Talven mäiskekuva on nähty.
Seuraavassa on vahvoja viittauksia elokuvan sisältöön. Tarkka juoniseloste on Wikipediassa.
Ensin 3D:stä. Tämä oli ensimmäinen näkemäni 3D-elokuva. Ajoittain kolmiulotteisuus näytti oikealta, vaikkakin kummallisella tavalla ylikorostuneelta. Välillä kaksiulotteiset hahmot liikkuivat eri syvyyksillä kolmiulotteisessa tilassa. Tilannetta eivät mitenkään parantaneet likaiset 3D-lasit. Terveiset Finnkinolle: laseja voisi tarkastaa ja puhdistaa. Taidan jättää seuraavan 3D-yrityksen odottamaan tekniikan kehittymistä.
Animaatiot ovat korkealaatuisia ja näyttelijätyö kelvollista. Elokuvan tapahtumat, roolihenkilöt ja ympäristöt hämmästyttävät. Melkein kaikki on aiempien Star Wars leffojen vastaaavien suoria kopioita tai muunnelmia. Kuolontähti on nyt planeetta, mutta yhtä kaikki se tuhoaa sinkoamallaan säteellä. Ja sen toisen kerran ampumisen estämiseen tulee kiire, kuten ennenkin. Onneksi heikko paikka on jonkilainen generaattori, kuten ennenkin. Ja se tuhotaan x-hävittäjillä hyökkäämällä, kuten ennenkin. Uusi maskijätkä pitää hassua tötteröä päässään ihan huvin vuoksi, ei pysyäkseen hengissä kuten Darth Vader.
Viittauksia edeltäviin leffoihin on runsaasti, osa niistä huumoria. Yleisö ei innostunut nauramaan. Myös muuta maailmaa muistetaan, Aatu-setäkin on päässsyt yhden kohtauksen innoittajaksi.
Vanhojen 4-6 osien pääroolien näyttelijät ovat päässet mukaan vanhoissa rooleissaan. Luke on mukana vain viimeisellä minuutilla. Muutenkin on pelattu varman päälle. Samalla on vältetty pahimmat ylilyönnit.
Yhdestä asiasta Disneylle suuri kiitos. Melkein jokaiseen Disney-leffaan kuuluvaa putoamiskiljuntaa ei ollut.