Teksti sisältää juonipaljastuksia ja henkilökohtaisia, osin negatiivisia näkemyksiä.
Schlink sai runsaasti mainetta ja tunnettuutta kirjallaan Lukija (Der Vorleser, 1995)). Teos onkin hyvä, yhtenäinen ja lukemaan houkutteleva. Sen kytkeytyminen sodanaikaisiin tapahtumiin lisännee joidenkin mielenkiintoa, mutta sodanjälkeiset tapahtumat riittävät sinällään mielenkiintoiseksi kertomukseksi. Ainoa heikkous on loppuratkaisu; kuinka kirjailija ei keksinyt parempaa?
Hiljattain julkaistiin Schlinkiltä uusi teos, Olga. Päähenkilö on nyt nainen. Teos kattaa hänen elämänsä alusta loppuun, osin kolmeen kertaan. Teksti on varmaa Schlinkiä, sujuvaa, etenevää ja helposti luettavaa. Selostava ote on Olgassa vielä vahvempi kuin Lukijassa. Tarina etenee tosiaan päähenkilön varhaisvuosista hänen ikivanhana tapahtuvaan kuolemaansa asti. Joissain vaiheissa on isoja aukkoja, tarkoituksella. Niitä paikataan kirjan myöhemmissä osissa.
Teos koostuu kolmesta jaksosta. Ensimmäisessä kaikkitietävä kertoja käy läpi Olgan elämänvaiheet. Pääpaino on ympäri maailmaa huitelevassa miesystävässä ja nuoruuden merkittävien ihmisten kylmässä suhtautumisessa.
Toinen osa kertoo Olgan elämästä tuttavaperheen pojan näkökulmasta.
Kolmas osa koostuu kirjeistä, jotka Olga on lähettänyt poste restante Huippuvuorille hävinneelle miesystävälle. Kirjeet paljastavat piiloon jääneitä asioita, kuten esikerkiksi päähenkilöiden yhteisen lapsen ja Olgan viime töikseen tekemän terroriteon.
Nerokas rakenne. Tai sitten ei. Lukija saattaa väsyä ja kyllästyä. Kun tarinaa on lukenut kolmesataa sivua tietystä vinkkelistä ja viimeisillä sivuilla kerrotaan salaisuuksia, innostuuko lukija? Kirjan mittaan mietin, onko Schlink tullut vanhaksi. Ihmettelin tuota, kun muistelin, että kirjailija on viisissäkymmenissä. Mutta ei, tarkistus paljasti, että hän on synytyt 1944.
Kirja on saanut hyvän vastaanoton. Epäilemättä myös myynti tulee olemaan vahvaa. Käännös on tehty tai tekeillä useille kielille.
