Ismo Niemi: Viidakko kapinoi, WSOY 1958.
Kirja kuuluu aikanaan hyvin suosittuun Nuorten toivekirjasto -sarjaan numerolla 103.
Tapahtumapaikka on Afrikassa, Keniassa vaikka sitä ei suoraan mainita. Päähenkilö on 15-vuotias suomalainen Matti, joka on jäänyt orvoksi ja on englantilaisperheen holhottavana. Matti on pelastanut kymmenvutiaan alkuasukastytön hukkumiselta ja saanut tytön ja tämän Matin ikäisen veljen ikuisiksi ystävikseen. On myös Susan, tyttö jota Matti ihailee, mutta joka ei Matille juuri suosiotaan suo.
Tilanne muuttuu hankalaksi, ennen kuin Matti ehtii edetä Susanin suuntaan. Neekerit (kirjan termi) ovat alkaneet kapinoida. Julman Mau-mau -liikkeen taistelijat vaativat valkoisia siirtomaaisäntiä poistumaan. He uhkaavat väkivallalla. Ilkeä kapinajohtaja on kaapannut lentoveneen, jonka lastina on valkoisille tarkoitettuja aseita. Tilanne on kimurantti. Matti päättää panna asiat järjestykseen. Koneen lastina olevia konepistooleita jaetaan Mau-mau-taistelijoille. Matti evakuoi niistä oman osansa. Varmalla kädellä hän panee neeekeriä kylmäksi vauhdilla, jota hän ei ikinä saavuttaisi omalla kiväärillään.
Koneen lentäjä on huumattu ja viety neekerikylään. Matti karkottaa kaikki kylän asukkaat ja vapauttaa lentäjän. Huumattu lentäjä pitää vielä saada toimintakykyiseksi. Matii hanskaa asian myöhemmin. Mau-mau-soturit aikovat hyökätä valkoisten kylään. Matti rientää heitä varoittamaan. Hän pitää asukkaille pitkän luennon tilanteesta. Kaikki kuuntelevat suu auki.
Lentokone todetaan avaintekijäksi. Matti rientää sitä hakemaan tumman pikkutytön kanssa moottorivenellä. Matkalla tyttö hukuttaa nauraen veneellä kymmeniä maanmiehiään. Tunnonvaivoja ei tule. Kuinka tulisikaan. Hänhän on tappanut heitä jo kymmenittäin konepistoolilla. Matti vapauttaa lentäjän huumauksesta ja he rientävät pelastamaan kylää. Matti ampuu neekereitä konekiväärillä ja pommittaa heitä dynamiitilla. Kylä on pelastettu. Mutta Matti ei. Vielä on taistelu rantatörmästä. Matti tietenkin voittaa. Hän lahtaa kymmenittäin neekereitä konekiväärillä ja homma on valmis.
Kuten arvata saattaa, Susan vähät välittää Matista. Matti poistuu neekeriystävineen viidakkoon kunnon aselasti selässä.
Kaikenkaikkiaan Matti teurastaa 200-300 neekeriä. Hänen mustat ystävänsä useita kymmeniä. Valkoisten tappiot rajoittuvat lentoveneen radistiin.
PIentä taustaa neekerien ilkeydelle (Wikipedia):
Eurooppalaisperäisten uudisasukkaiden valtaamat maat olivat olleet kiistojen kohteena useiden vuosikymmenten ajan ennen konfliktin kärjistymistä. Suurin osa valkoisten maista sijaitsi Kenian keskisellä ylängöllä. Alueen ilmasto on lauhkeampi kuin maan muiden osien, ja sen alkuasukkaat ovat pääasiassa kikujuja. Vuonna 1948 noin 1 250 000 kikujua oli ahdettu 5 200 neliökilometrin alueelle, kun taas kolmisenkymmentä tuhatta uudisasukasta oli ottanut haltuunsa 31 000 neliökilometriä parhainta maatalousmaata. Alkuasukkaiden oloja huononnettiin koko ajan, eivätkä he päässeet mukaan päätöksentekoon. Vuosikymmenten rauhanomaisten yritysten jälkeen alkoi kapina. Sitä hillittiin tahtiin, josta Mattikin olisi ollut ylpeä.
Hyvä Ismo Niemi, elävänä tai kuolleena. Mitä ihmettä ajattelit, kun tämän paskan väänsit? Kuvottavaa. Edes muurahaisia ei listitä tyylillä ja asenteella, jota sinä suositat suomen nuorisolle.
Hyvä WSOY, vielä himpun verran elävänä. Lukiko teillä kukaan tätä tekstiä ennen kuin se meni painoon? Eikö mikään hämmästyttänyt? Voittiko rahanahneus? Hävetkää edelleen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti