:

Sepä onnkin vaarallinen tilanne

Toivottavasti meripelastajat kutsuttiin hätiin.

Marko Pulkkinen: Syntax error

Marko Pulkkinen: Syntax error, Tammi 2019

Pulkkisen kirjan henkilöt elävät nettiaikakaudessa. Kaikkeen somessa tapahtuvaan on reagoitava heti. Kaikki omat asiat on pantava näkyviin välittömästi. Teos kertoo tästä maailmasta mainiolla huumorilla.
Toinen juonilinja on päähenkilön ja hänen isänsä rakkaudeton suhde ja sen aiheuttamat kivut. Nämä osiot on kirjoitettu toisenlaisella otteella, ilman huumoria ja koskettavasti.

Vanhempi lukija putoaa välillä kyydistä ja joutuu etsimään lukemiseen uutta alkua. Mutta se löytyy ja lukeminen maistuu taas.

Tammi itse luonnehtii Pulkkisen teosta näin:

Röyhkeää naurua aikamme suurimmalle nälälle – huomionkipeydelle!
Popparit esiin! Kaikkien tunteman mediapersoonan Harry S. Turusen hervottoman hauska syöksykierre menestyksestä tuhon partaalle. Harryn ura on kuin mikropopparit – se alkaa lupaavasti poksahdellen, kiihtyy tasaiseen rätinään ja hiipuu, kunnes jäljellä on vain kasa käryävää hiillosta. Alussa kaikki on hyvin: Elämäntapavalmentaja Harrya revitään puhujakeikalta toiselle, hän hurmaa yleisönsä ja firma kukoistaa. Vierellä on edustava nuori puoliso. Harryn firman hallitus pursuaa mediamaailman julkkiksia. Isän kuoleman myötä mopo karkaa käsistä: alkavat harkitsemattomat ja yli-itsevarmat irtiotot jotka johtavat someraivoon. Maine on vaakalaudalla, bisnes sakkaa

Myös Hesarin arvostelu kannattaa vilkaista. 

Marko Pulkkisen satiiri sosiaalisen median tyrannisoimasta Suomesta osuu ja riemastuttaa.

Suosittelen kaikille!

Oletko rodullistaja?

Pari päivää sitten tuli Hesarissa vastaan minulle uusi termi : rodullistaminen. Lehti kirjoittaa Oscar-juhlista näin:

"Oscareita on viime vuosina syytetty siitä, ettei ehdokasvalinnoissa ole huomioitu monimuotoisuutta. Vuoden 2015 gaalan jälkeen Twitterissä #OscarsSoWhite-tunnisteiset viestit levisivät laajalti, kun muun muassa kaikki pää- ja sivuosapalkintojen ehdokkaat olivat valkoihoisia.
Sittemmin tilanne on sentään hieman parantunut. Tämän vuoden gaalaa myös iloittiin siksi, että voittajien joukossa oli enemmän rodullistettuja ihmisiä kuin koskaan aiemmin: esimerkiksi näyttelijöistä palkitut Rami Malek, Regina King ja Ali, parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscarin saanut Lee, ohjaaja Alfonso Cuarón ja pukusuunnittelija Ruth Carter."

Täytyi oikein katsoa Wikipediasta, mitä rodullistaminen tarkoittaa. Wikipedia määrittelee näin:

Rodullistaminen tarkoittaa sitä, että ihmisiin liitetään esimerkiksi ihonvärin, uskonnon tai etnisen taustan takia oletuksia, stereotypioita ja ennakkoluuloja.
Rodullistaminen syntyy siitä ajatuksesta, että tietyt piirteet omaavat ihmiset ovat perustavanlaatuisesti erilaisia verrattuna "oikeaan ihmiskuvaan" tai että he ovat jopa syntyneet palvelemaan "oikeiksi valkoisiksi" ihmisiksi rodullistettuja yksilöitä.

No nyt alkoi valkenemaan. Helsingin sanomat iloitsee siitä, että Oscar-voittajien joukossa on enemmän ihmisiä, joihin on liitetty esimerkiksi ihonvärin, uskonnon tai etnisen taustan takia oletuksia, stereotypioita ja ennakkoluuloja.

Hugo Simberg - Pirut ja enkelit

Helena Ruuska: Hugo Simberg - Pirut ja enkelit, WSOY 2018

Teos on Hugo Simbergin massiivinen elämäkerta, sivuja 0n yli 400. Tekijä on tehnyt valtavan työmäärän tutustuessaan Simbergin ja hänen sukulaistensa kirjeenvaihtoon ja muihin dokumentteihin, taiteilijan teoksiin ja niiden maalaamisen paikkoihin.

Tekijä pitäytyy varsin tiukasti käytössään olevaan materiaaliin. Teoksessa on arvailuja taiteilijan mielialoista ja aikomuksista, mutta ne kaikki pohjautuvat käytössä olleisiin dokumentteihin. Fiktion puolelle tekijä ei harhaudu.

Kirja vie lukijan mukanaan. Se avaa Simbergin maailman. Syitä miksi hän maalasi jonkin teoksen ei useinkaan löydy, mutta vaikuttimet ja olosuhteet tuodaan esille. Simbergin koko elämänkaari aukeaa lukijalle.

Meanwhile in Finland - case Stihl

Stihl advertising material

Finnish reality

Linnaisten kartanon viheriä kamari

Sakari Topelius: Linnaisten kartanon viheriä kamari

Topeliuksen klassikkokartanoromaani on saatavissa Gutenbergista, vaikkakin se on vähän piilossa. Se on sijoitettu Talvi-iltain tarinoiden ykkösosan loppuun.

Etsin jo pariin kertaan luetun kirjan käsiini vain vähän vilkaistakseni, mutta jotenkin se tuli luettua kokonaan. Teksti onkin hyvin helppolukuista ja juoni voisi nykyisin kirjoitettuna olla lähellä kioskikirjallisuutta. Tällä kerralla huomio kiinnittyi sisään leivottuun yhteiskunnalliseen sanomaan. Ajan tapa oli, että aateliset menevät naimisiin vain aatelisten kanssa. Muttapa kirjan  aatelittoman sankarin teki mieli ottaa vaimo aatelissuvusta ja siinä hän onnistuukin. Hän tosin on lapsivaihdoksen takia itse aatelinen ja  aateliseksi luultu ei niinkään. Näistä aineksista saadaan soppa keitettyä, eikä romanttista pöhinää tarvita juuri lainkaan.

Voisi ajatella, että "epäsäätyinen" avioliitto on vain romantiikan polttoainetta, mutta teksissä tulee kyllä moneen kertaan ilmi, mitä kirjailija moisesta säätynirsoiluista ajattelee. Vähän yllättävää Berteskiöldien kirjoittajalta.

Jack London: White Fang

Jack London: White Fang 1906, suomennos (luultavasti) nimellä Susikoira, Gutenberg-kokoelma

Teos kertoo koirien elämästä, kuten aiempi Londonin kirja Erämaa kutsuu. Tämän kirjan juoni on käänteinen edelliselle. Suden ja koiran pentu syntyy vapaudessa ihmisistä tietämättä. Se joutuu ihmisten haltuun ja alistuu näiden palvelijaksi. Maantieteelisestikin kulku on päinvastainen, Alaskan erämaasta Kalifornian aurinkoon ja sivistykseen.

Muutoin kirjoissa on paljon samaa. Kuvauksen kohde on uskomattoman vahva ja sankarillinen koira. Se joutuu kokemaan kauheita vastoinkäymisiä ja kärsimyksiä.

Londonia on kiittäminen tarkoista havainnoista koirien käyttäytymisestä. Eroa ihmiseen ja intuitiivista käyttäytymistä korostetaan niin moneen kertaan, että alkaa puuduttaa.

Teksti on kirjoitettu vetävästi. Lukija odottaa malttamattomana, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Londonia on syytetty kopioinnista, eikä varmaan ilman aihetta. Tässä tapauksessa Curwoodin Kazan-kirjat ovat saaneet paljon ainesta Londonilta.

Kun erämaa kutsuu

Jack London: Kun erämaa kutsuu (The Call of the Wild), 1922
Elisa Kirjan ilmaisteos

Tämä ei ole varmaankaan aivan Londonin parasta antia. Päähenkilö on koira. Hän on kaikissa ominaisuuksissaan aivan ylivoimainen, vertasipa häntä muihin koiriin tai susiin. Häntä ylistäviin ylisanoihin kuluukin paljon tekstiä. Kirjan juoni on yksinkertainen ja suoraviivainen. Ensin kaikki on hyvin. Sitten tulee vastoinkäymisiä, aina suurempia ja suurempia. Välillä on suvantokohtia ja päähenkilön loistavia sankaritekoja. Lopussa kaikki on uudella ja paremmalla tavalla hyvin.

Alussa oleva sisällysluettelo on hyvä juoniseloste

Yksinkertaisuudestaan ja hölmöydestään huolimatta kirja vie mukanaan ja se on aivan pakko lukea loppuun saakka.

Menikö Ylessä ytimet sekaisin?