lauantai 23. tammikuuta 2021

Lover's vows

Elizabeth Inchbald: Lover's vows, 1798, Project Gutenberg

Inchbaldin näytelmä pohjautuu käännökseen August von Kotzebuen tekstistä Das Kind der Liebe. Inchbald on muokannut sitä huomattavasti, jotta se sopisi paremmin englantilaiselle yleisölle. Esipuheessa hän kertoo hyvinkin onnistuneensa, koska katsojaluvut ovat olleet suuret. Näin varmaan on, mutta tämän päivän lukija hämmästyy, eikö ollut muuta esitettävää.

Tekstin alku on dramaattinen. Vanha nainen on joutunut kadulle kuolemaan nälkään ilman apua. Paikalle saapuu nuori sotilas. Kas, sotilas onkin naisen avioton poika. Hän käyttää vähät rahansa ostaakseen nälkiintyneelle äidilleen pullon viiniä. Äiti virkistyy. Poika on palannut kotiseudulle hakemaan syntymätodistusta. Sitä ei ole, koska poika on avioton. Hänen isänsä on Paroni, joka on vietellyt pojan äidin, oman äitinsä palvelijattaren. 

Köyhä mökkilääispariskunta suostuu ottamaan äidin asuntoonsa ja haluaa auttaa, mutta rahaa ei ole. Poika lähtee kerjäämään. Hän pyytää rahaa Paronilta, joka on hänen isänsä, vaikka kumpikaan ei sitä tiedä. Poika vahvistaa pyyntöä miekalla. Poika pidätetään ja viedään vankeuteen paronin linnaan. Kuolemantuomio uhkaa.

Toinen juoni koskee paronin tytärtä ja pappia. Nämä ovat rakstuneet. Lemmenilmukset jäävät toteaviksi lausahduksiksi. No passion, sanoisi Charlotte Bronte. Nuoret
haluaisivat naimisiin, mutta säätyero on esteenä. Paroni ei suostuisi.

Tästä eteenpäin homma kulkee joudukkaasti ja suoraviivaisesti. Ei yllätyksiä, ei käänteitä. Paroni ja poika kohtaavat. Paroni  epäröi. Pappi saa hänet kosimaan pojan äitiä. Paroni kosii, vaikka äiti on alhaissyntyinen. Kun hän on kerran lähtenyt sille tielle, hän antaa tyttärensä papille. Mökkiläiset saavat kukkarollisen kultkolikoita. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Hohhoijaa.

Aioin selvittää, mitä eroja on Kotzebuen ja Inchbaldin teksteillä. Mutta mutta. Kotzebuen tekstistä löytyi vain sivujen skannatut kopiot. 1700-luvun saksankieli fraktuuralla painettuna oli liikaa. Joku toinen on tehnyt jo tuon vertailun. Sen olisi voinut ostaa, hinta 40 €. Saituus iski. Olkoon vertailematta.

Mitä tässä näytelmässä on erityistä tämän päivän näkökulmasta. Sitä paremmin on aikaa kestänyt Jane Austenin kirja Mansfield Park. Yhdessä sen käänteessä nuori porukka innostuu näyttelemään ja näytelmäksi valitaan Lover's vows. Kirjan päähenkilö pitää näyttelemistä moraalittomana. Siitä aiheutuukin myöhemmin harmia. Paronin tytärtä esittää juuri naimisiin mennyt nuori nainen ja pappia huikentelevainen nuori mies. Näiden esittämää lempimiskohtausta harjoitellaan uudelleen ja uudelleen. Naisen aviomies on tyhmä ja tylsä, toisin kuin huikentelevainen nuorimies. Nuorimies houkuttelee naisen pakenemaan kanssaan aviomiehen luota (elopement), mutta hylkää tämän oman onnensa varaan. Paha juttu.

lauantai 2. tammikuuta 2021

The Romance of the Forest

 Ann Radcliffe on 1700 ja 1800 -lukujen taitteessa elänyt kirjailija. 

