keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Blogimarkkinointi

Katleena Kortesuo ja Jarkko Kurvinen: Blogimarkkinointi, blogilla mainetta ja kunniaa. Talentum 2011.
Kuvalähde: Talentum

Kirjan nimi kertoo sen sisällön ytimen, miten käyttää blogia hyväksi tuotteensa tai palvelunsa markkinoinnissa. Kokonaisuudessaan se kattaa paljon laajemman alueen. Nimi voisi olla vaikkapa "Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää blogeista liiketoiminnassa". Sellainen nimi taas olisi tylsä, eikä kukaan jaksaisi sitä edes muistaa.

Kirja kattaa laajalti eri tietämystasoja blogeista ja niiden hyödyntämisestä. Se alkaa blogin perustamisesta, sen nimeämisestä, teknisestä perustamisesta, kirjoittamisen vaikeudesta ja kaikesta, mitä aloitteleva bloggaaja kohtaa. Jatkosse edetään syvälle blogin lukijankunnan analysointiin ja blogin kävijämäärän lisäämiseen. Tämän skaalan tekijät hallitsevat taitavasti. Teksti pysyy koko ajan luettavana vähemmänkin taustatietoa omaaville. Toisaalta perusasiat on kirjoitettu niin sujuvasti, että niiden lukeminen ei kyllästytä, vaikka asiat jo tietääkin.

Kirjan näkökulma on pääosin sen kirjoittajien näkökulma, itsenäisten konsulttien, jotka markkinoivat itse palvelunsa. Viimeinen lyhyt luku käsittelee blogeja isommissa organisaatioissa. Se maistuukin jo puisevammalta. Saattaa tietysti johtua siitä, että kaikki isoja organisaatioita koskeva maistuu puulta.

Parasta teoksessa on sen antama tietoaines. Se on riittävän kattava, jotta pääsee eteenpäin, mutta ei masenna liioilla yksityiskohdilla. Blogien vaikutuksia ja hyötyjä koskevat pitkin koko tekstiä sijoitellut maininnat koettelevat lukijan uskomiskykyä. Vähempi ja paremmin perusteltu ylistäminen olisi riittänyt.

Blogimarkkinointi on mainio kirja jokaiselle, joka hyödyntää tai harkitsee blogia liiketoimintansa tukena. Siitä on paljon hyötyä myös harrastelijabloggaajalle, jolla ei ole liiketoimintatavoitteita.

2 kommenttia:

  1. Hyvä, että muistutit tästä kirjasta!
    (Meni äsken kommentti väärään postaukseen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanki ihmeessä. Luulen että pystyt soveltamaan siitä monta asiaa.

      Mitä niistä käyttää ja mitä ei, on tietysti mietinnän arvoinen asia. Konsulttihan pyrkii avoimesti maksimaaliseen myyntiin ja voittoon. Kirjailija on stereotyyppisesti ihan ulalla raha-asioista ja tekee vain taidetta. Kuinka paljon kirjailija voi ajatella kaupallista menestystä ja markkinoida avoimesti tuotteitaan on sitten sofistikoituneempi juttu.

      Tunnettuuden kasvattaminen blogivierailijoita lisäämällä on turvallisella puolella.

      Poista