Raskasta hiekkaa

Anatoli Rybakov: Raskasta hiekkaa, Tammi 1981.

Hyvän aikaa on tämä kirja saanut odotella hyllyssä mutta tulipa se viimein luettua.

Raskasta hiekkaa on ns. holokaustiromaani eli se kertoo Venäjän juutalaisten kohtaloista 1900-luvun alkupuolelta sodan jälkeiseen aikaan. Sivumääräisesti painopiste on jossain 20- tai 30-luvulla mutta sisällön ja sanoman suhteen tietenkin saksalaismiehityksen ajassa.

Teos eroaa vahvasti nykykirjallisuuden trendeistä. Koko kirja on yhden kertojan monologia. Referoitua dialogia on jonkin verran joukossa, mutta pääosin teksti on kerrontaa. Tuossa kerronnassa Rybakov on hyvin taitava. Lukija jaksaa pitkätkin sepustukset ja yli sivun kappaleet uupumatta.

Rybakov sai itsekin opetusta totalitaarisesta valtiosta. Hän oli Siperian vankileirillä opettelemassa, mitä sopi kirjoittaa ja mitä ei. Oppi meni hyvin perille. Raskasta hiekkaa etenee vallankumousten ja Stalinin vainojen ajan läpi tavalla, jossa juutalaisille - eikä muillekaan - ei tapahdu mitään pahaa, vaan ihmiset luisuvat yhteiskuntamuodosta toiseen kitkattomasti.

Kirjailija käsittelee holokaustin ajan etäännytetysti. Kertojahenkilö oli rintamalla muualla ja kaikki on vain hänen kuulemaansa. Tekstin myötä kuulo paranee ja lopulta hän kuulee holokaustissa tuhoutuneiden ihmisten ajatuksetkin. Aluksi kertomus on totetavaa. Natsien hirmuteot kerrotaan sinällään ja ilman tunnepainotuksia. Loppua kohti tyyli muuttuu. Järjestetty tappaminen muuttuu sadistiseksi verellä mässäämiseksi. Lukija jää miettimään, huvittelivatko natsit hakkaamalla pikkulapsia yhdellä kirveeniskulla kahtia. Ehkä huvittelivatkin.

Pari juutalaisista on pettureita. Muut ovat ehdottomia ja yli-inhimillisiä sankareita. Kaikki kestävät julmimmankin kidutuksen salaisuuksiaan paljastamatta. Näin myös kahdeksanvuotiaat lapset. "Sulje vain silmäsi", huutaa äiti, kun hänen lapseltaan lyödään päätä poikki. Tuhomisesta jäljellä olevat juutalaiset hankkivat aseita ja ryhtyvät kapinaan. He pakenevat metsään. SS-sotilaat syöksyvät heidän tulitukseensa ja kuolevat kuin koirat.

Rybakovin kirja on merkittävä, koska se avaa näkymän juutalaisten kohteluun muualla kuin keskitysleireillä. Loppuosan liioiteltu sankaruus kalvaa sen uskottavuutta aikakauden kuvauksena.

Iltapäivälehdet kilpasilla

... ja kilpailu on rajua. Hinta on jo kilpailtu samaksi, samoin myyntipaikat. Nyt kilpaillaan sisällöllä. Ja eroa syntyy. Katso suurennuslasilla, jos et muuten havaitse.

Markkinointia tämäkin: osta niitä tuotteita joita juuri ostit

Ostin paviljongin Ohlsonilta pari viikkoa sitten ja mustekasetin Inkclubista eilen. Ja kas mitä näkyykään Facebook-sivullani. Siellä mainostetaan niitä tuotteita, jotka juuri ostin.

Olen pitkään ihmetellyt, että netissä näkyy viikkokausia sellaisten tuotteiden mainoksia, joita olen katsonut ja ostanut sitten kilpailevan tuotteen. Surkeasti kohdennettua markkinointia. En kai minä jahkaa jotain ostosta montaa viikkoa.

Nettimarkkinointi on ulkoistettu vahvasti Googlelle, Facebookille ja markkinointiin erikoistuneille firmoille. Seuraavatko tilaajat ollenkaan, mistä nämä ahmatit heitä laskuttavat?

Teknologia-ajan tryffeleitä

Kaivoin pihaterassin koolauksille syvennystä. Ja kas, ensin nousivat sakset, vähän kesken vielä,
olisi pitänyt odotella. Metallirengas on ihan valmis. Naula on kasvanut kieroon. Lieneekö ollut kivi edessä. Metallilevy ja -lanka ovat niin alkutekijöissään, että ei tiedä, mitä niistä olisi tullut.

Uimarannalla, näytös 5

Kelpaa nyt käydä uimassa ja pesulla, kun on pesuaineet valmiina pesuvedessä.

Huomatkaa, että en sorru sanomaan mitään lapsen heittämisestä. Niin loppuu tuo tautologiakin nopeammin.

Liisa Enwald: Luova kirjoittaja

Liisa Enwald: Luova kirjoittaja, Gummerus 1980

Näin jossain maininnan, että tässä olisi hyvä kirjoittamisopas. Koska se on ikivanha, sitä ei tietenkään ole saatavissa kirjakaupoista. Mutta divareissa ja huutonetissä sitä on tarjolla runsaasti. Ostamani kappale sattui olemaan Turun kaupunginkirjaston poistoja. On se ollut lainassakin, koska selkämys on auennut ja nidottu jälkeenpäin yhteen. Pientä nuhraantumista on näkyvissä kulmissa. Lukijat näyttävät kunnioittaneen kirjaa. Yhtään alleviivausta tai merkintää ei ole. Epäilen kuitenkin, että kirjaa on lainattu mutta ei luettu.

Teos on kaksijakoinen. Se on kirjoittajakurssin pitäjän opas, mutta sisältää tiivistettynä peruskurssin keskeisen sisällön. Jako on onnistunut. Sisältöosa kokoaa hyvin ne perusopit, jotka alkeiskursseilla yleensä esitetään. Esitys on niin selkeää, että se sopii itseopiskelijallekin. Vielä paremmin se toimii kursseja käyneen kertausmateriaalina. Kirjoituskurssin normaali kirjallinen materiaalihan on epämääräinen kasa kalvokopioita, joista ei juuri ole jälkeenpäin iloa.

Kurssin ohjaajan opastus on epämääräisempi. Luonnollista, sillä ohjaajien kursseja on hyvin vähän verrattuna perustason kursseihin. Kirjoittamisoppaiden yleinen synti on siinä, että oppaan kirjoittaja purkaa tekstiinsä sen turhauman, jonka hän on kerännyt kursseja vetäessään. Enwaldin kirjassa tämä painolasti on kokonaan ohjaajille tarkoitetussa osuudessa.

Suosittelen teosta lämpimästi kaikille kirjoittamisen harrastajille. Välttämätömälle lukulistalle kuuluvat myös ainakin Rimmon-Kenan ja Aristoteleen runousoppi, siitä se uusin selityksin varustettu suomennos.

Epätoivoa klikkauskalastelussa

Ja mitäpä käteen vedetään? No hanska tietenkin.