Valosaastetta

Eräällä mökillä oli ennen öisin pilkkosen pimeä, jos kuu ei sattunut mollottamaan taivaalla. Sitten parin kilometrin päässä olevalle valtatielle laitettiin katuvalot. Valtatie ei ollut hyvä valoista huolimatta. Tehtiin uusi moottoritie kiertämään mökki laajassa kaaressa toiselta puolelta. Nyt, jos on pilvistä, taivaanranta hohtaa joka puolella. Se näyttää ihan hauskalta.

Asia on ihan toinen, kun muistelee, mitä media on tiedottanut. Kaupungissa on katuvalot ja sillä hyvä. Mutta maaseudulla valot ja varsinkin katuvalot ovat valosaastetta. Ne tärvelevät mielikuvan maaseudusta elävänä museona, jossa mikää ei muutu. Tuntuu turvalliselta, että muutoksen ja uhkien maailmassa on tuo muuttumaton ympäristö, johon voi palata, jos urbaani elämänmuoto tuhoutuu. Uusi lastenkirjakin kertoo onnellisen lehmän seikkailuista 1800-lukua muistuttavassa ympäristössä.

Eläimetkin kärsivät valoista. En kyllä tiedä miten ja missä määrin. Joka tapuksessa minä kannan korteni kekoon valosaastetta vastaan. Käytän vastedes pihalla käydessäni sitä himmeämpää taskulamppua.

ABC-kylä

Ennen muinoin pitäjään kuin pitäjään rakennettiin kirkko. Köyhempiin puusta ja rahakkaampiin kivestä. Kirkon ympärille kertyi kauppoja ja asutusta, olihan kirkko paikka, jossa kaikki kävivät. Syntyi kylä, kirkonkylä. Kylän läpi, kirkon vierestä, kulki tie. Liikennettä tuli aina eenmmän ja enemmän. Tie ruuhkautui ja onnettomuudet lisääntyivät. Tehtiin uusi ohitustie kylän ulkopuolelle. Kaikki oli hyvin vuosikymmeniä.

Sitten tapahtui kummia. Uuden tien varteen rakennettiin ABC. Se ei ollut tavallinen bensanlorotuspaikka, vaan siellä on myös kauppa ja ravintola. ABC:n vuokralaisiksi tuli muita liikkeitä. Viereen rakennettin uusia kauppoja, niiden jälkeen asuntoja. Lopulta kunnan virastot muuttivat ABC:n luokse. Pitäjään oli syntynyt uusi keskusta. Mikä se on nimeltään?

Jääkö kirkko sinnittelemään näivettyvään kirkonkylään, vai muuttaako sekin ABC:n luokse?

Kesämökin leipäkone

Leipäkone oli palvellut kaksikymmetä vuotta ja tuottanut tuhansia leipiä. Vatkain tuli väljäksi ja sen juuresta vuoti nestettä koneistoon. Pinnoitus kului ja leipä oli vaikea saada vuoasta pois. Ostimme uuden, toista merkkiä. Hyvää leipää ei sillä saanut millään. Leipä siitä tuli, mutta melkein raaka ja mauton. Alkupareinen kone oli Panasonic. Sen merkkisiä ei ollut enää kaupoissa. Onneksi meillä on Huutonet. Neljätoista euroa liikkeelle, ja aidosti vähän käytetty kone muutti meille. Se teki hyvän leivän, aivan kuten alkuperäinenkin Panasonic. Vanha kone, siis se Pansonic, vietiin mökille. Jos vaikka joskus tulisi käytettyä.

Maalaiskauppojen leipävalikoima on suppeampi kuin kaupungissa. Suurten leipomoiden mössöviipaleet ovat hyvin esillä, mutta siinä se sitten onkin. Leipäkoneelle tuli käyttöä. Se oli tietenkin yhtä hankalaa kuin aikaisemmin kaupungissa, vanha kone ei maalaisilmasta parantunut. Mutta onneksi meillä on Huutonet. Kohta meillä oli myös mökillä vähän käytetty Panasonic. Hyvää leipää sai nyt mökilläkin pikkuvaivalla.

Vain yhtä ihmettelen. Miten ihminen voi pärjätä mökillä ilman leipäkonetta? Tarkoitan tietenkin Panasonic-leipäkonetta.

Jos metsää haluat hoitaa nyt ...

Metsään hakattiin kymmenkunta vuotta sitten parin hehtaarin aukko. Se olisi pitänyt raastaa koneella kuopille tai paremminkin möykyille ja istuttaa uudet taimet. Kaikki samaa puulajia tietenkin. Jostain syystä se jäi tekemättä. Rikollista tietenkin, mutta onneksi valvova tahi rankaiseva viranomainen ei asiaa huomannut. Nyt siellä on hyvä taimikko melkein koko alalla, pienellä osalla vähän harvemmassa. Menetys kasvuunlähdössä istutukseen verrattuna oli korkeintaan 5 vuotta, siis kymmenen prosenttia kasvuajasta ja -tulosta. Maan möyrimisen ja istuttamisen kustannus voi olla 30% saatavasta tuotosta. Kannattaa siis olla tottelematta.

Seuraus tästä menettelystä on se, että kasvava metsä on sekametsä, siis sellainen joka kauhistuttaa tukkiyhtiöitä, mutta on paljon paremmin suojassa erilaisilta tuhoilta kuin yhden puulajin metsikkö. Aukko on rinteessä. Ylhäällä on nyt paljon männyn taimia, keskellä kuusia ja kosteassa notkossa koivuja. Kuinka luonto onkaan viisas.

Miksi kaksi?

Kun olin pieni, asuin maalla. Monissa taloissa oli koira. Useimmiten se oli pystykorva. Oli mukana metsällä ja haukkui ohikulkijat. Meillä ei ollut koiraa, ei pystykorvaa eikä luppakorvaa. Jäin koirien ja koiranomistajien joukon ulkopuolelle. Muutin kaupunkiin. Sielläkin oli monella koira. Se ei ollut koirankopissa pihan nurkassa - eihän ollut omaa pihaakaan - vaan sisällä asunnossa. Seurakoira.

Aika muuttui. Nyt useimmilla koiranomistajilla on kaksi koiraa. Miksi? Onko kahdesta kaksinkertainen ilo? Kaksinkertainen seura? Voisin kysyä ensimmäisenä vastaantulevalta kahden koiran omistajalta, en siltä, jonka kaksi isoa mustaa koiraa syöksyvät päälle, vaan joltain jolla on kaksi hyvinkasvatettua koiraa hihnassa. En uskalla. Pelkäänkö koiravihaajaksi julistamista? Vai sitä, että saan kuunnella

- pitkän kuvauksen koiran, tai siis koirien, viisaudesta ja ihanuudesta
- koirien pitkät sairaushistoriat ja hoitokustannukset
- mitä kaikkea koirat ovat yksin ollessaan tuhonneet ja mitä se on maksanut
- tarkan kuvauksen omistajan aikaisemmista koirista, niiden elämäkerrat ja kuolinsyyt.

Vai pelkäänkö, että koirat kuitenkin hyppivät päälle ja kuraavat housuni ja nuolevat naamani?