Das Protistenreich

 

https://www.gutenberg.org/cache/epub/75352/pg75352-images.html

Kiireiset kuolleet

 

Joulun jälkeen...

 

Vastuullisesti vastuutonta

 

Kuutiolitra, mikä se on?

 Kai se jotain on, kun kerran valtakunnan ykköslehti mittaa vettä moisella yksiköllä.

Kuutiolitra = litra x litra x litra

Ja mitä se sitten on?

Vi stackars kvinnor

 Gille, Elsa (pseudonyymi): Vi stackars kvinnor, Bonniers 1917

Wikipedia (sv) sanoo lyhyesti kirjailijasta:

"Elsa Gille, pseudonym som aldrig avslöjats, var en svensk författare. Hennes verk skildrade kärlek mellan kvinnor, ofta helt explicit."

Sitten mainitaan kirjailijan ainoa teos. Siinä suunnilleen kaikki. Myös muu tieto on netissä lähes olematonta. Lieneekö Wikipediatekstin kirjoittajalla ollut tiedossaan muutakin? Mainitun kirjan teksti on hyvinkin ei-eksplisiittistä, ainakin mitä seksuaalisiin tekoihin tulee. Päähenkilön voihkina on kuvattu sitä eksplisiittisemmin. Siitä myöhemmmin.

Nuori nainen tietää itsensä "kuumaksi", homoeroottisiin tekoihin taipuvaksi. Hän on onnistunut tähän asti varjelemaan itsensä houkutuksilta. Sitten hän tapaa vanhemman naisen, kauniin ja rikkaan. Tämä saa hänet vähitellen valtaansa. Tuttavuus johtaa eroottiseen tekoon. Päähenkilö tuskailee ja katuu. Hän yrittää parantaa myös tuon vanhemman naisen. Seksuaaliset teot toistuvat. Katumus ja itseinho kasvavat, voihkina jatkuu sivu sivulta. Lopulta hän kertoo kaiken parhaalle ystävälleen. Ystävä kauhistuu ja hylkää.  Viimeisen teon jälkeen päähenkilö on täysin tajulta. Teksti lähtee laukalle. Päähenkilö ajelehtii kaupungilla. Hän ajautuu uskonnolliseen tilaisuuteen mutta pakenee. Hän harhailee edelleen. Sillalla hän kohtaa juopuneen miehen, joka yrittää saada hänet väkisin mukaansa. Päähenkilö hyppää jokeen. Ihmepelastuksen jälkeen hän on täysin apaattinen. Pelastusarmeijan slummityöntekijä hoitaa häntä. Tekstissä on viitteitä, että tuo työntekijä tuntisi eroottista vetoa päähenkilöön. Sensuuntaista ei tapahdu, vai tapahtuuko, kirjan lopun jälkeen? Viimeisillä sivuilla slummisisar rukoilee ääneen ja päähenkilölle syntyy kaiken parantava uskonnollinen kokemus.

Summa summarum: kirjailija on jyrkän tuomitseva homoeroottisia suhteita kohtaan. Hän haluaa osoittaa, kuinka käy, kun sellaiseen ryhtyy. Ihmekös tuo. Kirja on julkaistu 1917. Homoseksuaalisuus oli rikollista Ruotsissa vuoteen 1944 asti. Tautiluokituksesta se poistettiin 1979. Oliko Suomessa toisin? Oli kyllä. Homoseksualisuuden rikosstatus kumottiin 1971, mutta samalla kriminalisoitiin homoseksuaalisuuteen kehottaminen. Se taas kumottiin vasta 1999! Tautiluokitus poistettiin 1981.

Mutta entä ilmeisen psykopaattinen viettelijänainen? Kuinka sellainen voi olla 1900-luvun alun puhtoisessa Ruotsissa? No ei mitenkään. Hän asuu kyllä Ruotsissa ja puhuu sujuvasti ruotsia. Mutta hänen sukunimensä on von Heineman. Varmemmaksi vakuudeksi hän hyvästelee sanomalla "auf Wiedersehn".

Kirjaa ei taida olla suomennettu. En ainakaan löytänyt siitä vähäisintäkää viitettä. Suosio Ruotsissakin lienee jäänyt vähäiseksi, koska netistä ei löydy siitä jälkiä.

Tapahtuu huomenna

 Antti Tuomainen: Tapahtuu huomenna, Kirjakauppaliitto 2023

Antti Tuomainen on saavuttanut kotimaista ja kansainvälistä menestystä dekkareillaan ja jännäreillään. Niitä on kiitetty genren rajojen yli menevästä yhteiskunnallisesta yms. pohdinnasta. Hänen tyyliään pidetään omaperäisenä ja onnistuneena.

Kirjakauppaliitta on tilannut Tuomaiselta jännärin, jota se on jakanut lahjoina kirjojen ostajille. Tulos ei taida yltää Tuomaisen varsinaisen tuotannon tasolle. Kirja on 130-sivuinen, laajat marginaalit, iso fontti ja korkea riviväli. Siihen raamiin on vaikea mahduttaa muuta kuin oleellisimman. Jännäreissä se tarkoittaa juonen juoksutusta lähtötilanteesta lopputilanteeseen.

Tapahtuu huomenna -teos muistuttaa enemmän kirjan luonnosta kuin varsinaista teosta. Juoni juoksutetaan alusta loppuun ilman syventymistä paljon mihinkään, ilman hengähdystaukoja tai jännitteen nostoja. Eipä annettuun (?) tilaan muuta mahtuisikaan.

Tuo juoni on myös pahan kerran ennalta arvattava. Päähenkilö ja hänen maailmansa esitellään genreen kuuluvin ilmauksin. Sitten mennään asiaan. Sivulla 50 päähenkilö on kusessa. Aika pian sen jälkeen kaikki tarvittava on kasassa ja juoni vyöryy kohti vääjäämätöntä lopputulosta.

En ole jännäreiden ystävä. Kaikki edellä kirjoitettu onkin ehkä tympääntymistä genreen yleensä, ei niinkään Tuomaisen teokseen erityisesti.

Paljonko haluaisit, siis vaniljaa?

 

Toisessa on vaniljaa 8%, toisessa 2%. Sama tuotenimi, vaniljasokeri.

Iltasanomatkin harrastaa vähäistenkin asioiden uutisointia - vai mitä?

 

Melkoista sadetta kirjoittaa Hesari

 

Axel Hambraeus: Uddarbon pappi

Axel Hambraeus: Uddarbon pappi, laulu ystävästä, suom. Margareta Lehtonen,
WSOY,1955

Teos on edelleen hyvin saatavissa antikvariaateista ja kirjastoista. Sähkökirjaa hätäisen tarpeeseen ei löydy suomeksi. Siksi katseltavaksi valikoitui ruotsinkielinen alkuteos Prästen i Uddarbo. Sen saa Google Books'ista muutamalla eurolla.

Prästen i Uddarbo. "Prästen i Uddarbo" är författaren Axel Hambraeus mest välkända och lästa roman. Boken filmatiserades även 1957 med den välkända skådespelaren Max von Sydow i huvudrollen.

Wikipedia sanoo kirjailijasta näin: Axel Edvard Hambraeus (1890-1983) var en svensk präst, kompositör och författare. Axel skrev både för barn och vuxna och hans berättelser utspelar sig ofta i hans barndomstrakter i Dalsland eller Västmanlands bergslag.

Näin Bookbeat esittelee teoksen:

Gustaf har länge vetat att hans liv ligger Guds händer och när han träffar Hanna vet han att det är hans tro som fört dem samman. Men hans jobb som predikant på ön Allerö går inte riktigt som han tänkt sig. Han kommer på kant med de högt uppsatta i församlingen som är missnöjda med hur han utövar sin tro och tvingas snart att lämna församlingen. Gustaf ger sig av, fast besluten att inte ge upp på Guds kall eller kärleken till Hanna, men vägen han tvingas gå är långt ifrån enkel och hans dröm om att bli präst långt ifrån lätt att uppnå ...

Uddarbon pappia ei voi pitää varsinaisena uskonnollisena kirjana, vaikka siinä on useita saarnoja ja muita unkontoon liittyviä kohtia. Se on hauska kertomus normeista poikkeavasta ja normeja rikkkovasta papista. Hän alkaa vapaakirkollisena saarnaajana, mutta haluaa (tietenkin) valtionkirkon papiksi ja onnistuukin pääsemään sellaiseksi. Elämä kuljettaa häntä paikasta toiseen. Kaikkialla hän saa asiat ja ajatukset muuttumaan uuteen hahmoon.

Teos on kirjoitettu kauniisti, mukanaan vievällä huumorilla. Lopun (kirjan ja papin) lähellä mopo karkaa kirjoittajalta ja päähenkilön teot alkavat näyttää mahdottomilta. Lopetus on kaunis. Siinä saa vaimokin ansaisemansa ylistyksen.

Tammisaaren taidemuseo Chappe

 Tammisaaressa on avattu hiljattain taidemuseo. Museo-sanaan usein liittyvä ummehtunut merkitys on sieltä kaukana. 

Itse rakennus on on moderni, omaa tyylisuuntaansa, ei kopioi mitään ympäristöstään, mutta istuu siihen hyvin. Se on aika iso suhteessa ympäristönsä rakennuksiin mutta ei dominoiva. Lähitöllä on montaa tyyliä olevia rakennuksia, Chappe tuo niihin uuden lisän. Parhaan esittelyn löytää suunnitelijoiden nettisivulta.

Chappessa on kolme suhteellisen pientä kerrosta. Johtuu tontin pienestä koosta. Toteutusta kaikkine portaineen voi pitää onnistuneena. Rakenteisiin on käytetty monin paikoin puuta, onnistuneesti tarkkaan viimeisteltynä.

Kuvalähde Chappe

Taidemuseon tarkoitus on tietenkin esitellä taidetta. Esillä onkin mielenkiintoisia toteutuksia. Niistä parhaiten museon sivulla.

Käykää ihmeessä tutustumassa.

Sammätissä ukkosti

 

Peruna myytävänä

 

Kaatuu kesät talvet

 Talvella liukastuu - kesällä kompastuu ...

Muistikuvia sanamuunnoksista

 Kun lapsi kasvaa, hänen kykynsä ymmärtää sanojen merkityksiä kasvaa myös. Sana ei ole vain sana, eikä vain sen merkitys, vaan siihen liittyy, missä, milloin ja millä tavalla sana lausutaan. Sanalla saattaa olla piilomerkitys.

Varsin pienenä lapsena milloin missäkin pihan nurkassa poissa aikuisten korvien ulottuvilta kuulin toisilta lapsilta ilmauksen vikaneula hatussa. Ymmärsin, että siinä on salaista voimaa, merkitys, josta ei aikuisten kuullen puhuta. Meni varmaan pari vuotta tajuta, mikä tuo syvempi merkitys oli.

Tie kansakouluun oli sateella liejuinen ja kurainen. Kas, kuravellistä riitti puhetta koulumatkoilla, kun ruskeat saappaat loiskuttivat kuraa ympäriinsä. Saman tien tuotiin terveisiä Mikkelistä. Kaikki hauskat ilmaukset eivät olleet tuhmia. Heiska Lavonen oli suosittu keksittyjen juttujen päähenkilö.

Naapurissa oli huoltoasema, jännittävä paikka, jossa huollettiin autoja mielenkiintoisilla välineillä ja aineilla. Suuren hallin reunalla työkalujen vieressä oli iso rasvatynnyri ja sen kanteen ruuvattuna käsin käytettävä rasvapumppu. Pumpun alla oli metallilautanen tippoja keräämässä. Seinään oli naulattu käsin tekstattu lappu: Älä tiputa tassille. Paikallisen murteen relevantti lause. Mietiskelimme kaverin kanssa, olivatko aikuiset ajatelleet kehotuksen kaksimielisyyttä. Nyt olen melko varma, että kyllä olivat.

Myöhemmässä elämässä ymmärsin, että kyse oli sanamuunnoksista tahi sananmuunnoksista, yleisestä ihmisten tavasta huvittaa itseään ja toisiaan. Miksi juuri sanamuunnoksista eikä vaikka sanakäännöksistä, se välähti paljon myöhemmin.

Sanamuunnosten tarkoitus on yleensä hämmästyttää ja huvittaa niiden kuulijaa tai näkijää. Sen perusideassa onkin huumorin elementtejä: oivaltaminen, yllätys, kohteen alentaminen, naurettavaksi tekeminen. Kakkapieruhuumorin rajattomalla rasvaisella saralla ne ovat saavuttaneet laajan ja innostuneen tekijä- ja lukijakunnan, aiheena useinkin Ollin kokemukset ja sattumukset.

Kaikki sanamuunnoksiin pohjautuva ei ole eritteitä eikä erotiikkaa. Niiden tekniikkaan perustuvat myös kontti- ja vastaavat salakielet. Sisareni oli muutaman vuoden vanhempi ja saman verran taitavampi. Hän ja hänen ystävänsä puhuivat konttikieltä sujuvasti. Minua harmitti, kun en ymmärtänyt mitään, ja sehän oli tarkoituskin.

Varhaisten kouluvuosien jälkeen sanamuunnokset palasivat elämääni opiskelun alettua. Xerokopio oli uusi keksintö, joka mahdollisti tekstin ja tiedon nopean kopioinnin. Laatu huononi, kun kopiosta tehtiin uusi kopio. Korkeakoululla kiersi lähes lukukelvoton teksti Ollin kurjuudesta. Hämmästyttävää, hämmentävää ja melkeinpä punastuttavaa oli tekstin kirjoittajien ahkeroinnin tulos. Nykyisin tiedon ja ”tiedon” täyttäessä netin tuolla otsikolla löytyy runsaasti onnistuneempia ja vähemmän onnistuneita Olli-tekstejä ja luetteloita.

