Henrik Ibsen: Peer Gynt
1800-luvulla vaikuttanut norjalaiskirjailija Henrik Ibsen tunnetaan Suomessa parhaiten Nukkekoti-näytelmästä, joka kritisoi voimakkaasti naisen asemaa ja muita yhteiskunnan epäkohtia. Toinen Ibsenin pääteos Peer Gynt on ollut vähemmän otsikoissa.
Wikipedia kuvailee Ibseniä ja hänen näitä kahta teostaan näin:
Ibseniä on pidetty yhtenä eurooppalaisen perinteen merkittävimmistä draamakirjailijoista. Rickhard Hornbyn mukaan hän on "syvästi runollinen näytelmäkirjailija, kuin Shakespeare parhaimmillaan".
https://fi.wikipedia.org/wiki/Henrik_Ibsen
Nukkekoti (alkuteos norj. Et Dukkehjem, ensimmäinen suomennos nimellä Nora vuonna 1880) on norjalaisen Henrik Ibsenin vuonna 1879 kirjoittama näytelmä. Se oli ilmestyessään kiistanalainen viktoriaanisia avioliittonormeja kohtaan sisältämänsä terävän kritiikin vuoksi. Näytelmä on romanttinen perhedraama, joka kuitenkin päättyy yllättävästi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nukkekoti
Kansalliseepos Peer Gynt on satiirinen fantasia kerskailevasta egoistista, kevytmielisestä ja vastuuttomasta Peeristä, joka esiintyy Norjan folkloressa. Peer elää elämäänsä unelmoiden ja vältellen kaikkia henkilökohtaisia valintoja.
Erityisesti välttely koskee naisia, jotka Peer jättää kerran saavutettuaan. Muutenkin Peerin moraali on vahvasti rappiolla. Edward Grieg on tehnyt Peer Gyntiin musiikin. Se tuleekin haettaessa usammin vastaan kuin itse teos.
Näytelmä on kirjoitettu runomuotoon tai ehkä pitäisi puhua riimeistä. Loppumaton loppusointujen vyöry on kunnioitettava saavutus. Samalla se on lukijalle rasitus yhtä lailla kuin Kalevalasta juonta etsivälle.
Että kannattiko tätä lukea? Ainakin tuntee sivistasonsa nousseen prosentikaupalla.Jos sinä aikana jäi vähän spefiä lukematta, niin mitä sitten.
Peer Gyntin on suomentanut Otto Manninen ja uudestaan Pentti Saarikoski. Mannisen suomennosta en onnistunut löytämään netistä, eikä into riittänyt kirjastosta tilaamiseen. Saarikosken käännös on niinikään runoa, mutta muodoltaan vapaata, riimittelyä on vain siellä täällä. Saarikosken ratkaisu on oikea. Teksti on helpompi lukea, kun se ei tukehdu tiukkaan muotoon. Saarikosken aika olisi tuskin riittänytkään loppusointujen etsimiseen.
Yhtä asiaa ihmettelen. Tunsiko Saarikoski 1800-lukulaisen norjankielen riittävän hyvin, vai onko käännöstä tehty myös muista kielistä? En onnistunut löytämään tähän mitään viitettä.
Alla vielä sama näyte teoksesta alkuperäisenä ja Saarikosken käännöksenä.
