sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Hiihtäjä

 Pari vuotta sitten tuli lunta monta päivää taivaan täydeltä. Lehdessä luki, että nyt voisi mennä töihin vaikka suksilla. Niin sitten tein ja hyvinhän se kävi, lunta kun oli liki puoli metriä. Eipä sinä päivänä montaa muuta töissä ollutkaan. Seuraavana päivänä hiihto kävi jo heikommin. Kadut oli aurattu ja hiekkaa oli joka paikassa. Minä ajattelin, että kun olen alkanut hiihtää, niin sitten myös hiihdetään.

Lumi suli vallan kokonaan kevään tullessa ja hiihtäminen kävi raskaaksi, mutta myös voimat kasvoivat. Minä jatkoin hiihtämistä. Ihmiset bussipysäkeillä alkoivat tuijottaa, lunta kun ei ollut, eikä minulla pyöriä suksien alla. Kerran yksi huusi ”Hyvä Mietaa”. Siitä se alkoi. Pian kuoro huusi joka pysäkin kohdalla ”Mietaa! Mietaa!” Oli se mahtavaa.

Töissä alkoi kuulua valitusta, että sukset raapivat käytävän lattiaa ja varsinkin sauvat. Pelkkää kateutta sanon minä. Olihan se myös haastavaa. Sukset jalassa ei mahtunut hissiin. Piti hiihtää portaita pitkin neljänteen kerrokseen.

Kesäkuussa pomo tuli huoneeseen ja sanoi, että nyt hiihtäminen loppuu, tai tulee kenkää perseeseen. Olin vähän huonolla tuulella ja vastasin hiukan kulmikkaasti. No, pomo häipyi vauhdilla, mutta tuli takaisin seuraavana päivänä. Lykkäsi irtisanomislapun kouraan. ”Suksi suolle”, se sanoi. Minähän lähdin. Otin sukset nurkasta ja lasketin portaat alas. Sauvoilla lykin lisää vauhtia. Kun pomo sanoi, että suksi suolle, niin minähän suksin tänne suolle. 

Eihän se ollut mikään virallinen irtisanomispaperi, pomon oma töherrys. Olen edelleen palkkalistoilla. Rehellinen kun olen, teen pomon määräämää työtä. Minä hiihdän tätä suota ympäri kello kahdeksasta neljään. Välissä on puolen tunnin ruokatauko. Hyvin luistaa tässä turpeella ja talvella tietysti lumella. Vielä kolme vuotta ja pääsen eläkkeelle. Taidan sitten muuttaa Lappiin. Siellä on paremmat hiihtokelit.

Juu, kyllä täällä riittää ihmettelijöitä. Kaikille niille minä kerron tätä samaa juttua. Naureskelevat ja antavat kaikenlaista. Rahaa tietysti ja karkkeja, leipää ja vaikka mitä. Ja banaaneja. Vähän kuin apinalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti