maanantai 30. marraskuuta 2020

InkPad3 -lukulaite

 Luen usein sähkökirjoja, myös myöhään illalla. Kirkkaan ruudun tuijottelun vaikutuksesta uneen on varoiteltu. Kuvaruudun valo käy myös rasittavaksi päivän mittaan. Hankin kirjojen lukemiseen tarkoitetun laitteen, InkPad3:n. Sen näyttö on kuin paperia. En tiedä millä teknologialla se toimii, mutta teksti on näkyvissä myös ilman valoa ja silloinkin kun laite on sammutettu. Laitteessa on myös valo, jonka avulla sen näkee kirkkaammin ja myös pimeässä. Valmistaja puhuu etuvalosta, joten se poikkeaa jotenkin tabletin taustavalosta.

Teksti on mustaa pokkarinkeltaisella tai vaaleanruskealla säädöistä riippuen. Kontrasti ei ole yhtä vahva kuin paperikirjoissa mutta kuitenkin riittävä. Joku saattaa kokea tekstin turhan haaleaksi. Kun valon pitää himmeähkönä, mitään häikäisyn tai valorasituksen tunnetta ei ole. Laitteen etuna on myös se, että kirjainten kokoa ja riviväliä voi säätää. Säädettävyys on suurta epub-teksteissä, jotka laite rivittää uudestaan säädettäessä. Esimerkiksi pdf- tekstien rivinvaihto on kiinteä, mikä asettaa rajoitteensa.

Laite on lukulaite ja siinä käytössä täysin toimiva. sivun vaihto käy ilman viivettä toisin kuin viisi vuotta vanhassa tabletissani. Siinä on lukemisen lisäksi useita apuohjelmia, niistä hyödyllisin on nettiselain. Selaimen avulla voi ostaa kirjoja tai ladata kirjastosta lainattuja laitteeseen luettavaksi. Muuhun nettisealailuun laitteesta ei ole, koska selain on todella hidas ja mustavalkoinen ruutu ei näytä kunnolla väreistä rakennettuja nettisivuja. Myös kosketusnäytön reagointi on hidasta. Sormea saa pitää pinalla liki sekunnin, ennen kuin kosketuskohta mustuu toiminnan merkiksi.

Kirjoja voi siirtää laittesseen selaimen lisäksi muutamilla muilla tavoilla. Itse kokeilin sen liittämistä kaapelilla tietokoneeseen. Laite näkyy tietokoneella ulkoisena levyasemana, jolle voi helposti kopioida kirjatiedostot.

Laitteen oma massamuisti on 8 GB. Siihen voi laittaa max. 32 GB SD-kortin. Kuvattomia kirjoja mahtuu kerralla noin 5000 kappaletta. Akun latauksen luvataan kestävän jopa viikkojen mittaiseen käyttöön. Hinta oli Powerissa 180€, muistikortti 20€ ja muutama euro kuljetuksesta. 

Muut InkPadin laitteet ja uset toisten valmistajien ovat vähän kapeampia ja siten kätevämpiä pitää kädessä. Rivin pituus on vastaavasti pienempi. Kolmosen ruudun leveys on n. 12 cm. Ulkomitat ovat 14 x 20 cm.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti