Kunnollisia lamppuja ei ole saanut sitten hehkulamppujen aikakauden. Ongelmansa oli niissäkin. Söivät hirveästi sähköä ja saivat varjostimen ruskistumaan. Pienoisloistelamput ovat onnettomia. Oikeastaan vika niissä on, että ei tiedä, mitä ostaessaan saa. Jotkut kestävät vain hetken, jotkut välkkyvät syttyessään, jotkut alkavat valaista vasta monen minuutin kuluttua. Jotkut toimivat kunnolla monta vuotta. Ja ne ovat ongelmajätettä. Sen vastaanottopaikkoja on harvassa.
Ledlamput lupasivat parannusta. Ne ovat tähän asti olleet kovin heikkotekoisia ja väriltään kovan valkoisia.
Pari päivää sitten 15 watin lamppu lakkasi toimimasta, eikä varalla ollut yhtään. Riensin Clas Ohlsonille ostamaan uutta. Mutta voi. 15-wattisia oli vain sellaisia, jotka syttyvät ja sammuvat oman valokennon mukaan. Seuraavaksi Ikeaan. Siellä ei ollut pienoisloisteputkia lainkaan. Mutta: tarjolla oli uutuus. 1000 lumenin, 13 watin led-lamppu, jonka väri on lähellä hehkulampun väriä. Se antaa kirkkaan tasaisen valon ja syttyy heti kirkaana. Sitä voi myös himmentää. Kestämisestä on vaikea sanoa mitään, palaan (toivottavasti) asiaan parinkymmenen vuoden kuluttua.
Ikea ei ole maksanut tästä postauksesta. Valitettavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti