Vihainen leski jatkaa Lindgrenin Ehtoolehto-sarjan hengessä, vaikka ei olekaan sille jatkoa tai sen haarauma. Kustantaja sanoo kirjasta näin:
Ulla-Riitta Raiskio on elänyt tunnollisesti. Porannut päivittäin ihmisten hampaita, tehnyt suurella vaivalla kaksi lasta, elänyt rivitaloelämää ja ollut sairaan miehen omaishoitaja. Miehen lopulta kuoltua kaikki tuntuvat näkevän 74-vuotiaan lesken hauraana, omaan kuolemaansa valmistautuvana vanhuksena. Mitä vielä! Ullis on viimein vapaa. Enää pitäisi vain keksiä, mitä vapaudella tekisi. Moni ystävä on kadonnut tai kuollut, mutta onneksi Pike ja Hellu vielä tanssivat kahdella jalalla. Heidän kanssaan tulee koluttua Ikivihreä-diskoteekin leskimarkkinat, senioriväen hot joogat ja aikuisopiston kielikurssit.Koko esittelyteksti on luettavissa Teoksen sivulla.
Kirja on Lindgrenin takuuvarmaan tyyliin helposti luettavaa ja aidosti viihdyttävää. Sopii luettavaksi erinomaisesti, kun ei halua viisastua, sivistyä tai ymmärtää maailman pahuutta.
Jos haluat lukea kirjan, lopeta tämän blogitekstin lukeminen tähän.
Mutta mutta, toisaalta toisaalta. Kirjan - ainakin sen alkuosan - teemana tuntuu olevan, että yli seitsemänkymppiset ovat yhtä eroottisia, innokkaita bilettämään ja ryyppäämään kuin parikymppiset. Henkilöhahmot ovat paperinohuita. Päähenkilön lapset ovat kirjan hengen mukaisia yksiulotteisia ääliöitä. He tahtovat lykätä hankalan mummon säilytykseen ja päästä perintöihin käsiksi. Onneksi heitä on helppo kusettaa.
Kirjan loppupuolella tulee mukaan synkempiäkin sävyjä. Ihminen voi kuolla. Onneksi ei päähenkilö. Viimeisillä sivuilla hän löytää uuden ihanan miehen ja pääsee eroottis-euforiseen onnen tilaan. Sen ylitsepursuavaa kuvausta voi pitää kirjailijalta melkoisena taidonnäytteenä.
