Porvoossa

Porvoossa on mainio ravintola. Nimi on hiukan erikoinen: "Sinne". Pöydän varaaminen käy vaivattomasti helppokäyttöisellä nettilomakkeella. Ruoka on todella hyvää. Samoin palvelu. Hinta on sitten jokseenkin suolainen.

Vanhassa Porvoossa ovat ne tutut pikkupuodit. Niissähän on kiva vierailla, vaikka kaikista ei jaksaisi mitään ostaakaan.

Mitä lienevät asiakkaiden koirat puuhanneet kadulla? Vai ovatko asialla olleet "koirat". Kyltin tausta jää arvoitukseksi.

Vain henkilökunnalle

Jokohan alkaisivat pikkuhiljaa uskomaan, kenen paikkoja tässä on.
Ylenmääräinen huoli on turhaa. Enemmät puolet paikoista on aina tyhjänä.

Vapputerassilla

Kuvassa on ravintolan terassi porttikongin etäisyydellä Senaatintorista vapunpäivänä vähän kahdentoista jälkeen. Terassilla istui kaksi asiakasta juomassa oluttaan. Loput liki sata paikkaa olivat tyhjinä. Onni - tai ainakin rauha - yksillä, vappu kaikilla.

Ravintola oli päättänyt pitää terassin myyntitiskin kiinni. Oli kuulemma ennustettu huonoa säätä. Olutta kyllä sai, jos osasi mennä portaat ylös, vaatimattomasta ovesta sisään, hämärästä eteisestä jyrkät kiertyvät portaat alas ja esittää siellä toiveensa. Harva osasi.

Tässäkin olisi pää pestäväksi

Mantaa on sitten taas pesty ja lakitettu. Pesun tarvetta on myös ja enemmänkin muualla. Runebergin paskapääpatsas on aivan karsean näköinen. Harja heilumaan. Lakki auttaisi vielä paremmin. Sen voisi vaihtaa ja käyttää välillä pesulassa.

Toisaalta, jos tämänkin pystin veisi sisätiloihin - vaikka Forumiin - ongelma ratkeaisi pysyvästi.

Kuittia-kiekuna ...

... taitaa olla vähenemään päin. Näin ainakin toivon. Hyvältä tuntui S-marketissa, kun kuulin kassatytön sanovan rauhallisella äänellä: "Haluatko kuitin?"
Kun uudet itsepalvelumaksupäätteet levisivät, kassahenkilöille tuli ties mistä käsitys, että asiakkaalle ei mieluummin annettaisi kuittia. Kassanhoitaja suuntasi kuittikätensä roskista kohti ja rääkäisi takakireällä nousevalla äänellä "kuittia". Äänestä ja kehon asennosta välittyi pelko, josko se asiakas kuitenkin alkaisi vaatia kuittia itselleen. Näin siis Helsingin seudulla. Maalla meno oli koko ajan rennompaa.
Jospa tuo kuittia-kiekuna alkaisi olla täälläkin mennyttä. Niinhän nuo apuuva-ilmiöt ninku jotenkin yleensä haihtuvat.

Yhtiökokouksessa

Suuren taloyhtiön yhtiökokous on omanlaisensa spektaakkeli. Kun esillä on miljoonien korjaushankkeet, luulisi että käsittely kestää. Mutta ei. Sama mekanismi toimii kuin paikallishallinnossa. Asiat ovat niin pitkälle valmisteltuja, että kokoukselle jää käytännössä vain mahdollisuus hyväksyä tai hylätä. Keskustelua käydään, joskus asiasta mutta useammin asian vierestä. Neljä tuntia näyttää olevan se aika, joka kypsyttää kaikki päätöksentekoon.

Samat ehdotukset toistuvat vuodesta toiseen. Yksi ehdottaa, että myydään hyvätuottoinen ostoskeskus. Toisen asuntoon on tehty remontissa vanhaa kapeampi hormi, ja nyt hella ei sovi paikalleen. Joku ehdottaa, että vesimaksu olisi per henkilö. Joka vuosi tulee sama vastaus, että tarvitaan yksimielinen päätös. Tänä vuonna yksi kysyi, koska oikein käsitellään tietty vuosiraportin kohta. Puheenjohtaja vastasi, että sitä ollaan juuri nyt käsittelemässä. Kysyjä hämääntyi, niin että unohti kysyä varsinaisen asiansa.