Eija Timonen: Pikkuruisia ja jättiläisiä

Eija Timonen: Pikkuruisia ja jättiläisiä, Tammi 2003

Etsiessäni lintukotolaisista tehtyjä tarinoita törmäsin Timosen väitöskirjaan. Siinä oli viite tekijän satukirjaan. Kirjassa on kaksi lintukotolaisiin, maanääreläisiin liittyvää juttua. Toisessa ihminen purjehtii maa ääreen ja tapaa siellä pieniä ihmisiä, mutta lähtee hetikohta pois. Toisessa pari pikkuruista matkustaa kurkien selässä kauas etelään. Toinen palaa takaisin. Molemmat ovat hyvin suppeita eivätkä auta lintukotolaisjuttujen kerääjää.

Kirjan rakenne muodostuu kehyskertomuksesta, jossa suutari ja pieni poika kiertelevät talosta taloon. Pysähdyspaikoissa suutari kertoo juttuja jättiläisistä ja maanääreläisistä. Sadut ovat kovin siloisia.  Lisäksi ne ovat kovin lyhyitä. Taustalla on kansanperinteestä kootut merkinnät. Tekijän olisi kannattanut laajentaa tekstiä omalla sepityksellä.

Lopussa on taustoitusta aiheen kansanperinnetarinoista.

Teos sopii iltasatukirjaksi niille, jotka haluavat ottaa mielen tyyneyden varman päälle.

Timonen on tuottanut samoista aiheista videomateriaalia televisioon. Niitä en ole nähnyt, mutta epäilemättä visualisointi antaa kerrontaan lisää eloa.

Tammen kirjailijaluettelosta on Timosen nimi jo poistettu. Hyvät henkilöt siellä Tammessa: keksikää nyt näppärä selitys, miksi näin on.

Lintukotolaiset, toimittanut Terttu Kaivola

Lintukotolaiset, toim. Terttu Kaivola, kuv. Pekka Vuori, Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1985

Kaivola on turhan vaatimaton kutsuessaan itseään toimittajaksi. Suurin osa kirjan tekstistä on hänen kirjoittamaansa kehyskertomusta, johon periteiset lintukotolaiskertomukset on löyhästi kiinnitetty. Kehyskertomus on juttu merimiehestä, joka joutuu olemaan maissa onnettomuuden vuoksi ja kertoo juttujansa. Aikuisesta se tuntuu vähän löysältä, lapsikuulijaa se saattaa innostaa enemmän.

Lintukotolaisaines on poimittu aiheita SKS:n keräämästä perinnetiedosta.  Sen etsijälle arvokkainta on kirjan alussa oleva ”Keitä lintukotolaiset ovat” -yhteenveto. 

Vaikka kirja on vanha, se on saatavissa Helmetistä ja nettikirjakaupoista.

Kirjan kuvitus hivelee silmää.

Raul Roine: Lintukotolaiset

Raul Roine: Lintukotolaiset - Satuja, kuvittanut Rudolf Koivu, Otava 1944

Lainasin teoksen Helmetistä etsiessäni lintukotolaisia koskevaa aineistoa.  Siihen kirja ei paljon auttanut. Roineen lintukotolaisilla ei ole juurikaan tekemistä kansanperinteen lintukotolaisten kanssa. Muutoin Roineen kirja oli mielenkiintoinen tuttavuus. Teoksen sijaintipaikaksi Helmet antoi Pasilan kirjavaraston, eli se ei ollut aktiivisessa kierrossa. Ei ihme, kirja on painettu 1944. Monta kertaa se on ehtinyt olla lainassa. Kannet ja selkä ovat kuluneet kovassa käytössä.

Erikoista kirjassa oli myös takakannen sisäpuolella oleva tasku. Kirjan ollessa kirjastossa, siinä oli muinoin kirjan kortti. Kun kirja lainattiin, kortti jäi kirjastoon osoittamaan kenellä kirja oli lainassa. Taskuun pantiin eräpäivän ilmaiseva kortti. Täysin manuaalista ja toimivaa.

