Liisa Enwald: Luova kirjoittaja, Gummerus 1980
Näin jossain maininnan, että tässä olisi hyvä kirjoittamisopas. Koska se on ikivanha, sitä ei tietenkään ole saatavissa kirjakaupoista. Mutta divareissa ja huutonetissä sitä on tarjolla runsaasti. Ostamani kappale sattui olemaan Turun kaupunginkirjaston poistoja. On se ollut lainassakin, koska selkämys on auennut ja nidottu jälkeenpäin yhteen. Pientä nuhraantumista on näkyvissä kulmissa. Lukijat näyttävät kunnioittaneen kirjaa. Yhtään alleviivausta tai merkintää ei ole. Epäilen kuitenkin, että kirjaa on lainattu mutta ei luettu.
Teos on kaksijakoinen. Se on kirjoittajakurssin pitäjän opas, mutta sisältää tiivistettynä peruskurssin keskeisen sisällön. Jako on onnistunut. Sisältöosa kokoaa hyvin ne perusopit, jotka alkeiskursseilla yleensä esitetään. Esitys on niin selkeää, että se sopii itseopiskelijallekin. Vielä paremmin se toimii kursseja käyneen kertausmateriaalina. Kirjoituskurssin normaali kirjallinen materiaalihan on epämääräinen kasa kalvokopioita, joista ei juuri ole jälkeenpäin iloa.
Kurssin ohjaajan opastus on epämääräisempi. Luonnollista, sillä ohjaajien kursseja on hyvin vähän verrattuna perustason kursseihin. Kirjoittamisoppaiden yleinen synti on siinä, että oppaan kirjoittaja purkaa tekstiinsä sen turhauman, jonka hän on kerännyt kursseja vetäessään. Enwaldin kirjassa tämä painolasti on kokonaan ohjaajille tarkoitetussa osuudessa.
Suosittelen teosta lämpimästi kaikille kirjoittamisen harrastajille. Välttämätömälle lukulistalle kuuluvat myös ainakin Rimmon-Kenan ja Aristoteleen runousoppi, siitä se uusin selityksin varustettu suomennos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti