perjantai 12. maaliskuuta 2021

Jamaica Inn

 Dafne du Maurier: Jamaica Inn, Google Play

ETsin käsiini Du Maurierin kirjan kurssin harjoitustehtävää varten. Gutenbergissa sitä ei ole, koska kirjailija on kuollut vasta vuonna 1989. Tarvitsin kirjan heti, joten etsin e-version. Suomenkileisenä sitä ei ole sähköisenä saatavilla. Vähän näyttää siltä, että sitä ei ole suomennettu ollenkaan. Kirja oli tuttu englannin kurssilta. Nyt luin sen uudestaan.

Wikipediassa on perusteellinen juoniselostus; sen verran perusteellinen, että sitä ei ole hyvä katsoakaan, jos aikoo lukea kirjan.

Jamaica Inn edustaa genreltään goottista kauhua, voisi sanoa että naisille suunnattuna. Silti siinä ei hempeillä, vaan ruumiita tulee kasoittain. Loppuratkaisu ja loppukohtaus eivät ole ihan linjassa tämän päivän naiskirjailijoiden tuotannon kanssa.

Jos kauhusta tykkää ja helpohko englanti on hallussa, niin siitä vaan lukemaan.

Hitchcock on tehnyt kirjan pohjalta epäonnistuneen elokuvan. Filmin mustavalkokuvaus on loistava, samoin Maureen O'Hara. Muutoin leffa on varsin kummallinen, sanoisinpa hullunkurinen.


torstai 11. maaliskuuta 2021

Margarita

 Anni Kytömäki: Margarita, Gummerus 2020

Vihdoinkin sain finlandiavoittajan luettua. Kannatti se lukea. Kerronta on vähäeleistä, ei suurta draamaa, vaikka päähenkilölle tulee vastaan vaikeita tilanteita. Teos on mainio vastakohta nykyisin niin yleisille yliviritetyille kirjoille. Ei herkutella seksillä eikä väkilvallalla, ei luoda jännitystä vihjailuilla ja ennakoinnelilla. Asiat tulevat esiin silloin, kun ne tapahtuvat.

Alkuun oli vaikea pysyä mukana, kuka romaalihenkilöistä on kuka ja mitä varten. Loppua kohti henkilöiden langat kohtaavat. Yhteensattumia on paljon. No mikä siinä, tämähän on fiktiota. Viimeisille sivuille on haettu erilaista (muussa kirjaliisuudessa normaalia) jännitystä. Ehkä turhaan. 

En viitsi rakennella tähän minkäänlaista juoniselostetta. Niitä on muilla bloggaajilla jo tarpeeksi. Esimerkiksi täällä on hyvä esittely, mukana myös arviointia kirjoitustyylistä ja kirjan teemoista.

 Esittelyteksti on Gummeruksen sivulla.