Ryhmäteatterin ennennäkemätön näyttämöversio perustuu löyhästi Lewis Carrollin "Liisa Ihmemaassa" ja "Liisa Peilintakamaassa" -teoksiin, mutta sekoittaa mukaansatempaavaan koko perheen seikkailuun myös muiden tuttujen tarinoiden aineksia.
Just näin. Viittauksia muihin satu- ja fantasiajuttuihin on näytelmässä vaikka kuinka paljon. Viittaillaan myös muusikoihin, muihin julkkuihin ja poliitikkoihin. Miksi? Onko ajatus, että yleisö tykkää, kun onnistuu bongaamaan jotain tuttua?
Näytelmään on kehitetty oma kielensä. Sanoista on tehty kummallisia väännelmiä. Kai se on hauskaa. Näytelmässä on jonkinlainen juoni takana, luultavasti jopa hyvä, mutta se hukkuu jatkuvan hulinan ja vitsikkäiden heittojen alle.
Useimmat hahmot ovat hyviä. Puvustus on mainio. Näyttelijät tekevät parhaansa. Mutta käsikirjoitus ontuu raskaasti. kaikki mahdollinen on yritetty saada mukaan, pieru-kakka-huumoria unohtamatta. Näyttämöllä on koko ajan kova meno päällä. Katsoja hengästyy ja väsyy.
Maallikko ei osaa tunnistaa näytelmän taiteellisia päämääriä, vaan pitää sitä yksinkertaisena yleisön kalasteluna. Siinä Ryhmäteatteri onnistuu hyvin. Katsomo oli täynnä.
