lauantai 26. huhtikuuta 2014
Hakusanamainonnan ABC -kirja - vain Internet Explorerin käyttäjille
Kirjan nimi on pikkasen laajempi kuin sen sisältö. Kohteena on mainonta Googlen AdWords'in avulla. Edellinen teos aiheesta on vuodelta 2007, joten kirjalle on tilausta. Kirjalla on oma nettisivunsa. Minä en saa siitä mitään selvää. Se on kokonaan valkoinen. Ongelma tässä tapauksessa on se, että käytän AdWordsinkin tekijän Googlen selainta, Chromea. Internet Explorerilla sivu kyllä näkyisi. Huomauttaisin sivun tekijälle tilanteesta, mutta miten sen tekisin, kun en näe sivulla mitään yhteysosoitetta. En näkisi, vaikka näkisin sivun sellaisena kuin se Explorerilla näkyy. Toivottavasti kirjan tekijä googlettaa ahkerasti teoksen saanaa huomiota ja havaitsee tämänkin.
maanantai 21. huhtikuuta 2014
Uutta runoa luomaan
Jokunen vuosi sitten oli pienoinen trendi tehdä runoja hakukoneella. Googletettiin mielenkiintoista sanaa ja koottiin tuloksista tekstiä pötköön. Siinä oli runo.
Tablettien ja älypuhelinten tekstinsyöttö tarjoaa sanaehdokkaita, jotka sopivat sen mielestä edeltävän perään. Vaihtoehtoja on yleensä kolme tai neljä. Runo tehdään siten, että ensin valitaan joku tyhjään tekstiin tarjolla olevista sanoista ja seuraavat valitaan aina esille tulevista ehdokkaista. Itse ei kirjoiteta mitään.
Esimerkiksi näin:
Hei kaikille pitkästä aikaa, mutta ei se mitään muuta kuin että se on ihan ok. Jos se olisi pitänyt tehdä ja sitten kun se on luotu!paikka on ihan hyvä ja ota yhteys sähköpostitse.
Ensi katsomalla tässä ei näytä olevan mitään tolkkua, mutta niinhän se runon kanssa usein on. Lukijan on pohdittava sitä mielessään ja löydettävä sen syvällinen merkitys.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)