Ensimmäiset opiskeluvuodet olivat yhteiskunnallisen kuohunnan ja aktiivisuuden aikaa. Eräs sen ajan ilmiöistä oli kisällilaulujen uusi nousu. Yksi laulu jäi hyvin mieleen. Se kertoi rakennustyömaalla toimivasta junttaporukasta. Kaikki junttasivat työkseen, mutta erityisen ahkera oli Vihtori Torolainen. Hän se jaksoi juntata myös illat ja ruokatunnit. Laulu oli taitavasti rakennettu. Vasta lopun vinkistä tajusin, että koko sen sisältö oli allegoria ajan poliittisista tapahtumista, ja selvisi myös, ketä Vihtori Torolainen tarkoitti.

Ihmisen alitajunta kehittyy iän myötä ja se alkaa nostaa sanamuunnoksen esiin, kun sellainen on saatavilla. Kaikilla näin ei tapahdu. Espoossa on Vallikuja, Helsingissä Ollilankuja. Kalliossa oli ennen Kallion kukkakauppa. Espoon Karamalmille perustettiin myöhemmin Karakukka.

Messuhallissa vaeltaessaan turhautuu ja masentuu helposti. Mutta näytteilleasettajana oleminen on hauskaa. Yhdessä kirjoittajaryhmässä kirjoitimme ja julkaisimme muutama vuosi sitten antologian. Varasimme kirjamessuilta pöydän ja menimme myymään teostamme. Panimme esille myös osallistujien omia teoksia. Jostain tuli mukaan myös yhden ryhmäläisen tuttava ja toi oman kirjansa myyntipöydälle. Pöydän nurkalla kökötti sitten pino sanamuunnoskirjoja herkän runokirjan, minun fantasiatekstieni ja muutaman muun teoksen seurassa.

Oi aikoja, oi tapoja! Moottoritien varrella on firma, jonka nimi on omistajansa mukaan Pasi Kuikka oy. Firman toimiala on siirrettävien vessojen vuokraaminen.

Onko suuri kirjailija tästä synnistä vapaa? Ei ole, ainakaan Veikko Huovinen. Teoksen ”Pietari Suuri hatun polki” nimestä voi olla montaa mieltä.

Vieläkö sinulla on tällä saralla petrattavaa? Täällähän näitä esimerkkejä olisi. Mutta liukas on se rinne kaidan keskitien vieressä, joka vie alas limaan ja saastaan. Tutkivampien tekstien viitteitä on täällä.

Hiihtäjä

 Pari vuotta sitten tuli lunta monta päivää taivaan täydeltä. Lehdessä luki, että nyt voisi mennä töihin vaikka suksilla. Niin sitten tein ja hyvinhän se kävi, lunta kun oli liki puoli metriä. Eipä sinä päivänä montaa muuta töissä ollutkaan. Seuraavana päivänä hiihto kävi jo heikommin. Kadut oli aurattu ja hiekkaa oli joka paikassa. Minä ajattelin, että kun olen alkanut hiihtää, niin sitten myös hiihdetään.

Lumi suli vallan kokonaan kevään tullessa ja hiihtäminen kävi raskaaksi, mutta myös voimat kasvoivat. Minä jatkoin hiihtämistä. Ihmiset bussipysäkeillä alkoivat tuijottaa, lunta kun ei ollut, eikä minulla pyöriä suksien alla. Kerran yksi huusi ”Hyvä Mietaa”. Siitä se alkoi. Pian kuoro huusi joka pysäkin kohdalla ”Mietaa! Mietaa!” Oli se mahtavaa.

Töissä alkoi kuulua valitusta, että sukset raapivat käytävän lattiaa ja varsinkin sauvat. Pelkkää kateutta sanon minä. Olihan se myös haastavaa. Sukset jalassa ei mahtunut hissiin. Piti hiihtää portaita pitkin neljänteen kerrokseen.

Kesäkuussa pomo tuli huoneeseen ja sanoi, että nyt hiihtäminen loppuu, tai tulee kenkää perseeseen. Olin vähän huonolla tuulella ja vastasin hiukan kulmikkaasti. No, pomo häipyi vauhdilla, mutta tuli takaisin seuraavana päivänä. Lykkäsi irtisanomislapun kouraan. ”Suksi suolle”, se sanoi. Minähän lähdin. Otin sukset nurkasta ja lasketin portaat alas. Sauvoilla lykin lisää vauhtia. Kun pomo sanoi, että suksi suolle, niin minähän suksin tänne suolle. 

Eihän se ollut mikään virallinen irtisanomispaperi, pomon oma töherrys. Olen edelleen palkkalistoilla. Rehellinen kun olen, teen pomon määräämää työtä. Minä hiihdän tätä suota ympäri kello kahdeksasta neljään. Välissä on puolen tunnin ruokatauko. Hyvin luistaa tässä turpeella ja talvella tietysti lumella. Vielä kolme vuotta ja pääsen eläkkeelle. Taidan sitten muuttaa Lappiin. Siellä on paremmat hiihtokelit.

