Entisaikojen kuninkaallisilla oli paljon hoviväkeä. Näiden piti norkoilla koko ajan paikalla, oli tekemistä tai ei, siltä varalta, että majesteetti saattoi haluta jotain.
Nykyajan itsevaltias on tietokone ja sen sisällä Microsoft. Microsoft on ollut itsevaltias jo vuosia ja sen huomaa. Kiitettävää kyllä, se on kehittänyt tuotteitaan. Mutta kehityksen suuntaa ei ole kysytty asiakkailta, vaan Microsoft on tehnyt mitä itse on parhaaksi nähnyt. Viimeisin esimerkki on Windows 8.0, jota ei voinut käyttää ilman skitsofreenisuuskohtausta, eikä ammattikäytössä edes sen kanssa. Onneksi realismi tuli vastaan ja Microsoft korjasi suurimmat älyttömyydet versioon 8.1.
Aikaisemmin Windowsilla oli tapana kieltää katkaisemasta koneen virtaa tai virtajohtoa, kun käyttäjä halusi lopettaa. Ei hyvä. Käyttäjähän saattoi jättää koneen paikalleen ja lähteä tiehensä.
Tänään koneeni halusi taas päivittää, kun yritin sulkea sitä. Nyt virran päällä pitäminen ei riittänyt. "Pysy tietokoneesi äärellä, kunnes tämä on valmis", kone sanoi. Odottelin hyvän aikaa. Kun valmista ei alkanut tulla, menin suihkuun, puin, leikkasin kynnet, lämmitin ruokaa, söin, keitin kahvia, join, silitin pyykkiä. Aina välillä kävin kuikuilemassa konetta. Se vain päivitti ja päivitti. Lopulta tuli valmista. Melkein kaksi tuntia kului päivitellessä. Kertaakaan kone ei kysynyt mitään eikä ilmoittanut muuta, kuin että se päivittää.
Arvoisa Microsoft. Miksi minun olisi pitänyt istua kaksi tuntia kuvaruuta tuijottamassa?
---
Jotenkin minua vaivaa, että tuliko siitä päivitysestä huonompi, kun en osallistunut kunnolla.
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
maanantai 9. joulukuuta 2013
Esbo boende
Espoon asukas asuu Espoossa, noin enimmältään ja pääsääntöisesti. Espoo on teknologiakaupunki. Espoon asukas saa varmaankin sähköpostia sähköiseen postilaatikkoonsa. Postilaatikolla on osoite, yleensä enemmän tai vähemmän vastaanottajan nimi.
Teknologian riemukulun hitauden vuoksi Espoon asukas saa myös paperipostia. Sitä varten hän tarvitsee muovisen tai metallisen postilaatikon. Postilaatikossa on Espoon asukkaan nimi tai jokin muu yksilöivä tieto.
Teknologian riemukulun hitauden vuoksi Espoon asukas saa myös paperipostia. Sitä varten hän tarvitsee muovisen tai metallisen postilaatikon. Postilaatikossa on Espoon asukkaan nimi tai jokin muu yksilöivä tieto.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)