maanantai 8. kesäkuuta 2015

Iltapäivälehdet kilpasilla

... ja kilpailu on rajua. Hinta on jo kilpailtu samaksi, samoin myyntipaikat. Nyt kilpaillaan sisällöllä. Ja eroa syntyy. Katso suurennuslasilla, jos et muuten havaitse.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Markkinointia tämäkin: osta niitä tuotteita joita juuri ostit

Ostin paviljongin Ohlsonilta pari viikkoa sitten ja mustekasetin Inkclubista eilen. Ja kas mitä näkyykään Facebook-sivullani. Siellä mainostetaan niitä tuotteita, jotka juuri ostin.

Olen pitkään ihmetellyt, että netissä näkyy viikkokausia sellaisten tuotteiden mainoksia, joita olen katsonut ja ostanut sitten kilpailevan tuotteen. Surkeasti kohdennettua markkinointia. En kai minä jahkaa jotain ostosta montaa viikkoa.

Nettimarkkinointi on ulkoistettu vahvasti Googlelle, Facebookille ja markkinointiin erikoistuneille firmoille. Seuraavatko tilaajat ollenkaan, mistä nämä ahmatit heitä laskuttavat?

torstai 21. toukokuuta 2015

Teknologia-ajan tryffeleitä

Kaivoin pihaterassin koolauksille syvennystä. Ja kas, ensin nousivat sakset, vähän kesken vielä,
olisi pitänyt odotella. Metallirengas on ihan valmis. Naula on kasvanut kieroon. Lieneekö ollut kivi edessä. Metallilevy ja -lanka ovat niin alkutekijöissään, että ei tiedä, mitä niistä olisi tullut.

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Uimarannalla, näytös 5

Kelpaa nyt käydä uimassa ja pesulla, kun on pesuaineet valmiina pesuvedessä.

Huomatkaa, että en sorru sanomaan mitään lapsen heittämisestä. Niin loppuu tuo tautologiakin nopeammin.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Liisa Enwald: Luova kirjoittaja

Liisa Enwald: Luova kirjoittaja, Gummerus 1980

Näin jossain maininnan, että tässä olisi hyvä kirjoittamisopas. Koska se on ikivanha, sitä ei tietenkään ole saatavissa kirjakaupoista. Mutta divareissa ja huutonetissä sitä on tarjolla runsaasti. Ostamani kappale sattui olemaan Turun kaupunginkirjaston poistoja. On se ollut lainassakin, koska selkämys on auennut ja nidottu jälkeenpäin yhteen. Pientä nuhraantumista on näkyvissä kulmissa. Lukijat näyttävät kunnioittaneen kirjaa. Yhtään alleviivausta tai merkintää ei ole. Epäilen kuitenkin, että kirjaa on lainattu mutta ei luettu.

Teos on kaksijakoinen. Se on kirjoittajakurssin pitäjän opas, mutta sisältää tiivistettynä peruskurssin keskeisen sisällön. Jako on onnistunut. Sisältöosa kokoaa hyvin ne perusopit, jotka alkeiskursseilla yleensä esitetään. Esitys on niin selkeää, että se sopii itseopiskelijallekin. Vielä paremmin se toimii kursseja käyneen kertausmateriaalina. Kirjoituskurssin normaali kirjallinen materiaalihan on epämääräinen kasa kalvokopioita, joista ei juuri ole jälkeenpäin iloa.

Kurssin ohjaajan opastus on epämääräisempi. Luonnollista, sillä ohjaajien kursseja on hyvin vähän verrattuna perustason kursseihin. Kirjoittamisoppaiden yleinen synti on siinä, että oppaan kirjoittaja purkaa tekstiinsä sen turhauman, jonka hän on kerännyt kursseja vetäessään. Enwaldin kirjassa tämä painolasti on kokonaan ohjaajille tarkoitetussa osuudessa.

Suosittelen teosta lämpimästi kaikille kirjoittamisen harrastajille. Välttämätömälle lukulistalle kuuluvat myös ainakin Rimmon-Kenan ja Aristoteleen runousoppi, siitä se uusin selityksin varustettu suomennos.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Kari levola: Kirjailijan työmaat

Kari levola (toim.): Kirjailijan työmaat, Tammi 2007.

Levolan teos on kokoelma vakiintuneiden kirjailijoiden kuvauksia heidän omasta työstään. Suurimmalta osaltaan ne ovat kirjoittamista koskevia omaelämäkertoja. Useimpia tekstejä on mukava lukea. Ovathan ne eturivin (tai tokarivin) kirjailijoiden aikaansaannoksia. Varsinkin niiden kirjailijoiden tekstit ovat mielenkiintoisia, joihin on jokin kontakti - luettu kirja tai kuunneltu esitelmä. Na antavat taustaa, mikä tuo kirjoittaja tai puhuja on, miten hän on tullut siihen pisteeseen, jossa olen häntä lukenut tai hänet nähnyt.

Syvällisyydeltään tekstejä on laidasta laitaan: nopeasti kyhättyjä ja syvällisiä pohdintoja kirjailjan roolista. Jotkin pursuavat vaatimattomuutta, jotkin ovat hillitöntä oman itsen ylistystä.

Ja sitten Tammelle risuja. Omista kirjailijoista tai teoksista ei viitsitä pitää omalla nettisivulla mitään esittelyjä. Siellä on vain viittaus suppeaan #kirja-palveluun. Levola löytyi ko. paikasta mutta hänen kirjaansa ei.