Oli pakko ostaa

Se nyt oli vaan ihan pakko ostaa. Menin rautakauppaan ostamaan mäntylautaa. Reitin varrella oli työkaluosasto. Työkaluosastolla oli Bosh-työkaluosasto, siellä teline, jossa oli kärkisarjoja (tai mitä nuo ruuvimeisselinterät sitten lienevätkään nimeltään). Yksi laatikko sanoi: "Osta minut". "Miksi", kysyin. "Koska minussa on tällainen sormen mittainen räikkäavain", se vastasi. Oli ihan pakko ostaa. Sen verran maltoin mieleni, että ennen kuin kiirehdin kotiin räikkäavainta ihailemaan, ostin ne laudat.

Viihdettä

Iltasanomat kertoo, mitä viihdettä illalla tulee telkasta.

Turhat numerot

Minkä takia postiosoitteessa on postinumero? Sen etsimisestä on paljon vaivaa, eikä siitä ole hyötyä kenellekään. Postinumero oli tarpeen siihen aikaan, kun lajittelukoneet osasivat lukea vain numeroita ja varsinkin sitä ennen, kun lajittelutieto koodattiin käsin kirjeen päälle tulevaksi oranssiksi viivakoodiksi. Mutta tämä kaikki on menneisyyttä. Nykyiset lajittelukoneet lukevat koko osoitteen, sekä paikkakunnan että katuosoitteen. Postinumeroa ei tarvita mihinkään. Haloo postilaitos! Poistakaa turha postinumero.

Pankkisiirrossa on tuskastuttavan pitkä viitenumero. Useimmiten se on turha. Maksajan ja maksun aiheen pystyisi kohdentamaan muutenkin. Melkein kaikissa tapauksissa riittäisi paljon lyhempi numerosarja, juokseva numero, jolla reskontra kohdistaa maksun laskuun.

Että kärsivällisyyden astia vuotaisi varmasti yli, pankkitilin numero muutettiin mielettömän pitkäksi. Miksi?

Jos jotain koodeja on pakko olla, miksi ne ovat yleensä vain numeroita? Se oli tarpeen siihen aikaan, kun käytettiin reikäkortteja. Monessako firmassa käytetään vielä reikäkorttien lajittelukoneita. Jos koodeissa olisi myös kirjaimia, ne voisivat olla paljon lyhempiä.

. - - .-.-  -- .. .-. ... ..  ..--..

Uusi blogi, se kolmas

Jostain pitää aloittaa. Tämä on minulta nyt kolmas yritys blogin pitämiseen. Ensimmäinen oli joskus kymmenen vuotta sitten silloisessa Geocitiesissä. Koko paikka haudattiin jonnekin Yahoon syvyyksiin. Osoite meni niin pitkäksi, että sitä ei kukaan jaksanut kirjoittaa. Toinen kokeilu oli omalla palvelimella (sunnoplast.com). Se toimi varsin hyvin, siis noin kirjoittamismielessä. Luultavasti sitäkään ei kukaan lukenut. Kirjoittelin sinne tekstinpätkiä silloin tekeillä olleesta kirjasta. Ajatus oli tavallaan hyötyä tavoitteleva, että joku lukisi ja kommentoisi. Mutta kuka olisi. Netti on tulvillaan valmiitakin tekstejä, hyviä, mietittyjä ja viimeisteltyjä.

Saa sitten nähdä, mitä tästä tulee. Ehkä tämä jää viimeiseksi merkinnäksi.