Juu, kyllä täällä riittää ihmettelijöitä. Kaikille niille minä kerron tätä samaa juttua. Naureskelevat ja antavat kaikenlaista. Rahaa tietysti ja karkkeja, leipää ja vaikka mitä. Ja banaaneja. Vähän kuin apinalle.

Passiviteetteja

• Terve Kalle. Mitenkäes loma meni? Harrastitko passiviteetteja?

• Kiitos hyvinhän se. Kyllä oli mahtava passiiviloma. On se ihmeellistä mitä kaikkia passiviteetteja voi harrastaa ihan kotisohvalla.

• Ai? No millaisia sinä...

• Se, että vain makaa sohvalla, ei ole oikeaa passiivisuutta, se on välinpitämättömyyttä. Minä keräsin teatteriohjelmia, elokuva-arvosteluja, museo- ja matkaesitteitä. Valitsin jokaiselle päivälle ja illalle kohteen, johon en mennyt. Sitten nautin valitsemastani passiivisuusaktiviteetista.

• Mites se Lapin loma? Sinä taisit saada sellaisen lahjaksi, ihan vain että aktivoituisit.

• Olihan sinne mentävä, kun työtoverit olivat sen lahjoittaneet. Lentokoneessa panin mustan maskin silmien eteen ja pyysin lentoemännältä tyynyn, että sain nukuttua seinää vasten. Mökissä tilasin ruuat ja juomat perille toimitettuna. Ei tarvinnut mennä ulos koko viikkona. Välillä katsoin kiikarilla mäkeen, että tuotakaan ei tarvitse tehdä.

• Sinä se taitava olet. Olisinpa minäkin.

• Niinkö? Mites sinä Ville? Mitä sinulle kuuluu? Näytät kovin aktiiviselta.

• Huonoa, huonoa. Jouduin naimisiin. Nyt ei ole hetken rauhaa.

• Miten siinä niin kävi?

• Nukuin onneni ohi. En tiedä. Jotenkin vain huomasin olevani naimisissa.

• Ja nyt olet aktiivinen?

• Niin, Herra paratkoon. Ei ole kunnon passiviteetteja koskaan. Mennään sinne, tehdään tätä ja katsotaan tuota. Ei voi passivoitua edes sohvalle, kun rouva katsoo siinä telkkaria. Ja tiedäthän sinä naiset. Ne haluavat aina vain sitä yhtä asiaa. Vaikka minä sanon, että kyllä meilläkin pitäisi jotain passiivisuutta olla, niin eikö mitä, kuunteleeko hän – ei, ei.

• Voi kauhistus sentään. Etkö hae avioeroa?

• Onko se sitten passiivista? Papereiden täyttäminen, sovittelu, oikeudenkäynti. Ei, minä odotan, että vaimo kuolee.

• Onko hän sairas?

• Ei. terve kuin pukki. Tai kuttu tässä tapauksessa. Hän sanoo, että hän kuolee ikävystymiseen.

• Niinpä sitten. Mutta kas, kohta on ruokatunti ja päivälepo. Minun on mentävä. Hyviä passiiviaikoja.

Astrid Väring: Frosten

Astrid Väring: Frosten, 1926

Johdanto

Tämän tekstin kohteena oleva Astrid Väringin kirja Frosten on julkaistu vuonna 1926, ja on aikansa lapsi. Ehkä. Perusheikkoudet ja vahvuudet ovat sen tekijän, ei pelkästään aikakauden tapoja. Paljon vanhemmistakin ruotsalaisista kirjoista ne puuttuvat.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1860–luvulle suurten katovuosien aikaan ja jälkeen. Esiin tulee hallavuosien kurjuus, uskonnollisuuden hyödyt ja ongelmat, yhteiskunnallinen eriarvoisuus, maalaisyhteisön työt ja tavat. Muu osa on ihmissuhdedraamaa.

Tekijä

Astrid Väring on 1892-1978 elänyt ruotsalainen kirjailija ja toimittaja. Frosten on hänen toinen romaaninsa. Se ilmestyi 1926. Hänen varhaisimmat romaaninsa kuvaavat elämää Västerbottenin läänissä lähellä Ruotsin pohjoisosia. Ne pohjautuvat osittain hänen oman sukunsa kokemuksiin. Väring kohosi sodan aikana ja sen jälkeen menestykseen mielenterveyttä käsittelevillä teoksillaan. Hän menetti kuitenkin elämänsä loppupuolella lukijakuntansa, eikä hänen viimeistä kirjaansa julkaistu.

