HUS -sairaalatilanne

 Tältä näyttää tilanne HUS-alueella. Asteikko 0-250 ihmistä.

Neiti Liwin

Neiti Liwin, Stiernstedt, Marika, 1927
Alkuteos Fröken Liwin, 1925

Yllä olevassa linkissä on ruotsinkielinen juoniseloste, joten tässä ei siitä sen enempää. Artikkelin käännnöstä suomeksi ei Wikipediassa (ihme kyllä) ole.

Stiernstedtin teos oli aikanaan suuri myyntimenestys ja aiheutti runsaasti keskustelua. Ei ihme, sivusihan se arkaa ja vaiettua aihetta: aviottomien lasten häivyttämistä olemattomiin. Siihen oli toimivat palvelut. Barnmorska (mitä lienee suomeksi) tarjosi tilan ja palvelun piileskellä raskauden loppuajan ja synnyttää kenenkään tietämättä. Änglamakerska otti vastasyntyneen haltuunsa ja huolehti, että tämä kuoli nälkään ja tauteihin.

Stiernstedtin kirjassa ulkopuolinen nainen löytää sattumalta  änglamakerskalla olevan nälkiintyneen lapsen ja ottaa sen kasvatikseen. Suuri osa kirjasta kuvaa tämän lapsen ja kasvattiperheen tapahtumia.

Oikea äiti, neiti Liwin ei pääse teostaan yli. Hän järjestää lopulta niin, että saa

15-vuotiaan tyttärensä kasvattilapsekseen, pitäen todellisen suhteen salassa. No, tästä seuraa tietysti vaikeuksia ja konflikti. 

Neiti Liwinin luonne on ailahtelevainen eikä sovellu lapsen kasvattamiseen. Jää lukijan arvattavaksi esittääkö kirjailija, että vuosien salailu myrkyttää luonteen, vai oliko se vino ankaran lapsuuden kasvatuksen takia. Hän välttää taitavasti kaikenlaisen moralisoinnin.

Sivujuonena rakentuu Liwinin lapsen ystävyys ja yksipuolinen rakkaus pari vuotta vanhempaan poikaan. Lapset kasvavat isoiksi. Toistaako tytär äitinsä erehdyksen? Asia selviää kirjan viimeisillä sivuilla.

Teos on aikansa tuote. Kaikkitietävä kertoja näkee ja kuvaa osapuolten ajatukset ja mielentilan näiden yksin ollessa ja keskustelun repliikkien välissä. Kerronta siirtyy oudosti näkökulmahenkilöstä toiseen kesken kohtausten. Pikku sivujuonia, tapahtumia ja kuvailua on runsaasti. Satakunta sivua voisi huoletta napsia pois.

Kirja on saatavissa divareista suomeksi ja ruotsiksi. Ruotsinkielinen versio on tulossa Project Gutenbergiin lähiaikoina.

Joulun kaksi näkymää

 Joulu on taas, kattiloihin en ole kurkkinut. Mustan ja valkoisen joulun arvuuttelu on menossa, tietysti. Nyt kylläkin laimeilla kierroksilla, on muuta uutissisältöä. 

Mustakin joulu voi tuntua hyvältä. Pimeys on turvallista, suojelevaa. Vesipisarat pehmentävät kovan urbaanin maiseman. Tällaista oli kortintekoaikaan. Nyt maa (asfaltti) on valkoinen, mutta on  myöhäistä saada siitä korttia tähän lähtöön.

Hyvää joulua!  siis, perinteiseen tapaan.

Dystooppinen näkemys menossa olevaan aikaan kiteytyy alla olevaan kuvaan. Mutta eihän se ole totta, eihän!

Mestari Olavin häät

Carl Georg Starbäck 1828 – 1885 oli ruotsalainen historioitsija ja kaunokirjailija, sanoo Wikipedia. Paitsi tiedemies ja opettaja, hän oli myös tuottelias kirjailija. Saavutusten merkitystä lisää se, että hänen terveytensä oli horjuva ja lopetti työt ennenaikaisesti.

Starbäck kirjoitti menestyksellisesti historiallisia romaaneja Walter Scottin ja Bernhard Severin Ingemannin jalanjäljissä ja laati kiehtovia kuvauksia Ruotsin historian henkilöistä Engelbrekt Engelbrektssonista ja Nils Bonpoika Sturesta. Suurista painoksista ja laajasta lukijakunnasta huolimatta akateeminen maailma suhtautui välinpitämättömästi hänen kaunokirjalliseen tuotantoonsa. (Wikipedia)

Starbäckin kirjojen merkitys on siinä, että ne toivat kansan tietoisuuteen elävästi Kustaa Vaasan ajat, niiden merkittävät tapahtumat, jotka määrittivät, kuuluuko Ruotsi Tanskan yhteyteen vai ei. Nykyajan lukijan on helppo osoittaa kirjoissa rakenteellisia ja kerronnallisia ongelmia, jotka tekevät lukemisesta raskasta.

Mestari Olavin häät on kertomus Kustaa Vaasan kuninkaaksi valitsemisen jäkeisiltä parilta vuodelta. Kuningas on siinä sivuosassa, päähenkilöitä ovat uskonpuhdistajapappi Olavi Pietarinpoika, hänen morsiamansa Kristiina, Joakim Brahen leski Kristina Gyllenstjerna ja juonittelevat munkit. Nimet ovat vanhan suomennoksen mukaan. Kirjan lisäotsikko on "romanttinen kertomus". Alkuperäistekstin mukaan "romantiserad berättelse". "Romantisoitu kertomus" sopiikin hyvin teosta määrittämään.

