sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Naantalin kylpylässä


Naantalin kylpylä oli mahtava paikka, kun sinne tuli ensimmäisen kerran monta vuotta sitten. Komea rakennus, hieno allasosasto, mukavat ja isot huoneet. Asiakkaat olivat vanhempia, ei jäänyt juoksevien teinien jalkoihin.

Sitten kylpylää alettiin kehittää. Viereen tuli asuntolaiva, isompi laiva. Tuli viikko-osakkeita, tuli asuntohotelli viereen. Kehittäminen tuotti tulosta, enemmän asiakkaita, enemään rahaa, mahdollisuuden nostaa hintoja, vaihtaa kuntoutettavat nuoriin ja kauniisiin. Viihtyvyys kärsi.

Kävimme taas kylpylässä, nyt muutaman vuoden tauon jälkeen. Paljon vanhaa hyvää oli tallella. Uimalaan mahtui hyvin, vaikka oli viikonloppu ja pikkujoulukausi. Ilmeisesti bilettäjät eivä ole kovia uimaan. Muutama muu havainto:

- Suihkut oli uusittu. Jo oli aika. Uudet ovat stressisuihkut, mutta eivät pahimmasta päästä.
- Kiuas on uusi ja saunaa on muutenkin uusittu.
- Altaalla kaikki oli ennallaan, hyvä niin.
- Toinen ravintoloista oli muutettu suomalais-thaimaalaiseksi. Suomalaistyyppinen ruoka oli todella hyvää. Palvelu toimi hyvin. Myös hinta oli isonumeroinen.
- Huoneessa olivat ne samat sohva ja nojatuoli. Ne jotka olivat varsin kuluneita jo silloin ennen.
- Ikkuna ei mennyt täysin kiinni. Siitä veti ja kuului ääntä. Huoltomies tuli nopeasti. Laittoi paremmaksi mutta ei täysin kuntoon.
- Äänet käytävältä tulivat huoneeseen esteettä puoli yötä. Näin on ollut ennenkin, mutta ei ole ollut pikkujoulua.

Yhteenvetona vaikutelma oli kohalaisen positiivinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti