Fiskarsissa

Kävimme Fiskarsissa taas kerran, kuten melkein joka vuosi. Paljon ei ollut muuttunut. Se on hyvä. Vähä muutos oli sekin hyvään suuntaan. Parkkipaikka oli kasvanut. Se lienee välttämätöntä. Parkkipaikan vieressä oli uusi hieno leikkipaikka. Mainio juttu pienten lasten vanhemmille.

Ravintola Kuparipaja. Se sijaitsee hienolla paikalla, kosken vierellä. Ruoka oli todella hyvää. Palvelu taas oli kylmää, melkeinpä ynseätä. Onko pakko katsoa poispäin jo, kun on asettamassa lautasta pöydälle? Asiakkaan kiitoksen vastaanotti tarjoilijan selkä. Maksamista sai odotella pitkään, mutta niinhän asia on melkein joka paikassa.

Näyttelyt: Kommentoikoon se, joka taidetta ymmärtää. Virkistävää joka tapauksessa.

Kaupat: Fiskarsin omat myymälät tietysti. Siistit ja tuotteet hyvin esillä. Muissa mukava kokoelma suomalaista käsityötä. Mutta mutta. Siinä keltaisessa kivitalossa haisi home. Ja se haisi myös sieltä ostetuissa tavaroissa. Näin on ollut jo aikaisempinakin vuosina. Kuinka niin voi olla? Eivätkö myyjätkin sairastu?

Yhteenveto: Ensi vuonna uudestaan.

Etanoita on riittävästi

Etanoita riittää. Kun kävelee pihassa tai puutarhassa, kuuluu tasaiseen tahtiin pieniä rasahduksia. Harmittaa jotenkin. Enhän minä haluaisi olla mikään etanoiden kiduttaja. Kärsivällisyys ei riitä siihen, että jokaisesta tarkistaisi, kuoliko se vai jäikö kitumaan.

Tämä on ensimmäinen vuosi, kun löysin etanoita marjapensaista. Vatuissa niitä on myös ja jopa nokkosissa. Olen luullut, että salaatti on etanoiden herkkua. Ja onhan niitä siellä, mutta niin vähän, että isompaa haittaa ei ole syntynyt.

Yksi etana löytyi marjojen joukosta mehumaijasta. Montakohan tuli keitettyä mehuksi?