Kirjan kieli on vanhahtavaa, niin alkuperäisen kuin suomennoksenkin. Se antaa tavallaan historiallisen syvyyden tuntua mutta vaikuttaa toisaalta vähän hassulta. Starbäck kuvaa ihmisten tunnetiloja silmien leiskunnalla tai värittömyydellä sekä ihon kalpeudella tai punoituksella. Vähitellen tuo tulisilmäisyys alkaa huvittaa.Aikansa tapaan kerrontaratkaisu on kaikkitietävän kertojan. Ja hän tietääkin kaiken kaikista henkilöistä, heidän ajatuksistaan ja mielentilastaan, heidän menneisyydestään ja tapahtumien liittymisestä yleiseen historiankulkuun. Tutkija ei ole ihan pysynyt pilttuussaan. Kerronta hyppii tapahtumasta, henkilöistä ja paikasta toiseen. Ei niin tavatonta, mutta lukija jää kaipaamaan väliin jääneiden kuvausta. No, jännitystähän siinä nostetaan, kun juonen kannalta oleelliset tapahtumat jäävät lukijalta pimentoon ja niiden seurakset selitetään myönemmin. Starbäck on innokas lisäämään jännitystä myös ennakoinneilla, onnistuneilla ja vähän naiveilla. Onhan kirjan nimikin yhdenlajin ennakointi. Jännnitys tiivistyy loppua kohti ja tapahtumat saavat vauhtia. Viimeiset sivut ovat kuin Marx-veljesten elokuvan käsikirjoituksesta.

Kreivi Johan oli mies parhaissa 
vuosissaan, muhkea ulkonäöltään ja liikkeissään pehmeyttä ja
miellyttäväisyyttä, joka teki hänet suuressa määrin rakastettavaksi.
Kentiesi olisi kuitenkin saanut olla hieman enemmän lujuutta hänen
katseessaan ja hieman enemmän miehuutta yleensä hänen olennossaan.

Siinä istuessaan rouva Margaretan käsi kädessään ja tarkastellen
silmäillessään kallisarvoista sormusta, jota Margareta kantoi
sormessaan, muodosti hän katsojalle rakastettavan kuvan elähtäneestä
ritarismiehestä.

Leikkisä hymy väreili hänen huulillaan ja lempeä liekki paloi hänen
tummissa silmissään ...

Alkaisikohan olla uuden käännöksen aika? 

Alkuperäisteksti menee näin:

Greve Johan var en man i sina bästa
år, av ett ståtligt utseende och med en mjukhet och
ett behag i alla sina rörelser, som gjorde honom i
hög grad älskvärd. Måhända skulle man dock velat
hava litet mera fasthet i hans blick och litet mera
karlavulenhet i allmänhet i hans väsende.

Där han nu satt med fru Margaretas hand i sin
och med blicken granskande en dyrbar ring, som
Margareta bar på sitt finger, utgjorde han för betraktaren
en älsklig bild av en belevad riddersman.

Skämtet lekte på hans läpp, medan en mild låga

brann i hans mörka öga.

Vanhentunut sanasto loistaa tässä otteessa lähes kokonaan poissaolollaan, mutta onhan sentään "måhända" ... 

Måhända tämänkin kirjan joku lukee. Gutenbergista se on saatavilla, toistaiseksi vain suomennoksena. Alkuperäinen on tulossa.

Että onko puolukoita?

 No on.

Hyvä vihje: etsi sieltä mistä poimit viime vuonna.

Parempi vihje: etsi matalista ja kosteista paikoista, suon tai ojan läheltä. Pitää tietenkin olla avaraa maastoa, esimerkiksi karulla hakkuuaukealla, joka ei ole vielä kasvanut umpeen.

Onko kartasta apua? On tietysti suunnistamiseen mutta ei marjapaikkkojen löytämiseen. Jos kartassa on hakkuuaukea, se kasvaa luultavimmin jo pusikkoa. Jos kartassa on mäki, se voi kasvaa puolukoita, mutta luultavammin siellä on vain heinää.

Hyvää marjasyksyä!

Ettäkö ei ole mustikoita?

 

Onhan toki.  Yhtä paljon kuin viime vuonna. Siis paljon.

- Niitä on metsässä. Joissain metsissä.

- Samoissa paikoissa kuin viime vuonna,

- mikäli paikka on kostea, siis notkelmassa tai suolla.

Kehveli

 Antti Heikkinen: Kehveli, WSOY, 2018

Kuvalähde WSOY

"Mahanpohjasta naurattava veijariromaani, jossa parhaiten pärjää vähän kehveliluontoisempi eläjä." Näin sanoo WSOY. Minun mahanpohjassani on jotain vialla, tulkitsisi luultavasti WSOY. Kulunut ja kaluttu veijarirommanityyli ei napannut. Mutta: Jos piti " Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi -kirjasta, pitää myös Kehvelistä. Ja kääntäen.

Heikkisen kirja alkaa yksilötarinana, veijariromaanityyliin. Mikäs siinä, aivot narikkaan, sitä tarvitsee ajoittain. Vähitellen Suomen ja maailman sodanjälkeinen historia kirjoitetaan uusiksi. Toiset presidentit, toiset merkkihenkilöt, tosielämän merkkihenkilöiden kurjistunut ura. Yhdenlajin huumoria, joistakin hauskaa, mutta minulla ei napannut.

Kehveli on ehdottoman helppolukuinen eikä rasita mieltä.  Sellaista saattaa hyvinkin tarvita tässä ajassa. Tapahtumat ovat tavallaan dramaattisia, mutta kerronta on toteavaa, lässyttävää. Jännite puuttuu.

Antti Heikkiseltä on jo uutta tulossa: Kari Tapion elämäkerta on WSOY:n uutuuksissa. Odotettavissa lienee hyvin erityylistä tekstiä kuin Kehveli.