Herne on velttovartinen kasvi, joka ei pysy pystyssä omillaan, vaan vaatii tuen. Yleensä se tuetaan kepeillä, langoilla tms. Pellossa viljeltäessä tukena käytetään herneiden sekaan kylvettävää kauraa. Tukiin herne tarttuu kärhillään. Siinä on jonkin verran omaakin tukevuuttaa. Muualle tarttuneita kärhiä tarvitsee olla vain harvakseltaan.
Tuli mieleeni, että herneet voivat tukea toinen toisiaan. Kylvin herneitä ympyrän muotoiselle alalle. Nyt ne tarttuvat toisiinsa. Kokonaisuuden pitäisi olla teoriani mukaan tukeva ja kasvaa ylös niin korkealle kuin herneet suvaitsevat kasvaa. Alku ei kerro vielä paljoakaan. Pitää odotella.
tiistai 25. kesäkuuta 2013
sunnuntai 23. kesäkuuta 2013
Musta joutsen
Anja Vähäaho: Musta joutsen, Pohjonen 1991.
Minulle suositeltiin kirjaa kertomuksena kirjoittamisen opiskelusta. Onhan se sitä, tavallaan. Kirjan takakansi sanoo näin: "Musta joutsen on monikerroksinen ja mustalla huumorilla sävytetty romaani kirjoittamisesta ja kirjoittajaksi kypsymisestä". Sana monikerroksinen on tässä avainsana.
Kirjan päähenkilö etsii kirjalleen aihetta. Aihe pakenee kaiken aikaa. Se esiintyy useimmiten mieshahmossa. Mieshahmot eivät pakene, vaan pikemminkin käyvät päälle. Mitään kirjaa edistävää ei miehistä jää päähenkilöparalle käteen. Kirjoittajan tuska muuttuu matkan varrella kirjoittamisen opettajan tuskaksi. Selvää kypsymistä siis.
Yksinkertainen ja tyhmä tonttuparka ei kirjasta paljon kostunut. Maata lähimmällä tasolla - ainoalla jota tonttu ymmärtää - kirjan kertomus on sekasortoista potaskaa. Niin kai vuonna -91 oli viisainta kirjoittaa. Viisaampi löytää ylemmilta tasoilta kasvukertomuksen.
Kirjan huumorista on aika ajanut osittain ohitse. Pilkan kohteena olevia opettajia ei tunnista. 80-luvun ismit ovat vieraita. Tilannekomiikka sentään on ajatonta.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
Jos uimaan haluat mennä nyt ...
lauantai 15. kesäkuuta 2013
Paperipyyhkeitä puolittamaan
Luin, että Vantaan kouluissa aletaan leikkaamaan paperipyyhkeet kahtia säästösyistä. Moinen määräys kertoo sen antajasta. Ihminen puuhaa sen kokoisten ja laatuisten asioiden parissa, jotka itse pystyy ymmärtämaan. Miljoonat menevät minne menevät, mutta paperipyyhkeen puolikkaan säästö on ymmärrettävä asia.

Puuhassa on yksi heikkous. Entä jos oppilas ottaa kaksi puolikasta kerralla? Määrätäänkö rehtori jakamaan jokaiselle oppilaalle yksi paperipyyhkeen puolikas päivässä?

tiistai 11. kesäkuuta 2013
Korkea hinta ...
Lueskelin tässä lapsuuteni aikaista kirjaa. Sen maailmasta ja moraalista tuli mieleeni yksi tuon viattomuuden aikakauden vitsi.
Hieno rouva tapasi miellyttävän herrasmiehen päivällisillä. Keskustelu kiehtoi kumpaakin. Äkkiä herrasmies kumartui rouvan puoleen ja ehdotti:
- Makaisitteko kanssani?
- En tietenkään. Kuinka te uskallatte ehdottaa tuollaista?
- Entä jos maksaisin siitä miljoonan?
- Saattaisinhan harkita, rouva hymyili.
- Maksankin vain satasen.
- Kuinka te uskallatte? Pidättekö te minua huorana?
- Siitähän pääsimme jo yksimielisyyteen. Nyt keskustelemme vain hinnasta.

maanantai 10. kesäkuuta 2013
Jos lähtisin myymään itseäni ...
Luinpa keskustelunpätkän netistä ja jäi se niin mieleen, että kopsin sen tähän.
"Voin lukea jotakin (ja sitten blogata), joka ei itseäni niin kiinnosta rahallista korvausta vastaan. Ei kannata innostua, sillä hintani tämän kanssa olisi aika korkea. Jos lähtisin myymään itseäni ja blogiani, kokisin pettäväni myös itseni."

torstai 6. kesäkuuta 2013
Syksyn merkit
Kesäkurpitsat ovat taimella. Jos elokuun puolella ei tule hallaa, jonkin verran satoa ehtii valmistua. Kesäkurpitsan taimi on varma syksyn merkki. Sen ilmestymisestä alkaa syksy eli talven odotus. Tuleeko jotain syötävää, vai ehtiikö pakkanen eli talvi ensin?
Päärynäpuussa oli paljon kukkia. En ole katsonut, tuleeko hedelmiä. Mitä väliä sillä on? Valmiiksi ne eivät koskaan ehdi. Päärynäpuulle ei tule edes syksyä, sadonkorjuun aikaa. Vain kevät, epämääräinen tuhon odotus ja sitten talvi. Ei satoa, ei syksyä. Ei syksyä, ei kesää.
Mutta tuleehan satoa nyt ainakin perunoista. Totta! Niin tulee, mikäli rutto ei vie kaikkea. Tai kuivuus.
Jos satoa tulee, se korjataan syksyllä. Hassua, sato korjataan. Siis se on jotenkin vialla. Ja niinhän se on. Kesäkurpitsat ovat osaksi mätiä, päärynät raakoja, perunat ruttoisia. Mutta miten ne voi korjata?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)