Teoksen vastaanotto

Frosten oli myyntimenestys lähteiden mukaan. Teosta on edelleen paljon tarjolla antikvariaateissa sekä Suomessa että ruotsissa. Sen sijaan jatkoteosta Vintermyren ei löydy Suomesta. Ruotsissakin tarjonta on vain pari kappaletta. Minulla oleva kappale on kuitenkin toisesta painoksesta, nahkaselkäinen. Toisaalta vanha kirjastohankinta.

Frostenin menestykseen vaikuttaa, että se on ensimmäinen Västerbottenin oloja kuvaava romaani, joka ei ole pelkkää maalaisromantiikkaa. Yksi lähde pitää sitä kerronnaltaan tavanomaisena. Toinen kerronnan uudistajana.

Rakenne

Kerronnaltaan Frosten etenee lineaarisesti ajassa. Takaumia tai ennakointeja ei ole joitain mainintoja lukuun ottamatta. Kirja koostuu kahdesta kovin erilaisesta pääosasta. Alku, noin neljännes, kuvaa köyhän pienviljelijän ja hänen perheensä elämää nälkävuosina. Teksti on täynnään pitkiä sitaatteja Raamatusta ja muista uskonnollisista teksteistä. Tämä ja jatkuva puutteen kerronta ja korostus tekee lukemisesta tuskastuttavaa. Tässä valossa mietityttää, kuinka suuri osa kirjan ostaneista sen myös luki. Jatko-osan kurja menestys viittaa siihen, että imua ei ollut, vaikka Frosten koheneekin loppua kohden.

Toisella kymmenellä oleva poika Mats nousee vähitellen isänsä ohi päähenkilöksi. Alkuosuus saa päätöksensä, kun Matsin vanhemmat ja sisarukset kuolevat syötyään uskonnollisen hurmoksen vallassa jauhoksi luulemaansa hiekkaa.

Onnettomuuden jälkeen suurtalonpoika Anders Ersa ottaa Matsin kasvattipojaksi. Tästä alkaa kirjan loppuosa. Mats on kasvattina parikymppiseksi, kunnes lähtee maailmalle dramaattisten loppukäänteiden jälkeen.

Tyyli

Teksti on sujuvaa ja helppolukuista, pääosin. Leipäteksti on osittain erikoista, esimerkiksi genetiivisana on omistettavan jälkeen. ”Fader hans”, Olsa-nimen genetiivi on Ols. Vaikea sanoa, mitä kielenkäyttöä se on. Väringin kanssa samoihin aikoihin kirjoittaneella Lagerlöfillä ei sellaista ole. Onko se ehkä paikallisen murteen piirteitä? Ihan murretta tuo ei ole. Repliikit ovat murretekstiä, hyvin erilaista ja monin paikoin suomenkieliselle ymmärtämätöntä. Pieni epäilys jää, että se olisi Väringin omaa ”murretta”. Asia selvinnee myöhemmin.

Henkilöt

Alkuosuuden henkilögalleria on rajattu: Isä vahvasti esillä, äiti, sisarukset vain mainintoina. Ja Stor-Grubben, lipevä kauppias, niin juonikas ja pahantahtoinen, että hän onkin alkuperältään suomalainen.

Isä, Lill-Jonas. Uskossa vahva, tunteja Raamatun äärellä viettävä pökkelö. Hartauskokousten järjestäjä. Pitää huushollin kasassa nälästä huolimatta. Osaa laittaa pettua leipään, kerää jäkälää, Mats pyytää oravia.

Äiti, Kristina. Järkevä, uskonnollinen hänkin. Hahmo jää ohueksi.

Mats. Tässä vaiheessa poikanen. Lahjakas käden töissä ja myös kirjallisesti. Ahkera ja rehellinen. Tosikko.

Kaksi sisarta, vain mainintoina.

Naapureita ja kyläläisiä, vain mainintoina.

Stor-Grubben. Rikas kauppias kaupungissa. Antaa velaksi, juottaa viinaa. Köyhät talonpojat ostavat velaksi. Grubben on kiero. Hän kähmii tilat itselleen hädän suurimmalla hetkellä.

Toiseen osuuteen siirtyy vain Mats, muuthan ovat kuolleita. Sen tapahtumat sijoittuvat Anders Olsan mahtitaloon. Mats on siellä kasvattipoikana, myöhemmin renkinä.

Mats. Mats pysyy itsensä kaltaisena, yksituumaisena tosikkona. Samat taitavuustekijät säilyvät. Jo alkuosassa ennakoitu näkijä ja loitsijakyky mainitaan taas, mutta sitä ei hyödynnetä juonen kehittelyssä. Vuodet vierivät ja Mats rakastuu kasvattitalon tyttäreen. Aihetta jauhetaan vuodesta toiseen. Loppuratkaisu sen suhteen on ilahduttavan yllättävä.

