Pari vuotta sitten luki lehdissä, että Olli Muurainen oli ostanut Billnäsin joutilaana olevan ruukin ja aikoi perustaa sinne elämyskeskuksen. Seuraavaksi kuulimme, että hän on ostanut Pohjan kunnalta satakunta vuokra-asuntoa. Uutisoitiin salailusta ja kähminnästä kunnan organisaatiossa. Vuokralaiset hermostuivat ja valittivat. Prosessi on kesken.
Uutisoitiin myös, että Muurainen on ostamassa 1,6 hehtaarin maapalan Fiskarsilta. Kaupanteko kesti vuosikaudet ja päättyi tuloksettomana. Muurainen yritti kaikki kiertotiet Fiskarsin hallituksen puheenjohtajaa myöten. Ei onnistunut. Tyytyikös Muurainen tähän? Ei toki. Hän aikoo panna Fiskarsin koko 15000 hehtaarin maaomaisuuden myyntiin, mukana tietysti hänen haluamansa 1,6 hehtaaria. Oikea tilaisuus siihen on yhtiökokous. Paha kyllä, Muuraisella ei ole enemmistöä yhtiökokouksessa. Ei, hänen omistuksensa yhtiön osakkeista on 0,007 prosenttia. Muurainen ei lannistu. Hän kerää valtakirjoja.
Muurainen lähetti kirjeen kaikille Fiskarsin osakkeenomistajille. Kopio siitä on täällä. Muurainen haluaa, että omistajat antavat hänelle valtakirjan, jotta hän saisi tonttikauppansa kuntoon yhtiökokouksessa. Hämmästyttävää. Antaa nyt mitättömän rahtusen omistajalle valtakirja mesoa yhtiökokouksessa yhdestä yhtiön operatiivisesta pikkuasiasta.
Kirjeessään Muurainen uhkailee Fiskarsia oikeudenkäynnillä. Siihen hän tarvitsee taakseen 10% osakkaista. Kohta alkaa varmaan uusi valtakirjojen keruu.
Hyvä Olli Muurainen. Minulla on sinulle neuvo. Osta itse se kymmenen prosenttia. Ei sitten tarvitse lähetellä kirjeitä kaiken maailman nipottajille. Osakkeita myydään Helsingin pörssissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti