Petri Tamminen: Rikosromaani

Petri Tamminen: Rikosromaani, Otava 2012.

Otava luonnehtii teosta näin:

Alttarille jätetty morsian, sairauslomalle masennettu valtioneuvos, tylyn lääkärinlausunnon tai kuntokartoitusraportin masentamia kansalaisia. Nöyryytettyjä, lannistettuja sieluja, huolia ja häpeää.

Aineettomaan pahantekoon syyllistynyt Hermann Ångström liitelee aamuyön pimeydessä ja langettaa ihmisten ylle sarjan sosiaalisia häpeitä ja hahmotonta murhetta. Hänen iskujensa kohteita ja tekotapoja on mahdoton ennakoida, ja vain poikkeuksellisesti hän havittelee rahallista hyötyä. Kuka Ångström on, ja mitä hän kostaa?

Tapauksen saa hoidettavakseen elämää nähnyt komisario Vehmas, jonka mielestä ihmiset sairastavat tulevaisuutta ja poliisin työ on kansanrunoutta.

Ylivoimaisesta Ångströmistä ei rikoksiin kyllästynyt Vehmaskaan saa otetta ennen kuin sattuma puuttuu peliin.

Tammisen kirja on erilainen rikosromaani. Roisto ei murhaa ketään, ei tee fyysistä väkivaltaa, vaan rampauttaa uhrinsa henkisesti. Häntä jahtaava poliisi on itsekin uhri. Hän on vahvassa masennuksen kierteessä. Suuri osa tekstistä onkin päähenkilön oman sieluntilan, menneisyyden ja nykyisyyden pohdintaa. Kirjan loppu on yllättävä. Päähenkilö saavuttaa seesteisen mielentilan. Mutta miten käy rikollisen?

Tamminen on tarkka havainnoija. Hän oivaltaa ympröivän maailman ja elämän pikku tapahtumia ja osaa tnähdä niiden merkityksen osana. kokonaisuutta. AJoittain hän tekee mainioita filsofisia tulkintoja.

Tammisen kerronta on leppoisaa. Se ei stressaa, vaikka puhutaankin vakavasti vakavista asioista.

Henni Ilomäki: Loitsun mahti

Henni Ilomäki: Loitsun mahti, Suomalaisen kirjallisuuden seura (SKS) 2014.

"Loitsun mahti johdattaa lukijan salaperäiseen ja rikkaaseen maailmaan, jossa vuosisatojen ajan on sanan voimalla parannettu vaivoja, nostatettu lempeä, varmisteltu kala- ja metsästysonnea sekä haettu voimaa syntymän ja synnytyksen hetkellä."

"Loitsun mahti esittelee kalevalamittaisten loitsujen muotoa ja kieltä, loitsujen käyttäjiä ja kuulijoita sekä loitsujen heijastamia käsityksiä, joista monet ovat kansainvälistä perua."

Näin sanotaan teoksesta SKS:n verkkokaupassa. Totta kaikki. Sen lisäksi teos tekee tämän esittelyn erittäin hyvin. Loitsuja tuodaan esiin monipuolisesti niiden käyttötilanteiden mukaan jaoteltuna. Kirja sisältää myös johdannon loitsuihin ja niiden tutkimukseen. Teksti on selkeää, sopivaa maallikonkin luettavaksi. Tiettyä harrastuneisuutta sen lukeminen vaatii, jos aikoo päästä loppuun asti. Loitsuja on nimittäin kirjassa todella monta. Puoliväliinkin lukija saa paljon tietoa ja mukavan lukukokemuksen.

Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi, WSOY 2011.

Sain rämmittyä lopultakin parin vuoden takaisen superbestsellerin läpi. Yhteenveto: tylsää, tylsää, tylsää.

Kaikkien muiden mielestä ei ole. Näin WSOY lainaa Helsingin Sanomia:

”Nyt tuli tänka på! Kuinka monta superlatiivia kriitikko kehtaa käyttää menettämättä uskottavuuttaan?
Jonas Jonassonin esikoisromaani Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi on hulvattomin lukuelämys aikoihin, absurdin huumorin juhlaa.”
Irma Stenbäck, Helsingin Sanomat

Minulla on ehdotus Irma Stenbäckille: "Ei yhtäkään!" Mutta minkäs teet. Hesari ei bestsellerin perään sylkäise. 

Jotkut muut ovat kriittisempiä, vaikkapa näin:

Jonassonin romaanin rönsyily muistuttaakin Paasilinnaa, mutta tämän hersyävää kerrontaa Jonasson ei tavoita. Satavuotiaan seikkailut jää pukerretun tuntuiseksi ylipitkäksi kertomukseksi.

Linkin takana on myös lyhyt juoniseloste, kuten kymmenissä muissakin blogeissa. En lähde tekemään omaa versiota.

Juki Välipakka & The Rooty Toot Toot Band

Juki Välipakka & The Rooty Toot Toot Band, Storyville 15.5.2014.

Menin Storyvilleen soiton alkaessa. Takana istui muutama nainen, edessä seisoi orkesteri. Ei muita. Soitto tuli edestä, kaakatus takaa. Tunsin, että orkesteri soitti vain minulle. Sainpa olla lähes ainoa taputtajakin. Muutama muu asiakas tuli illan kuluessa, istui vähän aikaa ja lähti. Kun itse poistuin toisen setin loppupuolella, asiakkaita jäi kolme. Kaksi näistä oli luultavasti jonkun soittajan sukulaisia.

Esitys oli kyllä parempi kuin yleisömenestys, mutta kaukana loistokkaasta. Bändin nimi saattaa menetellä Memphisissä, mutta Suomessa se on pikemminkin "tööt tööt". Olisiko vikaa genressä? Bändi kertoo itsestään: "Juki Välipakka & The Rooty Toot Toot Band tekee kunniaa vauhdikkaalle western swing-musiikille, jossa country, polkka, folk, dixieland jazz ja blues sekoittuvat riemukkaaksi kokonaisuudeksi". Tuliko sekametelisoppaan liian monta maustetta?

Haapa korjaa haavat

Puu pyrkii korjaamaan itsensä, jos se vahingoittuu, jos esimerkiksi joku sahaa siitä oksan pois. Oksan tyven ympärillä on niin sanottu kaulus. Se on kudosta, joka pystyy kasvattamaan nopeasti haavan umpeen. Oksa kannattaa sahata poikki läheltä runkoa, mutta niin, että kaulus jää jäljelle. Silloin tyvi peittyy - tavalla tai toisella.

Sakari Kirjavainen: Viereenkatsoja

Sakari Kirjavainen: Viereenkatsoja, Johny Kniga, 2009

Tämän kirjan lukemisesta on jonkin verran aikaa. Olen odotellut, että josko aika tiivistäisi kirjan olemuksen. Ei taida niin kauheasti tiivistyä.

Kirja on - tietenkin - sijoitettu kahteen aikaan, joiden välillä vuorotellaan parin sivun välein.

Nykyhetkessä kertoja on halvaantuneena sairaalavuoteessa. Hän keskustelee huonetoverinsa kanssa. Keskustelu saattaa olla filsofistakin; en jaksanut keskittyä sen sisältöön. Kirjan mittaan naapuri saa sanottua sanottavansa ja kirjailija kirjoittaa hänet leikkaukseen ja ulos sairaalasta terveiden kirjoihin. Huoneessa käy sairaanhoitaja, joka ei filosofoi. Loppu on päähenkilön omia ajatuksia. Niistäkin alkaa olla loppua kohti pulaa. Käynnit nykyhetkessä suppenevat muutaman rivin mainintoihin. Vaikea tietää, haluaako kirjailija näin osoittaa, että päähenkilö on jo sanottavansa sanonut, vai onko kirjailija sanottavansa sanonut.

Toinen juoni kulkeen menneisyydessä. Päähenkilö, silloin terveenä, hortoilee elämän kuljetettavana ja ajelehtii naisen luota toisen luo. Kirjailija onnistuu varsin hyvin kuvaamaan tuota päämäärättömyyttä. Mikään ei etene, ei päähenkilön elämässä ei liioin teoksessa. Paikat vaihtuvat, naiset vaihtuvat. Siinä kaikki.

Loppu on siksi hyvin ennakoitu aiemmassa tekstissä, että se ei tuo yllätyksiä.

Kerttu Juva: Leppiluodon leiriläiset

Kerttu Juva: Leppiluodon leiriläiset,

Nuorten toivekirjasto 3, WSOY 1951

Reippaat partiotytöt lähtevät viikoksi leirille saareen. Teos kuvaa heidän elämäänsä leirillä ja päivien kulkua siellä. Leskiäiti on pulassa lähistöllä. Tytöt käyvät häntä auttamassa. Kartanon lapset joutuvat merihätään myrskyssä. Tytöt pelastavat. Ilkeä kartanonherra parantaa tapansa.

Viisikymmenluvulla pystyi kirjoittamaan ja saamaan julkaistuksi tyttökirjan ilman dramaattisia tapahtumia, ilman väkivaltaa ja ilman seksiä. Saman aikakauden poikakirjoissa taistellaan rikollisten kanssa, osoitetaan käsittämätöntä sankaruutta ja ruumiita tulee. Roistoista tietysti.

Kun Juva ei ole laittanut kirjaansa erikoisuuksia, sen pystyy vieläkin lukemaan hämmästelemättä. Nykykirjallisuuden paaduttamasta se tuntuu vähäsen tyhjältä. Olisiko parempi jos kaikki leiriläiset eivät olisi täydellisen hyviä ja oppivaisia?