Hän on yksi goottinen kauhu -nimellä tunnetun genren perustajia. Romance of the Forest (1791) on hänen kolmas teoksensa. Siitä tuli hänen kirjallinen läpimurtonsa. The mysteries of Udolpho (1794) on ainoa suomennettu Radcliffen teos. Sitä pidetään hänen merkittävimpänä aikaansaannoksenaan. Se oli jättimenestys, myös kirjalijalle. Kustantaja maksoi käsikirjoituksesta 500 puntaa. Tavanomainen korvaus oli siihen aikaan kymmenen puntaa. Udolpho on myös Jane Autenin Northanger Abbey -kirjan parodioinnin kohteena.

Tästä eteenpäin ei kannata lukea, jos aiot  lukea teoksen, sillä seuraavassa on raskaita juoniplajastuksia.

The Romance of the Forest on varsin kummallinen kirja. Alkupuoli on puhdasta kauhua. Nykymaailmassa sen kauhuelementit tuntuvat väljähtäneiltä ja kliseisiltä. Siitä ei toki voi syyttää kliseisiksi muodostuneiden tapahtumien luojaa. Päähenkilö on nuori neito, joka on heitteillä muiden armoilla. Rikoksiaan suureen metsään pakeneva mies ja hänen vaimonsa auttavat neitoa. Paha markiisi vainoaa häntä, haluaa ensin rakastajattarekseeen ja myöhemmin tappaa. Toisaalta häntä kosii nuori mies toisensa jälkeen. Yhteen heistä neito rakastuu viidessä minuutissa. Uhka ja kaltoinkohtelu toisensa jälkeen vyöryy neitoa kohti. Itkua riittää litrasta toiseen. Viimein, suunnilleen kirjan puolivälissä neito pääsee markiisia pakoon merkittävien vaiheiden jälkeen, joissa sekä rakasta että markiisia lyödään miekalla päähän.

Sitten ollaankin Italiassa, turvassa. Neito pääsee paikallisen papin perheeseen lähes oman lapsen asemaan. Kaikki on hyvin, niin hyvin kymmeniä sivuja, muuten mutta neito huokailee vankilassa viruvan rakkaan perään.

Papin terveys horjuu ja sitä lähdetään parantamaan rannikolle. Erinäisten käänteiden jälkeen tullaan rakkaan vankilan luokse. Käy ilmi, että kuolemaantuomittu rakas on papin poika. Lukuisia sivuja vietetään vankisellissä ottamassa jäähyväisiä kohta teloitettavasta rakkaasta. Itkua riittää. Lukija käy kyyniseksi, koska on varma, että teloitus kuitenkin siirretään.

Loppuhuipennus tapahtuu Pariisissa. Paha markiisi on haastanut oikeuteen neitoa alussa auttaneen miehen. Oikeudenkäynti venyy ja laajenee. Se kääntyy vähitellen markiisia vastaan. Markiisia auttaneet roistot ja neito todistavat. Vähävarainen markiisi on tapattanut upporikkaan veljensä. Neito on tämän veljen tytär. Markiisi tekee itsemurhan ennen ratkaisevaa oikeudenistuntoa. Neito saa isänsä suuren omaisuuden ja lisäksi osan pahan markiisin varoista. Kuolemaantuomittu rakas armahdetaan ja hän saa korkean viran armeijassa. Neito ja rakas asettuvat onnellisina asumaan Sveitsiin järven rannalle. 

Yksi roistoista kertoo vapaaehtoisesti, että hän on tappanut markiisin veljen tämän käskystä. Kiitokseksi hänet hirtetään.

Että sellainen tapaus.


Lisää Radcliffestä voit lukea täältä, ja täältä.

ja tätä postausta laajakatseisemman The Romance of the Forest -teoksen referaatin täältä.

Kuvalähde Wikimedia Commons.