Slomith Rimmon-Kenan: Kertomuksen poetiikka, SKS 1999.
Suomennus Auli Viikari.
Kirjan takakansi sanoo:
Kertomuksen poetiikka esittelee selkeästi, suppeasti ja kriittisesti narratologian moniaalle haarovan tutkimuskentän. Huomio kiinnitetään kerronnan osatekijöihin, tapahtumiin, aikaan, näkökulmaan ja tekstin lukemiseen.
Siinäpä se. Siis kirjassa on kyseessä, mitä fiktiivinen teksti, lähinnä romaani on. Mitä tutkimus sanoo tuosta epäkiitollisesta kohteesta, josta löytyy aina esimerkkejä, jotka eivät sovi mihinkään teorioihin. Kun kohde on moninainen, sitä ovat myös tutkijoiden kehittämät teoriat. Rimmon-Kenan esittelee tämän kentän järkevästi, näyttää radikaalejakin käsityksiä, mutta pysyttelee enimmiltään perinteisimmissä, niissä joista harrastelijoille on eniten hyötyä, ja jotka tietelijänkin on tunnettava.
Kirja on ehdottoman hyvä, vaikka onkin jo aika vanha. Alkuperäinen teksti on vuodelta 1983. Raskalukuinen se on. Kaikki on esitetty lineaarisena tekstinä, vaikka sen kohde muodostaa rakenteita, joita olisi voinut havainnollistaa kaavioina. Ahkera lukija piirtää itse nuo kaaviot ja oppii sen myötä paremmin, kuin jos ne olisivat valmiina.
Luin muutaman sivun päivässä. Näin tekstin sulattaminen kävi hyvin. Vielä parempi olisi, jos hutera pää muistaisi edes jotain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti