Kun olin pieni, asuin maalla. Monissa taloissa oli koira. Useimmiten se oli pystykorva. Oli mukana metsällä ja haukkui ohikulkijat. Meillä ei ollut koiraa, ei pystykorvaa eikä luppakorvaa. Jäin koirien ja koiranomistajien joukon ulkopuolelle. Muutin kaupunkiin. Sielläkin oli monella koira. Se ei ollut koirankopissa pihan nurkassa - eihän ollut omaa pihaakaan - vaan sisällä asunnossa. Seurakoira.
Aika muuttui. Nyt useimmilla koiranomistajilla on kaksi koiraa. Miksi? Onko kahdesta kaksinkertainen ilo? Kaksinkertainen seura? Voisin kysyä ensimmäisenä vastaantulevalta kahden koiran omistajalta, en siltä, jonka kaksi isoa mustaa koiraa syöksyvät päälle, vaan joltain jolla on kaksi hyvinkasvatettua koiraa hihnassa. En uskalla. Pelkäänkö koiravihaajaksi julistamista? Vai sitä, että saan kuunnella
- pitkän kuvauksen koiran, tai siis koirien, viisaudesta ja ihanuudesta
- koirien pitkät sairaushistoriat ja hoitokustannukset
- mitä kaikkea koirat ovat yksin ollessaan tuhonneet ja mitä se on maksanut
- tarkan kuvauksen omistajan aikaisemmista koirista, niiden elämäkerrat ja kuolinsyyt.
Vai pelkäänkö, että koirat kuitenkin hyppivät päälle ja kuraavat housuni ja nuolevat naamani?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti