Ilkka Koivisto: Eläinten kielellä

Kansikuva Minerva-kustannus

Ilkka Koivisto: Eläinten kielellä, Minerva 2011, ostettu e-kirjana

Kustantajan esittelyteksti sanoo mm. näin:

Koivisto kertoo kirjassaan ennen kaikkea tuttujen eläinten viestinnästä, mutta esimerkkejä on myös tuntemattomampien lajien "mielenilmauksista". Niistähän viesteissä usein on kyse. Kirjan luettuaan eläinten toimia katselee uusin, entistä uteliaammin silmin.

Valtaosa tekstistä käsittelee lintuja, mutta puhetta on myös esimerkiksi sammakoista ja kaloista. Kuvattu viestintä ei rajoitu ääniin, vaan mm. ulkoasua viestinnän välineenä käsitellään laajasti.

Kirjoitusote perustuu omiin havaintoihin ja kokemuksiin. Koivisto kertoo laajasti, mitä hän itse on nähnyt ja tutkinut. Muiden antamat tiedot hän kuvaa, mitä on kuullut toisilta tai lukenut aineistoista. Tapa antaa läheisyyttä ja tekee lukemisen sujuvammaksi kuin oppikirjatyyli. Silti tiedossa mennään todella tarkalle tasolle.

Teos sopii erityisesti luontoa ja varsinkin lintuja harrastavalle. Muillekin se on mukavaa luettavaa, mutta puutumus tahtoo iskeä tietovyöryssä. Paras lähestyminen saattaa olla lukea kirjasta pieni pätkä päivittäin.

Selma Lagerlöf: Troll och människor

Selma Lagerlöf: Troll och människor, 1915 ja 1921, Project Gutenberg

Teos on kokoelma hyvin erilaisia kirjoitelmia. Osa on ilmeisesti kansan suusta kuultuja juttuja peikoista ja muista taruolennoista. Jotkut kertomukset koskevat ihmisten - todellisten tai kuviteltujen - kohtaloita. Kokoelmaan kuuluu myös muutamia puheita ja lyhyitä muitiinpanoja.

Käsittämätön sillisalaatti pöytälaatikon pohjalta löytyvää. Ilmeisesti kaikki on perattu, mitä voisi vähänkään ajatella julkaistavaksi.

Jossain tämän kirjan kuvailussa, en muista missä, sen sanottiin olevan lapsille suunnattu. No hehheh. Kaikki kirjallisuus, jonka nimessä on peikko, ei ole lastenkirjallisuutta.

Lukuohje: Jos jokin teksti tuntuu alkuu tylsältä, siirry seuraavaan.

Teuvo Pakkala: Pikku ihmisiä

Teuvo Pakkala: Pikku ihmisiä, 1913, Project Gutenberg


Seuraavassa on juonipaljastuksia.

Vanhakin kirjallisuus on edelleen olemassa ja kiitos Gutenbergin huomattava osa siitä on helposti saatavissa. Pakkalan kirja on julkaistu runsaat sata vuotta sitten. Se on oiva esimerkki sen ajan kirjallisuudesta ja sen ajan ihmisten elämästä.

Kirja koostuu neljästä novellista. Ensimmäinen ja pisin on "Veli". Siinä yksinäinen pikkutyttö toivoo veljeä ja onnistuu itse omatoimisesti hankkimaan sellaisen. Perheeseen kuuluu vanhahko isä, nuori tyttömäinen äiti ja muutaman vuoden ikäinen lapsi. Taloudessa on myös vanha keittiöpiika, jonka jalat ovat jo huonossa kunnossa. Lapsi saa nuken, sitten toisen ja on niistä iloinen. Toinen nukke särkyy. Lapsi alkaa aikuisten hölmöjen puheiden takia kaivata oikeaa veljeä. Tilanne on paha, lapsen masennus on odotettavissa. Loppuratkaisu on yllättävä. Novellissa on useita viittauksia äidin elämään ennen avioliittoa, mutta ne jäävät hyödyntämättä.

"Arka kohta" on näppärä kertomus poikajoukon elämästä ja poikien välisistä suhteista.

"Iikka raukka" kuvaa kehitysvammaista poikaa, joka pitää itseään hevosena. Juonen kuljetus on vauhdikasta, ehkä oman aikansa fantasiaa.

Viimeinen novelli "Piispantikku" kuvaa, kuinka poika oppi lukemaan toisen pojan tekemän lukutikun avulla. Tätä novellia luettiin koulussa sen verran hartaasti, että ällöttävä maku ei ole unohtunut.

Selma Lagelöf: Anna Svärd

Selma Lagelöf: Anna Svärd, 1928, Ladattu Project Runebergista

Luin - joskin loikkien - samaan syssyyn uudestaan Charlotte Löwesköldin jatkoteoksen Anna Svärd. Se eroaa monin tavoin edeltäjästään. Charlotte-kirjassa kirjailijan ote on kiinteä, juonta viedään reippaasti eteenpäin. Annassa on aikaa jutusteluun ja pitkiin dialogeihin. Tuntuu että kirjoittajalla ei olisi ollut ihan selvää suunnitelmaa, mistä kirjoittaa ja miten tarina tulee kulkemaan. Sana hänellä on edelleen hallussaan. Teksti on luistavaa ja kaunista.

Kirja on edeltäjäänsä synkempi. Pappi Karl-Arthur  ja Anna ovat päähenkklöitä, mutta mukana ovat muutkin Charlotte-kirjan henkilöt. Karl-Arthur menee naimisiin Annan kanssa. Sen hän tekee tätä loukkaavalla tavalla, on koko ajan kieron ja pahantahtoisen kanttorinrouvan vallan alla. Kaiken muunkin hän tekee hölmösti, aiheuttaa huolta ja tuskaa kaikille läheisilleen, saattaa äitinsä vuoteen omaksi ja ennenaikaiseen kuolemaan.  Hän jättää papinviran ja lähtee kierteleväksi saarnajaksi kanttorinrouvan kanssa. Melkoinen teko 1800-luvulla, jonne kirja sijoittuu. Anna jää yksin tai pääsee vapaaksi, kuinka sen nyt ottaa.

Charlotte pelastaa Karl-Arthurin noidan kynsistä ja toimittaa hänet pyhälle maalle. Siellä tämä oppii vihdoin tavoille. Lopussa Anna joutuu vaikean valinnan eteen.

Kuinka mies voikin olla niin kehno.

Selma Lagerlöf: Charlotte Löwensköld

Selma Lagerlöf: Charlotte Löwensköld, 

julk. 1925, lataus Project Runebergista

Tässä kirjassa toisin kuin Jerusalemissa (kts. edellinen bloggaus) kaikki on kohdallaan. Sekä juoni että tekstin sisältö on kirjailijalla hallinnassa. Vaikki kirja on liki sata vuotta vanha, se kelpaisi hyvin rakkausromaaniksi tänäkin päivänä. Ehkä sen genren teokset eivät yleensäkään happane nopeasti, ajatellaan vaikka Jane Austenin teoksia.

Päähenkilö on nuori, kaunis, älykäs ja sanavalmis nainen. Hän on rakastunut apupappiin, joka on tiukasti pietistinen, haluaa elää köyhyydessä, eikä ottaa vastaan hyvätuloista virkaa. Nainen haluaa tietysti naimisiin ja perustaa perheen. Syntyy ristiriita. Mukaan ilmestyy toinen kosija, rikas ruukinomistaja.

Sitten juonipaljastusta.

Päähenkilö ajautuu monien käänteiden jälkeen vastoin tahtoaan ja rakkauttaan naimisiin ruukinomistajan kanssa. Lukija ymmärtää, että tämä mies on paljon sopivampi aviomieheksi kuin kuin äkkipikainen, ennakkoluuloinen ja epäsatbiili apupappi.

Juonen monet käänteet on rakennettu taitavasti. Mukana kuvioissa ovat Charlotten ja apupapin lisäksi papin äiti ja isä sekä sisaret, rovasti rouvineen, kanttorin salakiero vaimo, hölmöilevä mutta hyväntahtoinen ruukinomistaja ja Charlotten köyhä sisar. Kullakin on omat pyrkimyksensä ja ne suuntaavat toisten kohtaloita kerran toisensa jälkeen.

Kirjasta on useita painoksia ja käännöksiä monille kielille. Niin on myös monenlaisia kansikuvia. Tässä virolaisen kustantajan käsitys. Voi vain arvailla, miten se liittyy kirjan tekstiin.

     

Selma Lagelöf: Jerusalem

Selma Lagelöf: Jerusalem, 1901 - 1902

Romaani kuvaa elämää Taalainmaalla, talonoikien vakaata elämää, heidän vaikeuksiaan ja onnistumisiaan. Sitten uskonnollinen johtaja saa joukon ihmisiä valtaansa ja saa heidät muuttamaan Jerusalemiin. Nämä elävät siellä amerikkalaisten sponsorien avulla työtä tekemättä. He kokevat monia vastoinkäymisiä, monet kuolevat, jotkut palaavat takaisin Ruotsiin.

Jotkin asiat eivät vanhene. Lagelöf kirjoittaa, että Jerusalemissa juutalaiset, muslimit ja kristityt vihaavat toisiaan. Kaikkein eniten vihaavat toisiaan kristittyjen kirkkokunnat ja ryhmittymät. Näin on edelleen, luki lehdessä muutama päivä sitten.

Lagerlöf kirjoittaa laveasti, jutustellen. Teos on vankkaa Lagelöfiä. Hänellä on sana hallussaan. Jutusteluhalu karkaa välillä käsistä. Kirjassa on monta uutta alkua, jotka liittyvät pitkän matkan kuluttua pääjuoneen. Vähäiset tapahtumat tulevat näin laajasti taustoitetuksi. Kovin paljon tilaa saavat muutamat dialogit ja joidenkin Jerusalemin paikkojen yksityiskohtaiset kuvaukset.

Kirjan taustalla on todellinen tapahtuma. Muutamat talonpojat muuttivat Palestiinaan uskonnollisen johtajansa kanssa muutamaa vuotta ennen teoksen syntyä. Kirjaillijan viesti tulee esiin lasinkirkkaasti. "Borta är bra men hemma är bäst".

Ruotsinkielisessä Wikipediassa on laaja kuvaus kirjasta täällä.

Teksti on saatavissa Project Runebergissä.

Pian on joulu ...

... vajaa vuosi aikaa. On siis aika toivottaa Hyvää Joulua.