lauantai 21. syyskuuta 2013

Perunamaalla

Syksy on hyvä vuodenaika, ainakin silloin, kun ei sada. Tänään ei satanut. Oli kiva kaivaa esiin valtavan suuria puhtaan kellertäviä perunoita kuohkeasta mullasta. Ne eivät olleet siellä sattumalta, vaan seurausta siitä, että olin keväällä istuttanut siemenperunat; kuokalla kovan ähinän ja puhinan säestyksellä.

Pari vuotta sitten kaadoin pusikon paikasta, jossa on ollut peltoa joskus sata vuotta sitten. Koska se on ollut peltoa, siinä ei ole kiviä. Koska siinä on ollut epämääräistä pusikkoa vuosikymmenet, maassa on paksulti puoliksi lahonnutta eloperäistä ainetta. Perunat kasvavat siinä hyvin ja sitä on helppo käsitellä, istuttaa ja kaivaa kuokalla. Kantoja ja juuria on tietysti paljon, mutta mitäs niistä. Aika hoitaa ne. Sillä välin kasvatan perunat kantojen välissä.

En käytä apulantaa. Maa köyhtyy, jos ravinteita ei lisätä, koska peruna on melkoinen ravinteiden kuluttaja. Lisään niitä niittämällä heinää viereiseltä niityltä ja laittamalla ne perunapenkkien väleihin. Ne maatuvat ja antavat perunoille ravinteita. Seurauksena niitty köyhtyy. Sekin on tarkoitus. Tavoittelemani kukkaniityn pitää olla ravainteista köyhä.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Omenahilloa leipäkoneella

Ostin jokin aika sitten Panasonic-merkkisen leipäkoneen. Siinä on ohjelma myös hillon tekoon. Olen kokeillut ohjelmaa pari kertaa ja se näyttää toimivan.

Ohje

Pesen omenat. Leikkaan siemenkodat ja huonot kohdat pois. Raastan omenat yleiskoneella karkealla terällä. Laitan raasteen ja sokerin koneeseen. Tunnin ja neljänkymmenen minuutin jälkeen on valmista. Purkit pitäisi kuumentaa uunissa tai kiehuvassa vedessä. Tällä kertaa laistoin sen vaiheen. Säilynevät näinkin, koska hillo on tarkoitus syödä lähiviikkoina. Aika näyttää.

Raaka-aineet ja tarvikkeet

Omenoita niin että niistä saa 800 g raastetta
Hillosokeria 150 g
Taloussokeria 250 g
hillopurkkeja

Työvälineet

Pieni veitsi
kolme muovikulhoa
Yleiskone
Panasonic 2500 -sarjan leipäkone
Pieni muovikauha


Kone auttaa hillon teossa, mutta ei niin paljon kuin luulisi. Suusi osa työstä on omenoiden leikkaaminen ja raastaminen. Kone ei liioin osaa purkittaa hilloa. Mutta vieressä kyttäämisestä se vapauttaa.

Hilloa koneella tulee surkean vähän kerrallaan. Se onkin paikallaan lähinnä, kun haluaa kokeilla uutta reseptiä.

Meillä oli aikaisemmin muistaakseni Wilfa-merkkinen leipäkone, joka myös väitti osaavansa tehdä hilloa. Lopputulos oli kuumennettua omenamössöä. Mitään säätövaraa ei ollut. Panasonicissa voi määrätä, kuinka kauan se kuumentaa hilloa.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Bloginpitäjä kertoo itsestään

Netissä seikkaillessa sattui vastaan blogi, josta ei ihan päässyt käsitykseen, mitä siellä oli taustalla. Niinpä nappasin esiin tietoja kirjoittajasta -välilehden. Johan selvisi. Tätä mieltä oli bloggaaja lukijoistaan.


Tällä tavalla sitä tuli erehdyttyä kyyläämään ja varsin tarkoitusena saada tietoa bloggaajasta. Sanamuodoista tuli sen verran paha mieli, että en sitten edes kirjoittanut anteeksipyyntöä blogin kommenttikenttään.

Jäin mietteisiin, ovatko kyylääjät kansanryhmä.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Pitäjänkartat




Arkistolaitoksen tehtävänä on varmistaa kansalliseen kulttuuriperintöön kuuluvien asiakirjojen säilyminen ja edistää niiden tutkimuskäyttöä. Tehtäviin kuuluu myös alan tutkimus- ja kehittämistoiminta. Arkistot ovat tietysti pääosin paperilla. Osa on vusien mittaan mikrofilmattu. Tämä siis tarkoittaa, että aineistoihin pääsee tutustumaan vain kansallisarkiston tai maakunta-arkistojen lukusaleissa. Harvinaisille ja huonokuntoisille materiaaleille on vielä eritysrajoituksia. Tavallinen kansalainen ei sinne lähde haahuilemaan, vaan hänellä täytyy olla vahva tarve, ennenkuin sinne menee.

Arkistolaitos on digitoinut viime vuosina kiitettävästi säilyttämiään aineistoja. Nämä aineistot ovat netissä kaikkien käytettävinä ja ladattavina Digitaaliarkistossa. Aineistot ovat (valitettavasti useissa tietokannoissa. Myö hakumekanismeja on useita.

Yksi mielenkiintoinen aihepiiri, josta on paljon digitoitua aineistoa, ovat kartat. Arkistolaitoksen sivulta valitaan aineistot ja sieltä karttahaku. Nimeke-kenttään kirjoitetaan mielenkiinnon kohteena oleva paikkakunta. Tuloksena saadaan luettelo kyseistä paikkaa koskevista kartta-aineistoista. Digitoitujen kohdalla on siitä maininta. Kartan saa esiin klikkaamalla avautunien sivujen linkkejä. Polku on maallikolle käsittämättömän moniportainen. Ehkä käyttöliittymässä olisi viilaamista. Joka tapauksessa lopulta kartta aukeaa ruudulle. Sitä voi lähentää ja loitontaa sekä tallettaa omalle koneelle korkearesoluutioisena kuvana.

Laajoja alueta kattava karttasarja on pitäjänkartat 1840-luvulta.
Toinen samoilta ajoilta on senaatinkartat, joka on tehty alunperin (Venäjän) armeijan käyttöön.
Yksi kartta-aineistojen päähakemisto on täällä.

torstai 12. syyskuuta 2013

suomalainen sääkirja

Juhani Rinne ym. (toim.): Suomalainen sääkirja.  Otava 2005.

Kirjan takakansi kuvaa kirjaa näin:
Suomalaisten asiantuntijoiden vankka tietopaketti säästä, asiasta joka kiinnostaa jokaista ja koskettaa kaikkien elämää. Teoksessa kerrotaan selkeästi ja ymmärrettävästi säästä, ilmastosta ja ilmakehästä sekä niihin liittyvistä moninaisista ilmiöistä. Selvityksensä saavat niin matalapaineet ja säärintamien rakenteet, maapallon eri osien ilmasto, sääennustusten synty, pilvet, hurrikaanit ja trombit kuin kasvihuoneilmiö ja otsonikin - eikä säähän liittyvää perimätietoa ja tilastojakaan ole unohdettu.

Kirja on varsinainen runsaudensarvi. Kaikki mahdollinen säätä ja ilmastoa koskeva on käsitelty. Kieli on hyvää, teksti etenee loogisesti. Mukana on kaikki tarpeellinen, mutta ei mitään maallikolle käsittämätöntä tauhkaa tai turhaa jaaritusta.

Yllä sanotusta huolimatta kirja on sellainen täräys, että sen lukeminen yhdellä kertaa ei onnistu. Erityisesti alun "Perusasioita ilmakehästä" koettelee voimia. Parasta on lukea pätkä kerrallaan ja jättää kirja sitten hautumaan päiväksi tai pariksi.

Kirjaa lukiessa hämmästyy kerran  toisensa jälkeen. Ai näinkö korkeapaine toimii. Kas, ukkospilvi muodostuu näin.

Suomalainen sääkirja on mainio teos jokaiselle, joka haluaa tietää sään muodotumismekanismeista enemmän. Teoksen painovuodesta voi arvata, että sitä ei ole enää kirjakaupoista saatavilla. Poistokirjamyymälöistä ja divareista se kyllä löytyy.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Virtuaalinen vanha kirjasuomi



Virtuaalinen vanha kirjasuomi eli Vvks on selityksin varustettu verkkoaineisto koulujen, yliopistojen ja muiden opinahjojen käyttöön Suomessa ja ulkomailla. Se soveltuu niin ikään kaikkien vanhasta suomesta kiinnostuneiden omaehtoiseen opiskeluun ja omaksi iloksi.

Itsekukin lienee nähnyt Agricolan tekstiä ainakin vähäsen ja on ihmetellyt sanojen kirjoitusasua. Useimmat sanat arvaa mutta ei likikään kaikkia. Kuitenkin ne on itseasiassa 'oikein' kirjoitettu. Agricola käytti vai kirjaimia eri tavalla kuin nykykieli. Vvks antaa selityksen Agricolan kirjoitukseen. Sen ajan kielioppi eroaa myös nykyisestä. Vvks kertoo, miten. 1700-luvun kieliopista on runsas viiteluettelo.

Vanhasta kirjallisuudesta on laaja katsaus eri vuosisadoilta. 1600-luvun ja vanhemmasta kirjallisuudesta on useita esimerkkitekstejä. Sisällysluettelo sisältää esimerkkejä myös 1700-luvun teksteista. Tekstien paikalla ne luvataan tulevaksi keväällä 2012. Lieneekö tekijä väsynyt vai tullut kiireempiä töitä?

Vvks:ssä on laaja lähdeluettelo ja - oppilaitoksia varten kun on tehty - runsaasti harjoitustehtäviä.

Vvks on aivan mainio saitti vanhasta kirjasuomesta kiinnostuneelle.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Viimeiset kaanit

Väinö Riikkilä: Viimeiset kaanit, WSOY 1954. Nuorten toivekirjasto 2.

Tämä teos on selvästi parempi kuin NTK:n ensimmäinen kirja,  Salmikämpän pojat. Riikkilä osaa kirjoittaa sujuvasti, juonessa pysytään, se etenee, eikä kerronta poikkea sivupoluille. Vapaavuoren tapaisesta uskonnon pakkosyötöstä ei ole tietoakaan.

Kymmenvuotiaat pojat viettävät kesälomaa rannikkokaupungissa. Elämä on raiteillaan, ajoittain liiankin tylsää. Sitten alkaa tapahtua merkillisiä asioita: Jahti uppoaa. Pojat pelastavat matkustajat. Nämä osoittautuvat kummallisiksi. Ilmestyy tunttematon hiippailija. On poliisi, on tuntematon nainen. Rikoksia tapahtuu siellä täällä. Loppua kohti salaisuudet punoutuvat yhteen. Pojilla on merkittävä rooli vauhdikkaassa huippukohdassa.

Lukijaa oudoksuttaa hillitön aseiden käyttö. Pojat tulittavat ilmakiväärillä tyyppiä, joka on heistä epäilyttävä. Poliisi ampuu täyden lippaan pakenevan hiippailijan perään.

Olisi mielenkiintoista nähdä, miten nykypäivän kymmenvuotias kokee tämän kirjan.