Inchbaldin näytelmä pohjautuu käännökseen August von Kotzebuen tekstistä Das Kind der Liebe. Inchbald on muokannut sitä huomattavasti, jotta se sopisi paremmin englantilaiselle yleisölle. Esipuheessa hän kertoo hyvinkin onnistuneensa, koska katsojaluvut ovat olleet suuret. Näin varmaan on, mutta tämän päivän lukija hämmästyy, eikö ollut muuta esitettävää.
Tekstin alku on dramaattinen. Vanha nainen on joutunut kadulle kuolemaan nälkään ilman apua. Paikalle saapuu nuori sotilas. Kas, sotilas onkin naisen avioton poika. Hän käyttää vähät rahansa ostaakseen nälkiintyneelle äidilleen pullon viiniä. Äiti virkistyy. Poika on palannut kotiseudulle hakemaan syntymätodistusta. Sitä ei ole, koska poika on avioton. Hänen isänsä on Paroni, joka on vietellyt pojan äidin, oman äitinsä palvelijattaren.
Köyhä mökkilääispariskunta suostuu ottamaan äidin asuntoonsa ja haluaa auttaa, mutta rahaa ei ole. Poika lähtee kerjäämään. Hän pyytää rahaa Paronilta, joka on hänen isänsä, vaikka kumpikaan ei sitä tiedä. Poika vahvistaa pyyntöä miekalla. Poika pidätetään ja viedään vankeuteen paronin linnaan. Kuolemantuomio uhkaa.
Toinen juoni koskee paronin tytärtä ja pappia. Nämä ovat rakstuneet. Lemmenilmukset jäävät toteaviksi lausahduksiksi. No passion, sanoisi Charlotte Bronte. Nuoret
haluaisivat naimisiin, mutta säätyero on esteenä. Paroni ei suostuisi.
Tästä eteenpäin homma kulkee joudukkaasti ja suoraviivaisesti. Ei yllätyksiä, ei käänteitä. Paroni ja poika kohtaavat. Paroni epäröi. Pappi saa hänet kosimaan pojan äitiä. Paroni kosii, vaikka äiti on alhaissyntyinen. Kun hän on kerran lähtenyt sille tielle, hän antaa tyttärensä papille. Mökkiläiset saavat kukkarollisen kultkolikoita. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Hohhoijaa.
Aioin selvittää, mitä eroja on Kotzebuen ja Inchbaldin teksteillä. Mutta mutta. Kotzebuen tekstistä löytyi vain sivujen skannatut kopiot. 1700-luvun saksankieli fraktuuralla painettuna oli liikaa. Joku toinen on tehnyt jo tuon vertailun. Sen olisi voinut ostaa, hinta 40 €. Saituus iski. Olkoon vertailematta.
Mitä tässä näytelmässä on erityistä tämän päivän näkökulmasta. Sitä paremmin on aikaa kestänyt Jane Austenin kirja Mansfield Park. Yhdessä sen käänteessä nuori porukka innostuu näyttelemään ja näytelmäksi valitaan Lover's vows. Kirjan päähenkilö pitää näyttelemistä moraalittomana. Siitä aiheutuukin myöhemmin harmia. Paronin tytärtä esittää juuri naimisiin mennyt nuori nainen ja pappia huikentelevainen nuori mies. Näiden esittämää lempimiskohtausta harjoitellaan uudelleen ja uudelleen. Naisen aviomies on tyhmä ja tylsä, toisin kuin huikentelevainen nuorimies. Nuorimies houkuttelee naisen pakenemaan kanssaan aviomiehen luota (elopement), mutta hylkää tämän oman onnensa varaan. Paha juttu.