Anders Ersa. Matsin kasvatti-isä. Yrittää Matsin parasta, mutta ei oikein onnistu. Sitten kuolee. On alussa riidoissa ja oikeudenkäynneissä Matsin isän kanssa. Sitten katuu. Yksiulotteinen persoona.

Brita. Andersin vaimo. Lappalaistaustainen, osaa parannus- ja noitakeinot. Vihaa Matsia, koska pelkää että Anders ottaa tämän ottopojaksi. Toisaalta pelkää, että Anna-Greta menee Matsin – köyhimyksen – kanssa naimisiin. Viha roikkuu uhkana lopun lähelle asti, jolloin yrittää tappaa Matsin muka parantaessaan. AG pelastaa.

Anna-Greta. Andersin ja Britan tytär. Suunnilleen Matsin ikäinen. Kasvavat paljolti yhdessä. Rakastaa Matsia, sitten uittomiestä ja kulkuria, menee naimisiin kolmannen, vanhan miehen kanssa. Iloinen, iloluontoinen. Tuuliviiri. Vakavoituu ja miettii syviä, kun ongelmat kohtaavat.

Ejnar. Andersin ja Britan poika. Vain sivuhenkilönä. Jatkoteoksessa Vintermyren hän saa suuremman roolin. Siinä hölmöilevä juoppolalli.

Slottjaren. Metsätyöläinen ja kulkumies. Anna-Gretan rakastaja. Häviää kun on saattanut tämän raskaaksi.

Gam-Erik. Anna-Gretan aviomies. Vanha. Sivuhenkilö. Hänkin pääsee ääneen jatko-osassa.

Piikoja ja renkejä. Naapureiden aikuisia ja nuoria.

Juonen kuljetus

Kuten totesin kerronta kulkee ajassa lineaarisesti. Koko usean vuoden aika katetaan, juonen kannalta täytteellä. On toki muutaman kuukauden hyppyjä, mutta ne eivät sisällä muutosta vaan pikemmin, että mitään oleellista ei sinä aikana tapahtunut. Juonen suvantokohdissa on pitkiä ja yksityiskohtaisia kuvauksia töistä ja tekemisistä. Miten valmistetaan potaskaa, salpietaria tai tervahauta. Pakanalliset parannuskeinot ja loihdinnat ovat usein esillä. Tällaiset ovat tavallaan mielenkiintoisia mutta eivät auta juonta eivätkä syvennä henkilöitä. Tuntuu että kirjailijalta pääsee välillä mopo karkaamaan. Kun jotain aletaan kuvaamaan, se tehdään perusteellisesti kokonaisuus unohtaen. Oliko kiire saada kertaalleen kirjoitettu ulos? Täytyy myös muistaa, että siihen aikaan (1925-26) käsikirjoitus tarkoitti luultavasti käsin kirjoitusta. Vaikea editoida versioinnista puhumattakaan.

Liki sata ensimmäistä sivua kuvaa Matsin ja hänen perheensä elämää, kärsimystä nälässä ja puutteessa. Osuuteen kuuluu pitkiä sitaatteja Raamatusta ja muuta uskontopuhetta. Jatkuva kärsiminen on vakava asia, mutta lukijalle tuskastuttavaa ja puuduttavaa. Raamattusitaatit antavat jotain asian harrastajille, muut hyppäävät tai tuskastuvat. Kirjan nimi Frosten viittaakin tähän alkuosuuteen, seuraaviin 250 sivuun se ei liity. Oliko kirjailijalla tarkoitus tehdä kirja vain näistä henkilöistä ja näistä oloista? Sitten lipsahti?

Kirjan loppuosuus koostuu kahdesta vaiheesta, vaikka niitä ei lukujaolla tms. erotetakaan. Ensin junnataan läpi viitisen vuotta. Mats kasvaa lähelle aikuisuutta. Anna-Gretan kanssa ollaan kavereita. Tasaista talon elämän kuvausta. Mats paimenpoikana, renkinä, potaska, salpietari, tervahauta, ym. työt.

Aikuisuuden lähestyessä hormonit heräävät. Lähinnä Anna-Gretalla, Mats pysyy järkevänä ja pitää näppinsä kurissa. Osuuden pääjuoni on siinä, kenen kanssa AG menee sänkyyn ja naimisiin. Britalla on vahvasti sormet pelissä, pitää saada rikas aviomies. Mats on köyhä renki, täysin sopimaton. Muita kosijoita kyllä riittää. AG on tuuliviirinä. Mats on vahvoilla, mutta antaa harkinta-aikaa. Silloin hyppää puskista kulkumies, jolla on näköä ja supliikkia. Anna-Greta on myyty. Lopputulos: mies häipyy ja lapsi on tulossa. Mutta Brita järjestää. Abortti ja AG naimisiin rikkaan mutta jo viisikymppisen Gam-Erikin kanssa. AG on masentunut jaonneton, mutta alistuu äidin tahtoon. Pakanalliset konstit ovat vahvasti käytössä. Matsin kosinta ei kelpaa. Tekstissä on pieni viite, että lapsi olisi ollut myöhäisen abortin aikaan elossa. Jatko-osa ehkä kertoo.

Lopussa masentunut Mats päättää lähteä muualle. Loppu on kuin lupaus jatkosta, joka seuraakin parin vuoden päästä.

Näkökulmista

Kertoja on kaikkitietävä ajan tavan mukaan. Hän näkee ja selostaa kaikkien ajatukset, pelot ja toiveet. Keskusteluissa selostetaan kummankin osapuolen ajatukset. Menee taas överiksi.

Pakanakonstit

Kirjan toisessa osassa kristinusko on sivussa. Pakanallisista tavoista ja keinoista on useita kuvauksia. Äiti Brita on lappalaista juurta. Hän osaa noitakonstit hyvässä ja pahassa. Hän osaa onnistuneestikin parantaa sekä loitsuilla että yrteillä. Hän on tunnettu verenpysäyttäjä. Anna-Greta on äitinsä opissa ja oppii hyödyllisiä keinoja mutta myös pahaa tarkoittavat konstit. Loppuvaiheissa keinot pettävät. Pettymys mieheen ja abortti murtavat AG:n mielen. On uskomus, että kuollut lehtolapsi muuttuu jänikseksi, sellaiseksi johon vain loihdittu luoti pystyy. Brita sanoo, että tuo ei koske elottomana syntynyttä tai abortoitua. Lukija jää arvelemaan, olisiko abortoitu ollut hetken elossa ja tulisiko jänis kiusaksi. Vintermyrenissä näin tapahtuukin.

Bäran. ”Jokainen pikkulapsikin tietää, että Britalla on bäraren, bäran”. Kummallinen olento, joka kantaa omistajalleen jostain sieppaamaansa ruokaa ja tavaraa.

Vittra. Suon pohjalla ja metsässä oleva olento. Voi tehdä ihmisille hyvää tai pahaa. Osaa nostaa myrskyn ja hallita luonnonvoimia. Vittralla on metsässä omaa karjaa Anna-Gretaa sanotaan useaan kertaan Vittraksi, hän omistaa Vittran kaltaisen lumousvoiman.

Vintermyret

Kylän keskellä on suo, Vintermyret. Toisella puolen asuvat rikkaat, toisella köyhät. Näiden kesken on jatkuvaa riitaa ja kaunaa. Halla nousee suosta. Suo halutaan kuivattaa, jolloin hallan uskotaan pysyvän poissa. Stor-Grubben onnistuu osin kepulikonsteilla saamaan haltuunsa useita köyhien tiloja. Hän teettään suon kuivemmasta osasta peltoa, mutta vetisempi jää sinälleen. Uusi pelto kasvaa heinää, mutta viljalle käy siinä kato. Grubben hylkää sekä pellon että hankkimansa pientilat. Kaikki jää metsittymään.

Vintermyret on fyysisesti ja symbolisesti kylän keskipiste, erottaja mutta myös yhdistäjä. Hallan ja tuhon lähde, Vittran koti.

Yhteys todellisuuteen

Frosten on kaunokirjallisuutta. Lähteissä sanotaan, että kirjailija on saanut aiheita omasta suvustaan. Viittaukset Västerbotteniin ovat historiallisesti totta. Venäläisten miehitys ja mielivalta 1800-luvun alussa ovat totta tuttuun tapaan. Verot oli maksettava viljana. Kun talonpojille kävi kato, heidän oli ostettava viljaa veroja varten. Lopulta valtio päätti jakaa avustuksia. Niitä saivat rikkaammat, köyhille ei annettu mitään, koska heitä pidettiin laiskoina.

Ongelmat

Väringin teksti vaatii nykylukijalta rämpimisvoimaa. Osa raskaudesta on kirjoittamisajalle ominaista, kuten monien näkökulmien tarkka perkaaminen. Suuri osa on kirjoittajasta johtuvaa.

Liika perusteellisuus. Paikallaan junnaaminen. Kun jokin tapahtuma tai asia otetaan esiin, sitä jaksetaan työstää.

Erilaiset osat. Alku- ja loppuosa poikkeavat paljon; sekä sisällöltään että tyyliltään.

Irralliset langat. Ennakoinnit ja viittaukset, jotka eivät toteudu. Mats lauluntekijänä, suurpatruunana. Ejnar suurlaulajana. Jne.


Hyvää

Sujuva kerronta, yksittäiset kohtaukset toimivat.

Huolellinen ajankuva.

Viikon luontokuva