Kirjan sadut ovat hauska sekoitus perinteistä satumaailmaa, arkipäivän elämää ja suoraviivaisia poikki ja pinoon -ratkaisuja. Esimerkiksi oravat nakertelevat siemeniä kävyistä ja keittävät aterian päälle kahvia. Roine ehti kirjoittaa valtavan määrän satuja, vaikka alkoi myöhään ja kuoli viisikymppisenä. Nopea rutiini näkyy tässäkin teoksessa. Sadut on kirjoitettu varmalla kädellä mutta syvyyksiä miettimättä. Erityisesti nimikkosatu on nopsaan nikkaroitu ja arkku valmis. Vähän harmittaa, noin lintukotolaisten puolesta.

Kirjailijasta on lyhyt ja naseva leämäkerta täällä.

Niin lähellä mutta niin kaukana

Varis parka. Melkein pääsee käsiksi mutta ei ihan.

Nyppyläkatu 1

Alpo Tiilikka

Nyppyläkatu 1

BOD 2018

Vanha rapistuva yksikerroksinen kerrostalo uinuu puiden ja pensaiden takana. Heikkohermoiset asukkaat lähtevät pois pian taloon tultuaan, sitkeimmät ovat asuneet siellä vuosikymmeniä. Talossa kummittelee ja siellä vaikuttaa outoja voimia. Pahempaa on tulossa.

Nyppyläkatu 1 kertoo talon ja muutamien sen asukkaiden elämästä. Nämä ovat yhtä outoja kuin talokin: Leipääntynyt pastori, ulkona viihtyvä alkoholisti, maansäteilyä tutkiva meedio, ahkera mutta yksinäinen opiskelija. Mikä on se voima, joka sekoittaa heidän ajattelunsa ja toimintansa.

Teos on kirjoitettu osallistuvalla huumorilla lukijan nautinnoksi.

-------

Tässä se nyt on. Kirja jota on kirjoitettu vaihtelevalla innostuksella viimeiset viisi vuotta. Tilattavissa BOD-kustantajalta täältä.

Toimittajat voivat tilata maksuttomia arvostelukappaleita BOD:ltä. Lähetä sähköposti osoitteeseen lehdisto@bod.fi ja kerro, mistä teoksesta olet kiinnostunut sekä yhteystietosi, niin BOD lähettää sinulle arvostelukappaleen.

Omenahilloa helposti

Ota ämpärillinen omenoita, huuhtele, leikkaa lohkoiksi. Poista siemenkodat ja huonot paikat. Laita omenat 10 l kattilaan ja kattila levylle. Käytä alkuun hyvin mietoa lämpöä, kunnes nestettä on  kertynyt kattilan pohjalle. Lisää lämpöä varovasti.

Omenan maku on mieto. Lisää terävyyttä saa lisäämällä
- pihlajanmarjoja 5 -10% tai
- mustamarja-aronioita 5% tai
- punaherukoita 20 - 30%
omenoiden ja marjojen yhteismäärästä.

Kun omenat ovat pehmenneet, hajota ne ja marjat sauvasekoittimella. Hillon voi jättää vähän karkeaksi eli jättää jäljelle pieniä omenankappaleita.

Lisää kattilaan vähän kerrallaan sokeria puolet aiemmin laitettujen määrästä eli kolmasosa lopullisesta  hillon painosta. Käytä sokerina taloussokerin ja hillosokerin seosta. Niiden suhde riippuu omenoiden laadusta. Hyvä aloitusarvaus on yhtä paljon molempia.

Jatka lämmittämistä varovasti välillä sekoittaen. Kun seos alkaa kiehua, vähennä lämpöä. Laita purkit 150% uuniin puoleksi tunniksi. Anna hillon kiehua kevyesti kuplien tuon puoli tuntia. Keitä purkkien kansia pienessä kattilassa viitisen minuuttia loppuvaiheessa.

Purkita, anna purkkien jäähtyä ja laita sitten jääkaappiin tai kellariin. Älä syö liikaa hilloa purkittamisen lomassa.

Suomalaisen voittaminen jästipäisyydessä ei ole helppoa