perjantai 4. syyskuuta 2015

Windows live Writer

Windows live Writer on Microsoftin ohjelma, jolla voi tehdä postauksia useilla alustoilla oleviin blogeihin, kuten Wordpressiin ja Bloggeriin. Uusille bloggaajille se ehdottaa tietysti MS:n omaa alustaa.

Tämä postaus on tehty ja julkaistu Live Writerin avulla. Kirjoittaessa näkyy sellainen ikkuna, mikä on myös julkaistussa tekstissä. Siinä suhteessa se on parempi kuin Googlen oma väline, jossa lopputulosta on arvioitava erillisen esikatselun avulla. Windowsia tuntevalle fontin, kirjainkoon jne. muokkaus on helppoa, koska ylhäällä olevat valinnat (ribbon) on Windowsin muista sovelluksista tuttu.

Tässä näkyy kiviportaat

Kuvien sijoittamista on tietenkin kokeiltava. Laitan tähän vaikka kuvan kivirappusista. Kuvan muokkauksen, asettelun, reunusten jne. työkalut ovat paljon paremmat kuin Bloggerissa.

Sitten teen linkin. Sen ulkoasun ja värin muokkaaminen onnistuu samalla tavalla kuin muunkin tekstin. Avausikkunan ym. määritykset ovat tietysti olemassa.

Jahas, nyt julkaistaan. Kuinkas käy?

Aika hyvin onnistui. Muuten sama, paitsi kuvan yläpuolella oleva tyhjä tila on pienempi. Kuvan alla näytti olevan kumma valkoinen kenttä. (Päivitys: Näyttää siltä, että välineessä on virhe. Html-koodista puuttuu määritys “padding-bottom: 0px;”. Sen voi itse lisätä html:ään. )

Otan postauksen muokattavaksi. Siirtelen kuvaa ja saankin sen sijoittumaan paremmin. Editorin alalaidassa näyttää olevan esikatselu. Kokeilen toisella kerralla. Nyt päivitys maailmalle. Here we go!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti