Mantelimaa

Miina Supinen: Mantelimaa, WSOY 2015.
Tätä teosta olinkin jo odotellut, jotta että mitä seuraa huitaisunomaisen Säde-kirjan jälkeen. Parempaa tuli. Mantelimaa on ehjä teos, sen juoni on jokseenkin looginen ja henkilöistä suurin osa uskottavia, loput pantakoon joulun ihmeiden piikkiin.
Säteessä oli valtava määrä kirjoitusvirheitä, sellaisia jotka alkeellisinkin oikolukuohjelma olisi havainnut kustannustoimittajasta nyt puhumattakaan. Mantelimaasta en löytänyt kuin kaksi kirjoitusvirhettä, nekin vähän vaikeasti havaittavia.
Kirjan takakannen teksti on luettavissa täällä.En siis käy sitä toistamaan.
Teoksen juoni lähtee kulkemaan reippaasti. Supisen loistava esikoinen tulee mieleen. Sadannen sivun vaiheilla alkaa puuduttaa, kun homma etenee niin verkkaisesti. Tylsistymisen tasolle se ei missään nimessä vajoa. Kirjailijalla on toki oikeus omaan vauhtiinsa. Mantelimaan juonen kehittely on kaksijakoinen. Suuri osa etenemisestä on takaumia, jotka selittävät henkilöiden ja heidän suhteidensa taustoja.
Loppupuolella tapahtumat saavat vauhtia. Lukijalle ladataan odotuksia railakkaasta loppukohtauksesta. Mutta sitten lässähtää. Yht’äkkiä kaikki onkin hyvin. Tietoinen valinta vai tuliko vain kiire saada kirja valmiiksi?
Salaperäinen Nukentekijä, johon takakannessakin viitataan, jää osittain salaisuudeksi.

Opettajat ivaavat oppilaitaan julkisesti netissä

Olinpa pudota pyllylleni, kun FB suositteli minulle tätä ryhmää. Se on suljettu, mutta kaikkien nähtävissä. Ei liene Petri Hokkasen 7 lk:n oppilaiden vaikea arvata, kenen tekstistä on kyse. Tuhrasin tästä kuvasta vastausta, mutta netissä se on luettavissa sanasta sanaan.

Tämän postauksen reaktio on mielenkiintoinen. 78 tykkää, että tämä pantiin kansan naurettavaksi. Keskustelussa monet arvostelevat sitä, että vastaus on pantu FB:iin tunnistettavasti, mutta monet pitävät sellaista oikeutettuna ja hauskana.

Millaiset opettajat - sellaiset oppilaat

Messukirja

Tieteen termipankki sanoo näin:
messukirja

Määritelmä katolisen kirkon liturginen käsikirja, joka sisältää messua varten valitut rukoukset, raamatunlukukappaleet ja psalttarin laulettavat tekstit koko vuotta varten sekä eräät messun kiinteät osat
Selite Ensimmäinen Suomea varten painettu kirja oli Lyypekissä painettu Missale Aboense(1488) eli Turun messukirja, jonka esipuheen kirjoitti Turun piispa Konrad Bitz. Kirjallisuuden julkaisemisen maassamme katsotaan alkaneen tästä teoksesta.

Missale Aboense on vanhin erityisesti Suomea varten tilattu painettu kirja. Kansalliskirjaston haastava hanke on ollut digitoida kaikki hallussaan olevat versiot tästä vuonna 1488 painetusta Turun messukirjasta. Missale Aboensea painettiin Lyypekissä sekä pergamentille että paperille. Näin kuvaa Agricola-nettisivu.
Näinhän se opetettiin jo koulussa. Kerrottiin myös, että kirja on jossain kirjaston kellarissa tavallisen kansalaisen saavuttamattomissa. Mutta nyt! Saamme tietää, että Kansalliskirjasto digitoi Missale Aboensen. Eikä pelkästään tutkijoiden kammiossaan käytettäväksi vaan koko kansan nähtäväksi, tänne.

Messut, oi kirjamessut

Helsingin Kirjamessut ovat taas kerran täydessä kuohunnassa. Nyt mukana on myös kirjoittajaryhmä Hups.  Kuvassa Hupsin ständillä on vahva miehitys, tällä kertaa miesvoittoinen.

Poika joka muuttui karbidilampuksi

 

Joel Pettersson: Poika joka muuttui karbidilampuksi, Pequod 2005

Joel Pettersson eli Ahvenanmaalla 1900-luvun alkupuolella. Hän kirjoitti tuhansia sivuja 1915-1921 välisenä aikana. Melkein kaikki jäi pöytälaatikkoon. Hänen tekstejään on julkaistu vasta 1970-luvulla ja uudestaan 2000-luvulla.  Tekstikokoelma Poika joka muuttui karbidilampuksi on käännetty suomeksi, samoin Sininen kehä.
Kustantaja luonnehtii Pettersonia näin:

Sanamaalailu oli Petterssonin suuri lahja. Hän kastoi siveltimensä voimakkaisiin väreihin ja maalasi uskaliaasti, väkevästi. Kertomuksissa tuntuu myös mehevän mullan tuoksu, sillä Pettersson seisoo saappaat savessa ja pohjaa kaikessa modernistisuudessaankin suulliseen kertomaperinteeseen, joka eli Ahvenanmaalla aina 1900-luvun alkuun asti.

Tämä kaikki on totta. Toisaalta voi sanoa, että Petterson maalaili ja kuljetti tarinaa niin voimakkaasti, että kertomusten (novellien) rakenne jäi hajanaiseksi. Loppua kirjoitettaessa alku oli jo unohtunut. Petterson olisi aikanaan tarvinnut hyvän kustannustoimittajan ja ehkä myös sponsorin.
Tekstin on suomentanut Antero Tiusanen. Käännös on sujuvaa. Repliikeissä oleva kevyt murteellisuus on onnistunutta.
Petterson opiskeli myös maalaustaidetta. Menestys jäi siinäkin laihaksi. Lisää tietoa Pettersonista ja kuvia hänen tauluistaan on Wikipediassa.

Tuliko pikkasen ratsastettua toisen maineella

Kirjallisuudessa tavallinen tehokeino on intertekstuaalisuus, toisen kirjailijan tekstin antaman tuttuuden tunteen hyödyntäminen. Ja missäpä se auttaisi paremmin kuin kirjan nimessä.

Kuvan kirjoja se ei pitkälle auttanut. Kuva on alennuskirjakaupan ulkopuolella seisovasta alennetuista alennetuimpien laarista.

“Nuoren naisen motokuva”. Hmmm … Ehkä tekijä tai nimen antanut kustannustoimittaja on joskus sattunut kuulemaan maailmankuulun kirjailijan Henry Jamesin teoksesta “Naisen muotokuva”.

“Yöstä aamuun”. Nopeasti tällainen tulee mieleen ilman esikuvia, mutta onpa nimi ollut jo ennenkin käytössä. Z Topelius itse on kirjoittanut saman nimisen novellin.

“Kirjeitä hullunmyllystäni” ottaa hyödyn irti Urho Kekkosen kirjasta “Kirjeitä myllystäni”.

“Vartiotorni” Saattaapi olla sattumaa, mutta saman niminen lehti on olemassa ja sellaisen sai takavuosina usein kouraansa pyysi tai ei.

Sanoille “erikoinen elämä” on niillekin tuttuuden tunnetta pedannut elokuva “timothy Greeninen erikoinen elämä”.

Norjalaiset osaavat homman paremmin kuin suomalaiset. Kun norjalainen antaa kirjasarjan nimeksi “Taisteluni”, rahaa ja mainetta sataa taivaan täydeltä. Kirjat ovat epäilemättä hyviä, mutta miten olisi maineen kanssa, jos nimi olisi vaikka “Elämäni vaiheita”.

Windows 10 -kalvosarja

Tässä sarja kuvia, jotka luovat lyhyen johdannon Windows 10:n uusiin ominaisuuksiin,
siihen siirtymiseen ja siirtymisen riskeihin.