sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Norma

Sofi Oksanen: Norma, Like 2015
Kuva liken sivulla

Liken sivulla on oikeastaan sanottu jo kaikki tarpeellinen, noin arvostelumielessä. Kirjalla on myös oma nettisivu, sopii erityisesti fanittajille.

Kirja etenee kahdessa tasossa. On verkkaisesti kulkeva juoni tapahtuma-ajassa. Päähenkilö ja samalla lukija saavat vähän väliä lisää tietoa tapahtuneesta muilta kyselemällä ja erityisesti äidin jättämistä videoista. Normassa aika kulkee lineaarisesti.  Se on lukijalle helpompaa kuin Puhdistus-kirjan ratkaisu, jossa vastaava on toteutettu poukkimalla ajassa sinne tänne ja vaihtamalla taajaan näkökulmahenkilöä. Epäilemättä useat kirjailijat seuraavat tulevien kirjojensa rakenteessa Oksasta.

Normassa näkökulmahenkilöitä on kaksi. Norma ei piilottele juuri mitään lukijalta, muttaMarion tietää ja tekee asioita, joita ei lukijalle kerrota. Tapa on kai pakollinen nykyaikana.

Oksanen osaa asiansa. Teksti on sujuvaa. Jännite säilyy kirjan läpi. Kerronta etenee verkkaisesti. Loppu on yllättävä paitsi juonen myös toteutustavan näkökulmasta. Oksanen on tehnyt sellaisen kirjan kuin on halunnut.

Alussa esitellään useita henkilöitä. Nämä kannattaa opetella, koska he ovat mukana koko kertomuksen ajan. Tässä pientä apua. Juonta ei seuraava luettelo paljasta.

Elli Naakka, höperö mummo.

Anita Ross, Ellin tytär, kuollut.

Reijo Ross, Anitan ex mies.

Norma Ross, päähenkilö.

Albiino, tytär Reijo Rossin uudesta avioliitosta.


Helena, Anitan ystävätär, "hullu".

Max Lambert, Helenan ex mies.

Marion, näiden tytär.

Alvar, näiden poika.

Alla, Max Lambertin uusi vaimo.

Sitten on vielä Eva, jonka asemaa lukija joutuu miettimään.