torstai 3. tammikuuta 2013
Artikkeli vai mikä?
Wikipedia määrittelee artikkelin näin: "Kieliopissa artikkeli on substantiiviin kiinteästi liittyvä sana, joka kertoo sen viittaussuhteesta. Artikkeli voi ilmaista esimerkiksi käytetäänkö substantiivia yleisessä vai erityisessä merkityksessä".
Suone kielestä se toteaa: "Suomen kielessä ei esiinny varsinaisia artikkeleita, mutta pronomineja eräs, yksi ja se käytetään toisinaan artikkelin tapaan, varsinkin puhekielessä".
Näin substantiivien suhteen, mutta entä lukusanat, numeraalit?
Jopa. Epämääräinen artikkeli. Kertoo, että seuraava luku on epämääräinen. "Tämän laajakaistayhteyden nopeus on jopa kahdeksan megabittiä sekunnissa." Ilmaus tarkoittaa, että nopeus saattaa olla kahdeksan, mutta se saattaa olla jotain muutakin, yleensä vähemmän. Toisissa käyttötilanteissa "jopa" tarkoittaa vain, että seuraava sana on lukusana. Alunperin jopa-sanaa käytettiin ilmoittamaan, että perässä seuraa jotain ihmeellistä. "Tässä matkapuhelimessa on jopa 16 megatavun muisti." Pahimmillaan ison mainoksen kaikki kymmenet luvut oli jopatettu.
Yhteensä. Määräävä artikkeli. Tässä on kaikki. Nämä on laskettu, ja tässä on tulos. Ei yhtään enempää eikä vähempää. Käytetään myös pelkästään ilmoittamaan, että seuraava sana on lukusana. Joskus muinoin sanaa "yhteensä" käytettiin ilmoittamaan yhteenlaskun lopputulosta. "Pihassa oli kaksi poikaa ja yksi tyttö, yhteensä kolme lasta."
Eri. Sanalla ilmastaan, että edeltävä sana oli lukusana. Korostaa myös luvun ilmaisemien kohteiden erillisyyttä. "Pihassa oli kolme eri poikaa". Tällä varmistetaan, että lukija ei erehdy luulemaan, että pihassa oli kolme samaa poikaa.
Yhteensä eri. "Pihassa oli yhteensä kolme eri poikaa". Pihassa oli kolme poikaa. Ketään ei jäänyt huomaamatta, eikä ketää ole laskettu kahteen kertaan. Käytetään myös ilmaisemaan, että seuraava sana on ihan varmasti lukusana.
Sana ja numero. "Pihassa oli kolme (3) poikaa." Aivan loistava lyhyt ja naseva ilmaus. Luetaan näin: tämän tekstin kirjoittaja ei ole sanallisen ilmaisun jättiläisiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti