Lohjan Sammatissa on Johannes Lohilammen museo. Esittelyteksti sanoo näin:
Lohilammen museo on vanha rusthollitila 1700-luvulta. Kaksikerroksinen päärakennus joka on alkuperäisellä paikallaan on ilmeisesti 1770-luvulta. Museossa on laaja talonpoikaisesineiden kokoelma, jonka maanviljelijä, talousmies ja kulttuurivaikuttaja Johannes Lohilampi (1866-1938) on kerännyt, ja josta pääosa on Länsi-Uudeltamaalta. Esillä on myös muutamia Elias Lönnrotille kuuluneita esineitä sekä kirkkohuone ja kiertokouluhuone.
Rakennus on 1700-luvulta ja sen huomaa. Esite ei sano, kuinka kauan talo on ollut rappiolla. Muutamaa paikkaa on kunnostettu, mutta yleisesti vaikutelma on aivan toinen kuin esittelykuvissa. Talo on ollut luultasti Lohilammen kuolemasta (1938) asti ollut lämmittämättä ja ajoittain visivuotojen vaivaama. Homeen haju on vahva. Pinnat näyttävät sään kuluttamilta. Sisällä on pimeää ja ankeaa.
Talonpoikaisesineistö on suppea ja tuttu muista museoista. Monet esineet olivat kärsineet pahasti kosteudesta. Onneksi niihin ei saanut koskea. Kouluokka oli kiinnostavin paikka. sellaisia neljän hengen pulpetteja en ole muualla nähnyt.
Miksi Suomessa pitää olla museo joka korvessa? Täältäkin voisi viedä parhaat palat Lohjan museoon. Siellä ne olisivat asiallisessa säilytyksessä ja hoidossa. Mörskän voisi myydä sitä hoitamaan halukkaalle kesäasukkaalle.